29.1.2014

Back in Tallinn!


Moikka! <3 Sunnuntaina myöhäisillasta palattiin takaisin Tallinnaan ja aluksi oli taas hieman outo ja haikea olo. Tiedättekö sellainen "loma on loppu, koulu alkaa huomenna, kiireinen kevät edessä, koti on kylmänä ja jääkaappi tyhjänä" - olo? Hah no siis, jokatapauksessa tuntui hieman hankalalta. Maanantai-iltana fiilis muuttui täysin, kun kämppä oli lämmennyt ja jääkaapissa oli muutakin kuin yksi vanha omena ja valo, makoiltiin Juuson kanssa sohvalla ja katseltiin telkkua, silloin tuli se "ihana olla kotona"-fiilis.

Viikonloppu meni tosi kivasti, näin kavereita perjantaina Shakerissä drinkkien muodossa ja toisen kaverini kanssa lähdimme lauantaina Aussie Clubille vähän tanssahtelemaan (terkut sille ihanalle tytölle joka kertoi lukevansa mun blogia! <3) ja halusinkin viettää koko viikonlopun ystävien ja perheen kanssa, ja voin sanoa että sanaa "kandityö" ei tunnettu näiden päivien aikana. Sunnuntaina sitten viime hetken paniikkipakkailut ja satamaan. 

Nyt ollaan tässä pari päivää asettauduttu taas kodiksi, käyty luennoilla ja kirjastolla tekemässä kandityötä. Huomenna ja ylihuomenna meillä ei ole luentoja, mutta näinä päivinä olisi tarkoitus ahkeroida kandia hyvällä vauhdilla eteenpäin, sillä lauantaina vietetään lepopäivää, käydään leffassa ja chillaillaan. 

Takki glamshop.fi, housut Dr. Denim, neule HerSecret.fi, kengät SpiritStore 


Pakko sanoa, että oon tosi onnellinen tällä hetkellä. Joululoma oli vain niin ihana, loma Dominikaanisessa tasavallassa ja sen jälkeen 2 viikkoa vielä lomailua Suomessa, tosin aika paljolti kandityötä tehdessä, mutta joka päivä näkemistä parhaiden kavereiden kanssa... <3 Oon varmaan sanonu täällä tän jo aikaisemmin, mutta se on niin hassua, kuinka mulla on aina eniten ikävä mun Suomen kavereita silloin, kun oon juuri tullut Tallinnaan ja oon just nähnyt niitä, ja silloin, kun oon menossa Suomeen esim 1-2 viikon päästä ja tiedän näkeväni ne ihan kohta :D Multa aina välillä kysytäänkin, että jos aion lähteä suorittamaan maisteria vielä kauemmas ulkomaille, niin miten mä sitten pärjään, kun ei sieltä voi vaan tulla jokatoinen viikonloppu Suomeen käymään? No toi äskeinen selittikin tän, eli musta tuntuu, että jos kokoajan ei olisi se mahdollisuus siihen että on 2 tunnin laivamatkan päästä kotona, niin siihen ikäväänkin tottuminen olisi helpompaa. Kun olin kuukauden kestävällä kielimatkalla Englannissa ollessani 15-vuotias, pahin ikävä oli ensimmäiset muutama päivää ja viimeisen viikon ajan. Ja sitäpaitsi, ulkomaille lähtöä ei saisi pelätä sen takia, että läheisiä tulisi ikävä. Parhaat ystävät säilyvät aina ja niitä on ihaninta nähdä aina pitkästä aikaa! Tiedän myös sen, että mun monen parhaan ystävän unelma onkin kiertää vielä maailmaa, lähteä esim vaihtoon, opiskelemaan ja työskentelemään ulkomaille ja nykyään yhteydenpidosta on tehty niin helppoa, kaverit voivat soitella ympäri maailmaa ilmaiseksi ja laittaa viestiä vaikka joka minuutti. Muistatteko, kun joskus ala-asteella monilla (krhm niin kuin mullakin) oli kirjekavereita? :D Ilmoitus tehtiin esim Demiin tai Mixiin ja sitten alettiin raapustelemaan. Muistan kuinka ajattelin silloin, että jos joskus asun ulkomailla, niin kirjoitellaan kavereiden kanssa viikoittain toisillemme pitkiä kirjeitä! :D

Mutta nyt säästän teidän tän pidemmiltä höpöttelyiltä, ja toivotan oikein ihanaa loppuviikkoa kaikille! <3 Nauttikaa näistä upeista (vaikkakin melko kylmistä) ilmoista!:)

PS. Mitä tykkäätte asusta ja uudesta villakangastakista? :)

28 kommenttia:

  1. kaunotar ♥ ja tuo hersecretin neule on niin ihana♥

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo takki :) Sopii sulle jotenkin erityisen hyvin! Täytyy myös mainita, että sun hiukset on kyllä aivan ihanat<3 Ja totta- tosi ystävät säilyvät aina, vaikkei heitä näkisikään niin useasti :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Emilia, ihana kommentti! <3 (:

      Poista
  3. Ihana asu!<3

    VastaaPoista
  4. Oot ihana ja tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  5. siis aivan ihana takki!!! tommonen kaunis business-leidi <;

    VastaaPoista
  6. Tosi tyylikäs takki <3 oot niin upea vilma:)

    VastaaPoista
  7. ihana postaus!! oot Vilma niin ihana tyttö, tykkään sun tyylistä valtavasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, ihana kommentti! Kiitos tosi paljon! <3

      Poista
  8. Ihana asu :)

    VastaaPoista
  9. Vilma hei mä oon koht 25 ja mulla on edelleen kirjekavereita, koska käsin kirjottaminen on vaan niin siistii :D

    - Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhaha oikein!! :D Niin on, harmittaa oikeesti ku ei ehi tehä sitä nykyään niin paljoa :( ja käsiala vaan huononee!

      Poista
  10. Ah noi kultaiset kirjekaveriajat <3 Mulla oli joskus ala-asteella koulun kautta saatuja ulkomaalaisia penpaleja :D Olikohan Turkissa, Ranskassa ja Jenkeissäkin asti. Pysyis kyllä varmastikin kirjoitustaito hyvin yllä, jos sais vielä raapustella vanhanajan kirjeitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, se oli niin ihanaa (: Joo just tätä, käsiala vaan huononee ja huononee ;D

      Poista
  11. Oot niin kaunis!<3 Ja ihanat noi kengät, koska oot ne muuten ostanut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Hmm joskus vuosi sitten! :)

      Poista
  12. Tosi kiva asu! oot nätti: )

    http://patriciaelisabet.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Villakangastakki on täydellinen!

    VastaaPoista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...