20.8.2013

Viimeiset päivät kotona















Heiheii ihanat <3 Aloin jotenkin heti automaattisesti oikein vuolaasti pahoittelemaan teille tätä pitkää blogihiljaisuutta, mutta pyyhinkin tekstin pois. Tämä on mun toinen lomaviikko, ja nyt siis lomaillaan - eli tietty se näkyykin sitten täällä blogin puolella. Toisaalta ihana olla lomalla, toisaalta odotan arkea. Ja koska se arki sitten alkaakaan? Lauantaina on edessä muutto Tallinnaan, eli ainakin lomani täällä Helsingissä päättyy sitten tänä viikonloppuna. Ensi viikko on vielä aika rentoa, pehmeä paluu arkeen ja uuden kämpän pistämistä kodiksi.. Tallinnassa bloggailu saa aina ihan uudet siivet, kuin täällä Helsingissä :)

Olimme mökillä kavereiden kanssa viime viikonlopun, oli niin ihanaa! Sääthän eivät meitä kovin paljoa suosineet, mutta aina sateen yllättäessä oli ihana vain jutustella, mutustella kaikkea hyvää ja pelata korttia. Sunnuntaina olimme Tampereella. Muunmuassa Cafe Europa ja Vaakon Nakin sokerimunkkimaiset hodarit tulivat tutuksi. 

Nyt aion tän viikon nauttia vielä äidin ruuista ja omasta huoneesta. Oon alkanut jo vähän pakkailla, tai ainakin suunnitella lauantain muuttokuormaa, ja myynyt ison kasan vaatteitani ja saanut niistä kerättyä rahat kokoon uutta talvitakkia varten, sitten kun sen aika tulee.

Tästä postauksesta tuli aikamoista ajatuksen virtaa, ja aionkin nyt vain julkaista tämän lukematta tätä edes läpi.. 
Ihanaa viikkoa kaikille!! <3

32 kommenttia:

  1. Ihana koti teillä!! <3__<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos (: välitän äidille terkut ;D <3

      Poista
  2. Ihana tunnelma tuossa viimeisessä kuvassa! :)

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis toi eka kuva susta <<3

    VastaaPoista
  4. Kivat tulitikku-jalat... :D

    VastaaPoista
  5. ihana postaus :)<3

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä sullekkin takaisin muuttoon!=)<3 itse kans odotan, että oisin jo Ruotsissa, niin olisi helpompi bloggailla sieltä.. :)

    Ja ihana koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos hirveesti <3 ja tsemppiä hirveesti sinne Ruotsiin!! (: toivottavasti kaikki sujuu buenosti <3

      Poista
  7. Siis apua, kuinka vanha toi sun miehes on ??:o

    VastaaPoista
  8. ^Älä huoli Vilma, mun mielestä Juuso näyttää ainakin ihan ikäiseltään :D

    Hyi teitä ku tollain ootte taloa sutannut! ;) Ihania maisemia ja kaunis sinä, kuten aina! :)
    Tuli noista talokuvista mieleen, että kattelin jotain virolaista ohjelmaa, jossa sanottiin, että suomalaisissa kodeissa on paljon valkosta ja iittalaa! Pätee näköjään teilläkin ;D

    Tallinnassa oli tänään ihan hirvee vilinä Robbie Williamsin keikan takia, huhhuh.. Ei ihan joka päivä sellasta väkimäärää näe täällä! Keskustakin ihan täynnä keikan jälkeen.. Luin Iltalehdestä, että 60 000 keikkavieraasta jopa oli 20 000 suomalaisia :D Me käytiin kurkkimassa sieltä aitojen takaa, kyllä sieltä ihan ok:sti näki!

    (Huomasin muuten, että 2012 tänne on kommentoinut joku toinenkin riikka, se en ole sit minä :D vaikkei siellä nyt mitään hirveitä kommentteja ollutkaan :p)

    Olispa mun esseet koulussa olleet näin pitkiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Riikka!! (:

      Joo mun äitiin ainakin pätee :D Ite kiusaan sitä aina, että onpas täällä leikkaussalivibat täällä meidän kotona. Iittala on kiva, mutta kokovalkoisuus ei iske muhun niin kovaa :D

      Huh aika kivasti suomalaisia on ollut siellä taas vaikuttamassa :D Varmasti hyvän vaikutuksen ovat taas tehneetkin... :D

      Poista
  9. Ihania kuvia :) joka päivä käyn kattoo et oisko jo uus postaus ku näitten lukeminen piristää hirveesti! :) tee sit teidän uudesta kodista postaus!:) ja onnee sinne uuteen kotiin kun sinne asti pääsette :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. awww kuinka ihana kommentti sinulta <3 kiitos ihan hirveästi, ihanaa jos blogini tuottaa tuollaista iloa!! <3 (:

      Poista
  10. Ihana postaus ja ihana blogi sulla<3

    VastaaPoista
  11. Amazing girl!

    Would you like follow each other? I'll be soo glad :) let me know


    ADDICT BE ICONIC BLOG

    VastaaPoista
  12. Arvoitko koskaan sitä kalenterin voittajaa? T. Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvonta ja arvonnan voittaja julkaistiin aikoja sitte.

      Poista
    2. Tottakai arvoin.. :D Miksi en ois?

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Moi Vilma!
    Sulla on mielenkiintoinen blogi, tykkään sun kirjoitus tyylistä ja vaikutat fiksulta nuorelta naiselta! Löysin blogis googlettamalla, oon muuttamassa ens viikolla Tallinnaan ja alotan opiskelut teknillisessä joten on kiva lukea jonkun "kokeneen" ajatuksia ja vinkkejä siitä minkälaista Virossa asuminen ja opiskelu on :)kaikki ravintola vinkit sun muut on poimittu talteen, kiitos siis paljon! Itseäni jännittää ihan kamalasti :D Tsemppiä ja hyvää koulun alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :)

      Voi kiitos paljon <3 hei lämpimästi tervetuloa Tallinnaan, tuu kiskasemaan mua hihasta jos bongaat meikän tuolta jostain opiskelijaelämästä :) Tsemppiä kamalasti, mutta älä huoli, tuut tykkäämään <3

      Mulla itelläni Tallinnassa opiskelusta ja asumisesta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, mutta tässä vielä postauksia aiheesta:
      http://highwaytosun.blogspot.fi/2012/04/tallinnaan-opiskelemaan-ja-asumaan.html
      http://highwaytosun.blogspot.fi/p/about-tallinn.html
      http://highwaytosun.blogspot.fi/2012/05/ensimmainen-yliopistovuosi-tallinnassa.html

      Poista
  15. Missä käyt myymässä vaatteita? Olisi kiva saada vinkkejä, kun itselläkin tuota tavaraa kaapeissa olisi vähän turhan paljon.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myin blogikirppiksen kautta! :) Kannattaa myöskin kokeilla tori.fi:tä ja huutonettiä! :)

      Poista
  16. Tosi kiva blogi sulla ja ihanan näköinen koti. Kertoisitko jotain sinun perheestä? Ei nyt mitään tarkkaa, mutta jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 (:
      Hmm mitähän kertoisin. Mun perheeseen kuuluu siis isä, äiti ja pikkusisko, joka on 17-vuotias ja yksi parhaista kavereistani :) Mulla on tosi läheiset välit mun vanhempiin myös.

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Tietoa, vinkkejä ja useiten kysyttyjä kysymyksiä liittyen Tallinnaan ja Lontooseen löydät koottuna bannerin alapuolelta About Tallinn- ja About London -kohdista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...