15.12.2012

Kahdeksan faktan haaste



Heipsis ihanat <3
Mä oon maailman huonoin toteuttamaan haasteita, mutta nyt kun sain peräti kahdelta kaunottarelta, Garmenilta ja Natalialta tämän haasteen, päätin toteuttaa tämän! (;

Säännöt:
1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste 8:lle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille 8:lle haasteesta
4. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi.

KIITOS MURUT <3

Haastan nämä ihanat: hesun, even, annan, maryn, emilian, minnan, sanzun, anninan!

8 satunnaista asiaa minusta. Yritin kirjoittaa ns. pohtimispohjalta jotain mitä ette ehkä vielä ole minusta tietäneet...

1.       Olen maailman surkein keittiössä. En osaa tehdä ruokaa ja onnistun melkeinpä räjäyttämään kaiken mihin kosken. Paahdin kerran leipiä ja hajotin meidän leivänpaahtimen. Olen yrittänyt sulattaa voita mikrossa ja leivänpaahtimen päällä. Joka kerta kun olen tehnyt kermavaahtoa, olen vatkannut  kermavaahdon yli ihan löllöksi. Olen hajottanut kananmunat kattilaan ja polttanut pinaattikeiton miljoonasti pohjaan. Kun teen minuuttipuuroa, siitä tulee kovaa ja kökköistä. Sanomattakin selvää on, että Juuso tekee meidän taloudessa ruuan, ja erittäin hyvin tekeekin..







2.     Painoin viime keväänä 6 kiloa enemmän kuin nyt, mutta näytin silloin huomattavasti paremmalta. Kävin silloin salilla 4-5 kertaa viikossa erittäin hyvällä ohjelmalla ja aloin ensi kertaa elämässäni nähdä lihaksia itsessäni, varsinkin vatsassa ja pepussa. Joulun jälkeen alkaa sama ohjelma! jesh;)





Tässä huomaa kivasti ton pepun ja reisien eron.. Kuvat otettu toukokuussa ja joulukuussa.



3.       Elämäni paras päätös oli muuttaa Tallinnaan Juuson kanssa opiskelemaan. Tykkään meidän koulusta ja aineesta niin paljon ettei mitään rajaa. Rakastan opiskella englanniksi. Rakastan Tallinnaa. Ja niin, Juuso, no sitä ukkelia ei tätä enempää voisi kyllä rakastaa.





.    
4. Suunnittelin hääpukuni ollessani 16-vuotias ja edelleen päätös pitää.. (:


kyseessä eivät siis ole nuo mekot..<3

5. Mun tavoitteet ja unelmat tässä elämässä on olla terve, onnellinen, hyvässä työssä, luoda hienon ja monialaisen työuran, mennä Juuson kanssa naimisiin, asua jossain lämpimässä maassa, ottaa tatuointi, shoppailla silloin tällöin ilman budjettia (u know what i mean;)), matkustella paljon, säilyttää ystävyyssuhteeni ainakin parhaimpiin ystäviini ja ehkä jossain vaiheessa perustaa oma perhe, mihin kuuluu pari pienokaista ja muutama karvainen koirakaveri. (:












6.   Oon yö-kukkuja. Täällä Tallinnassa meillä alkaa melkein aina luennot vasta klo 12, joten tulee helposti valvottua kahteen yöllä ja herättyä vasta kymmeneltä :D Haluaisin kyllä että meidän koulun alkaisi aina joskus ysiltä, niin pääsisi edes kaheltatoista nukkumaan.



7.       En ole koskaan kokenut mitään ”ikäkriiseilyä”. Naurettavaltahan se kuulostaakin, mutta monet munkin ikäiset (21 v) tytöt kokevat jo pientä kriisiä täyttäessään esim 20 tai 21. Oon syntynyt aika vuoden lopussa ja kaikki kaverit ovat jo minua ennen ehtineet täyttämään vuosia, niin on ollut aina kanssa itse kiva sitten lopulta täyttää. Toinen syy saattaa olla, että tunnen välillä kokeneeni kaiken mitä nuoruudelta haluan kokea. Tyhmät virheet, spontaanit tempaukset, biletyksen, mielialavaihtelut ja intohimoisen rakastumisen… Tavallaan välillä mietin sitä mitä haaveissani olen 10 vuoden päästä. Vaimo ja ehkäpä jopa äiti (ainakin pikku koiranpennulle edes ;D) ja minulla on mielenkiintoinen ja haastava työ. Mutta kuitenkin oikeasti olen maailman onnellisin juuri näin, niin kuin nyt olen ja niin kuin asiani nyt ovat <3 


8.   Mun pikkusisko, Ella, on mulle äärimmäisen tärkeä. Muistan kun olin pieni, noin 7 vuotias, ja olin tehnyt jotain tuhmaa ja äiti oli mulle siitä suuttunut. Menin meidän leikkimökkiin kun Ella oli siellä leikkimässä. Ella, 3-v, kysyi sitten multa että mikä on kun näytin ihan surulliselta. Ja mä sanoin hänelle että äiti suuttui mulle ja sanoi pahasti ja mua harmittaa se. No Ella sitten otti sen oikein tehtäväkseen ja paiskasi pikku lapionsa leikkimökin lattialle ja lähti kävelemään 4 kokoa liian isojen kurahousujensa kanssa meidän kodin sisälle ja alkoi vain huutamaan äidille että  ”älä enää ikinä sano pahasti vilmalle!! älä sitten ikinä sano tollee sille!! et enää varmana tee semmosta sille!!” :D Ella on muutenkin ollut aina super huolehtivainen musta, vaikka hän onkin mua 4 vuotta nuorempi.




