18.8.2017

Kaukosuhteesta




Moikka ihanat! Ajattelin, että nyt olisi varmaan sopiva hetki kirjoitella vähän fiiliksistä kaukosuhteesta kun tässä on jo tovi vierähtänyt siitä kun Juuso sai työtarjouksensa ulkomaille.

Ollaan oltu siis kaukosuhteessa sellainen reipas 3 kuukautta. Toisaalta tuntuu, että aika on mennyt hurjan nopeasti ja toisaalta silloin tällöin aika on madellut tappavan hitaasti – varsinkin silloin, kun toisen näkeminen on jo lähellä. Näiden kolmen kuukauden aikana ollaan nähty todella kiitettävästi: kesäkuussa yli viikon, heinäkuussa viikon, nyt elokuussa puolitoista viikkoa ja syyskuussa tullaan näkemään 12 päivää. Alusta asti ollaan pidetty tärkeänä sitä, että nähdään säännöllisesti kuukausittain ja mieluiten myös vähän pidemmän pätkän kerrallaan. Kesällä tämä onkin osoittautunut helpoksi, koska on lomaa ja molempien töissä on hieman rauhallisempaa. Nyt esimerkiksi tälläkin hetkellä Juuso on täällä Helsingissä ja tekee töitä etänä.

Kaukosuhde on toiminut meillä yllättävän hyvin. En sano missään nimessä, että se olisi helppoa, mutta jos nyt oikein kliseisesti saan sanoa, niin se on todellakin vahvistanut meitä. Kun viisi vuotta on asunut yhdessä, ei ole usein tullut tilanteita missä toista olisi tarvinnut ikävöidä. Nyt sitä ikävöintiä on tullut sitten niidenkin vuosien edestä. Se kaipuu onkin vahvistanut tunteita ja nyt jos koskaan tietää, että toinen on se oikea. Ja se tunne, kun näkee pitkän ajan kuluttua on niin jännää ja kivaa, ja toisen seuraa arvostaa ihan hirveästi.




Yksin asuminen ja jatkuva kaipuu ja epävarmuus tulevasta ei ole herkkua (yksin asumisestahan kirjoitin jo erillisen postauksen). Pidän Juusoa tosi rohkeana, että hän uskalsi yksin lähteä ulkomaille töihin paikkaan, josta ei tuntenut vielä ketään. Tiedän itsekin kaksi kertaa ulkomaille muuttaneena, että sopeutumisessa menee aikansa ja sitä tuntee jotenkin olevansa irrallaan kaikesta ja kaikista. Yritän kuitenkin muistuttaa häntä ja itseäni ettei tämäkään järjestely ole ikuista. Nyt mennään pienet pätkät kerrallaan ja katsotaan myöhemmin miten homma toimii.

Yhteydenpito on tosi helppoa näin "nykyaikana" eli whatsapp, facetime ja skype laulaa. Yhteyttä pidetään päivittäin ainakin viestein ja ääniviestein, mutta miltein päivittäin otetaan puhelu tai videopuhelu illalla ennen nukkumaan menoa. Mitään sellaisia tunteja kestäviä skype-maratoneja ei olla tehty eikä haluttukaan, että kaukosuhde tarkoittaa sitä, että roikutaan kaikki illat tietokoneella tuntitolkulla.

Veikkaan, että talvi tulee olemaan se oikea koetus. Molemmilla työtahti kiristyy, lomamahdollisuuksia ei niin usein ole ja meitä molempia tarvitaan työpaikoille ihan fyysisesti palavereihin. Tää kesähän on ollut tosi helppoa aikaa, kun ollaan nähty niin pitkiä pätkiä kerrallaan, mutta talvella saattaa ihan oikeasti tulla niitä yli kuukauden taukoja näkemiseen eikä voida nähdä montaa päivää kerrallaan. Tää saattaa olla vaikeaa kun muutenkin talvella tuppaa olemaan pimeää ja yksinäistä. :D

Mitäs mietteitä tämä teissä herätti, vai herättikö? Oletteko te ikinä olleet kaukosuhteessa?

15.8.2017

10 faktaa minusta

Moikka! Katselin, että oon viimeksi tehnyt tällaisen 10 faktaa-postauksen vuosi sitten. Eli nyt olisi hyvä aika heittää vähän uusia faktoja kehiin!


1. Nukun mielelläni yksin. Kun ollaan esimerkiksi tyttöjen kanssa mökillä, mua ei haittaa ollenkaan, jos mä olen se, joka nukkuu erillään muista tai vaikka sohvalla. Saan tosi hyvin nukuttua yksin.

2. Mä oon tosi laiska pesemään mun meikkisiveltimiä. Luin jostain, että ne tulisi pestä viikon välein. Noh, näin usein se ei todellakaan tapahdu mun kylppärissä.

3. Varmin tapa saada mut itkemään on näyttää somesta jälleennäkemisvideoita. Esim kun sotilas palaa takaisin kotiin, koira näkee omistajansa pitkän ajan kuluttua, mies tulee yllättämään vaimonsa... Mietinkin, että mulle saattaisi olla tunteellisesti ihan liian rankkaa olla töissä lentokentällä!

4. Mä en osaa röyhtäistä. En varsinkaan niin, että siitä tulisi joku ääni. En ymmärrä miten jotkut osaavat röyhtäistä kovaäänisesti ihan koska vain halutessaan?!

5. Teen joka ilta ennen nukkumaan menoa pikasiivouksen. Tää siivous kestää ihan vaan sellaisen 5-10 minuuttia, jolloin laitan tavarat paikoilleen ja tiskaan jos on tiskattavaa. Kyse ei siis ole mistään imuroimisesta ja pölyjen pyyhkimisestä, vaan perus siistimisestä.


6. En hirveästi pidä kissoista. En todellakaan inhoa niitä, mutta en erityisemmin pidäkään niistä. Kaksi kissaa on purrut mua pienenä, ja ehkä sen takia vähän pelkään niitä ja pidän kissoja arvaamattomina. Toisaalta aika usein kissasta näkee heti, tarvitseeko siitä olla edes varuillaan.

7. Mun inhokkikotityöt on kosteiden pyykkien ripustaminen ja tiskaus. En edes osaa sanoa kumpi niistä on vastenmielisempää. Tiskaus on ihan ok jos sen tekee heti ja tiskejä ei ole paljon. Kosteat viileät pyykit vaan tuntuvat tosi epämiellyttäviltä, mutta lopputuloksena on puhtaat vaatteet..

8. Syön aamupalan aina töissä. Mä oon vähän sellainen ripeä tyyppi aamuisin, eli en jaksa viettää kotona aamulla tuntia tai paria, vaan hoidan pakolliset jutut ja painun töihin. Töissä on kiva sitten sähköpostia ja uutisia selatessa syödä rauhassa aamupala.

9. Mulla on välillä todella aikaansaamaton olo. Siis vaikka olisin tehnyt pitkän päivän töissä, käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa, syönyt ja siivonnut, saattaa mulla silti olla illalla sellainen olo, etten ole saanut tänään tarpeeksi aikaiseksi. Aina keksin, että olisi pitänyt vielä tän lisäksi vaikka urheilla. Tää on oikeasti tosi ärsyttävä puoli mussa, koska vaadin itseltäni usein paljon vaikka tiedän, että harva muukaan tekee enää 10 tunnin työpäivän jälkeen joka päivä mitään hirveän tehokasta.

10. Kuuntelen aina house-musiikkia kun siivoan. Siinä on sellainen hyvä energia ja tekemisen meininki!


Löytyykö teiltä samoja juttuja kuin multa vai pidättekö mua ihan outona? <3

8.8.2017

Kuuntelemisen sietämätön vaikeus



Ihmissuhteissa tasapuolisuus on mielestäni luottamuksen jälkeen tärkeintä. Molemmat osoittavat välittämistä, molemmat ottavat yhteyttä, molemmat ovat avoimia ja molemmat kuuntelevat. Näissä neljässä asiassa esiintyy monissa ihmissuhteissa valtavasti epätasapuolisuutta. Aina se toinen pyytää näkemään, vain toinen kertoo välittävänsä ja vain toinen kertoo asioistaan. On todella rankkaa yrittää olla ystävä ihmisen kanssa, jonka eteen tekee paljon saamatta samaa takaisin.

Yksi vaikea juttu on kuunteleminen. Enkä tarkoita sitä, että on hiljaa kun toinen puhuu, vaan sitä, että ihan siis oikeasti kuuntelee ja paneutuu toisen asiaan ja tunteisiin. Ei niin, että miettii jatkuvasti, että mitä fiksua voisi nyt sanoa omaa egoa pönkittääkseen tai miten saisi ratkaistua asian nopeasti jotta voi siirtyä seuraavaan aiheeseen. Useimmiten ihminen vain tarvitsee sitä, että joku kuuntelee - ei vain kuule - kysyy, miettii ja pohtii asiaa yhdessä. Se ihan oikea kuunteleminen voi olla välillä todella haastavaa. Tuntuuko teistäkin, että joskus on  hetkiä kun tuntuu vaikealta keskittyä ja ajatukset lähtee laukkaamaan - vaikka mikä voisi olla sillä hetkellä tärkeämpää kuin oman ystävän asia?

Meistä monet tunnistavat varmasti olleensa myös tilanteessa, missä on juuri ollut näkemässä jotain ystäväänsä, ja tajuaa, että mehän puhuttiin koko aika vain hänen asioistaan. Tätä ei välttämättä huomaa juuri siinä hetkessä, koska on itse kiinnostunut kaverin asioista mutta sitten myöhemmin sitä huomaa, että hän ei tainnutkaan kysyä yhtäkään kysymystä multa. Tää toistuu usein juuri tiettyjen tyyppien kanssa. Toisaalta kukaan meistä ei ole täydellinen ja meissä kaikissa on omat huonot puolemme. Tää on kuitenkin asia mitä itseäni häiritsee ja siksi pyrin itse antamaan myös toisen asioille huomion.

On siis todellakin ihmisiä, jotka oikeasti kuuntelevat ja ihmisiä, jotka vain odottavat että pääsevät itse puhumaan. Ylhäällä kuvassa vierelläni on tyttöset, jotka ovat olleet parhaita ystäviäni ala-asteelta asti. He todella taitavat juuri tuon aidon kuuntelemisen kuin myös puhumisen taidon. <3

Mitä ajatuksia tää aihe teissä herättää? Nyt saa puhua, mä kuuntelen.. Heheh ;)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...