Siinäpähän ne!!
Minä jatkan nyt lukemista, enää tää ja huominen lukemista ja sitten loma!!!!:)
Ihanaa viikonloppua teille <3!!!

38 kommenttia:

  1. Oi ihania juttuja susta ja toi tarina sun siskostas on niiin sulonen!<3
    Muutama tällänen tähän kuulumaton kysymys, mutt tuli mieleen kun ite ois tarkotuksena ulkomaille ehkä lähtee opiskelemaan, niin oliko sun englanti sinne muuttaessa hyvä/superhyvä vai? :) Että miten englannin kielellä opiskelussa sitten pärjää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kulti <3
      Mulla oli ihan ok enkku, olin kirjottanut M:n enkusta, ja tosi hyvin oon pärjännyt! Ulkomailla opiskellesahan sen enkun oppii!:)
      Tsemppiä oikeesti, sun pitää lähtee!(:

      Poista
  2. oot niin kaunis <3!
    oon niin kateellinen tosta etä teidä koulu alkaa vasta 12!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos<3
      Se on välillä kivaa ja välillä ärsyttävää kun välillä olisi kiva PÄÄSTÄ koulusta jo tuolloin..!

      Poista
  3. Kauniisti kirjoitettu toi 7.:)

    VastaaPoista
  4. tosi kivoja "paljastuksia" ja niin kaunis kaikissa kuvissa!! :) kiitos ihana haasteesta, teen tämän heti lähipäivinä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Minna!! Kiitos ihana <3

      Poista
  5. how lovely u are:)<3
    voisiks tehä postausta siitä minkälainen tarkalleen se treeniohjelma oli/on? :) nimittäin täällä yks ois kiinnostunu saamaan samanlaisen kropan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voii <3 Voisin kyllä tehdä, pitääpä muuten ettiä se tuolta arkistojen kätköistä kun oon tehny siitä itseasiassa jo postauksen!

      Poista
  6. Ihania juttuja ja voi sä oot niin kaunis! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus ja niin upeita kuvia, voih! <3

    VastaaPoista
  8. ihania juttuja! :) ja ei vitsit toi sun vatsan muutos tammikuun ja huhtikuun välillä!! :oo kerro millä sää oot saanu noi hyvin kaikki ylimääräset rasvat ja jenkkakahvat tosta ympäriltä pois :DD mäki haluun!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana (: <3
      Hahaha ;D syömällä terveellisesti mutta paljon ja vähentämällä turhia sokereita.. :D
      Pitäs vaa saada ittelleen hyvä saliohjelma nii vois jatkaa tosta! (:

      Poista
  9. Ihana postaus! :) Vaikutat tekstin perusteella tosi ihanalta ja lämpimältä ihmiseltä ja kuvatki on vielä tosi hyviä katella :) Tykkään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia hirveästi ihanasta kommentistas <3!

      Poista
  10. Ja nauroin niin paljon tuolle "me in the kitchen" kuvalle :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo perus ;DD pelkää vaan kaikkia keittiömasiinoita ;D

      Poista
  11. Oot kyllä niin ihana! Kiitos haasteesta! <3

    VastaaPoista
  12. sulla on kyllä niin uskomattoman upea kroppa :O
    niin timmi ja seksikäs että wouwou:) ja susta tulee vielä ihan hirveän suosittu bloggaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, isot kiitokset.. Ihan punastuin!<3

      Poista
  13. Voi ihana mikä sisko sulla on!:D Kiitos haasteesta, tätä oli hauska tehä:D

    VastaaPoista
  14. Ihana blogi sul ja tosi kiva postaus ! Sait uuden lukijan :)

    VastaaPoista
  15. Sä tossa pinkissä mekossa, oot aika hemmetin seksikäs!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjhh että, kiitokset<3 ihana (:

      Poista
  16. Ihanaihanaihana blogi sulla! Kirjotat ihan älyttömän hyvin ja hauskasti ja osaat nauraa itelles. Oon nyt koko koulupäiväni ajan selaillu sun blogia ja voi järkytys ku rupesin lukemaan postausta siitä kun menit kauppaan reppu selässä ja virolaiset tytöt hirnuivat... Sun kirjotustyyli ja koko tarina rupes naurattaa mus niinsairaasti ja vieraiden opiskelijoiden keskellä luokassa rupesin tirskumaan yksin ja piti yskäsyin peittää.. En tiedä onnistuinko :DDD

    Takuulla rupeen lukemaan blogiasi jatkossa!
    Vaikutat ihan mahtavalta ja piristävältä tyypiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIRVITTÄVÄN ISO KIIIIITOS ihanasta kommentistasi <3<3
      Ai että kun tuli hyvä mieli, ihanaaaaaaaaa (: <3

      Hahaa voiei :D Tiiän ton tunteen, piiikkasen nolottaa hihi ;D
      Hyvin peittelit, ihan varmasti (; !

      Poista
  17. <3<3<3<3 siskot on parhaita. Kiitti kun teit tän Vilmaseniiii:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä!!!! <3<3 ei mitään ihana!

      Poista
  18. voi ihana sisko sulla!

    VastaaPoista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Tietoa, vinkkejä ja useiten kysyttyjä kysymyksiä liittyen Tallinnaan ja Lontooseen löydät koottuna bannerin alapuolelta About Tallinn- ja About London -kohdista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...