4.9.2014

LEO

Hei ihanat!! <3 Mitä teille kuuluu? 

Musta jotenkin tuntuu, että mun tänhetkinen elämä on sellaista odottamista. Muutto Lontooseen koittaa siis ensi viikon sunnuntaina, ja koko ajan tuntuu siltä, että pitäisi hoitaa asioita ja olla super-aktiivinen. Kelat ja lääkärit on jo hoidettu, ja enää jäljellä on pakkaamista ja läheisten näkemistä. Silti tuntuu siltä, että pitäisi tehdä vielä jotain tosi tärkeää ja pienet rentoutumishetketkin aiheuttavat huonoa omatuntoa. En osaa yhtään irroittaa ajatuksiani ensi sunnuntaista, mikä on tietty sinänsä ihan ymmärrettävää, koska onhan kyseessä aika iso elämänmuutos.. :)


Ja nyt tähän asuun! :) Oon huomannut, että tosi monet eläinkuosit, niinkuin esimerkiksi näissä kuvissa vilahtava leo-kuosi, näkyy aika paljon tällä hetkellä monissa vaatekaupoissa. Itselleni eläinkuviot on vähän sellaisia kohtuus kaikessa-kuoseja. Esimerkiksi itselleni en voisi kuvitella leo-kuosista mekkoa, kenkiä tai housujaan. Voi olla että tääkin mieltymys muuttuu jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä pidän eläinkuvioista pieninä yksityiskohtina muuten simppeleissä vaatteissa. Esim. juuri tässä uudessa paidassa on leopardia mun makuun just riittävästi! :D Mitä te ootte mieltä eläinkuoseista?



Paita HERSECRET.FI (beigenä ja mustana)  / Housut Dr.Denim 

Haha, mitä ootte muuten mieltä siitä, että aloin tänään jo pakkaamaan... :D Puoltoista viikkoa etuajassa, tätä tää jännitys teettää! Onneks viikonloppuna on kaikkea kivaa tiedossa, joten en ehdi koko ajan miettimään lähestyvää muuttoa. 

Ihanaa loppuviikkoa kaikille! <3


28 kommenttia:

  1. Anonyymi4/9/14 20:43

    Siis jumalauta sä olet kaunis! :o

    VastaaPoista
  2. Anonyymi4/9/14 21:33

    Oi oot nii nättinä! Ja toi asu on ihana! ♥
    Aino

    VastaaPoista
  3. Musta yksiä sun ihailtavia piirteitäsi on määrätietoisuus ja itsevarmuus ja se huokuu myös sun olemuksestasi ja jollain tapaa myös näistä kuvista :) Jatka samaan tahtiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Neea, kuinka ihana oikein oot! Kiitos tosi paljon, tää tsemppasi stressaavaan viikkoon! <3

      Poista
  4. Joo siis komppaan niin tota eläinkuosihommaa :D Tosi monta vuotta vierastin kaikkea eläinkuosista niin paljon kun vaan voi, mutta pikkuhiljaa oon lämmennyt sille. Edelleenkään en vuoraa itseäni mihinkään kokovartalopantterihaalariin, mutta pystyn käyttämään yksittäisessä vaatekappaleessa :) Esimerkiksi viime vuonna ostin ihka ensimmäisen leokuosi-paidan, ja itseasiassa se ei näytä päällä hullummalta! Tuo sun paita ja asu muutenkin on tosi ihana! ♥
    Huippua että asiat alkaa olla voiton puolella! Iik, vähänkö sua mahtaa jännittää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, meillä on ihan sama fiilis siis eläinkuoseista! :D

      Kiitos paljon Villma! <3 ja joo, pakko sanoa että jännittää, ehkä enemmänkin innostuttaa! :)

      Poista
  5. Anonyymi4/9/14 22:33

    musta samantyylinen paita on myynnissä vero modassa/onlyssä? näyttää jotenki tosi totulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo käyny noissa kaupoissa varmaan vuoteen :D

      Poista
  6. Anonyymi5/9/14 00:28

    ihana ihana ihana Vilma! <3 susta saa niin empaattisen ja ihanan kuvan tän sun blogin perusteella :) yleensä oon seurannu sua vaan instagramissa mut nyt eksyin tänne blogiinkin asti ja ooh, oot sä niin ihana kyllä !!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. awww, ootpas sinä ihana <3 Kiitos ihan hirveästi!! <3 :)

      Poista
  7. Mä tykkään leodardikuosista mut muut eläin kuosit ei niinkääm nappaa. Ja todellakin kohtuus kaikessa. Minusta just pienenä määrinä menee mut ei liikaa :) mä omistan leoakuosia yhdessä paidassa, sormikkaissa ja huivissa :) mut en koskaan yhdistäis noita kaikkia samaan asukokonaisuuteen :D uskon että sua jännittää ihan hulluna ♥ jännitystä saa ollakki, se kuuluu asiaa! Ja jos yhtään helpottaa niin mä olisin varmasti aloittanu pakkaamisen myös hyvissä ajoin :D ps. Onkohan mun sposti seonnut, ku ei oo ainakaan tullut sun viestiä :(♥ mun sposti om nimittäin temppuillu viime aikoina ://

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samoilla linjoilla ollaan! Oo yksityiskohtina esim hanskoissa on mun mielestä tooosi jees <3
      Anteeeks en oo ehtiny laittaa viestiä! Jotenkin oon ollu niin sairaan vähä nyt koneella tietkö, tän lopun ajan on halunnu käyttää vaa kavereita ja perhettä näkemällä ja asioita järjestellessä! Mutta laitan sulle viestiä nyt ihan parin päivän sisään!! i'm sorry honey <3

      Poista
  8. Anonyymi5/9/14 10:02

    Oot ihan älyttömän kaunis!!! Huh huh :o

    VastaaPoista
  9. Anonyymi5/9/14 10:08

    Sun hiukset, kroppa, kasvot.. Ja oot vielä fiksukin! You got it all :o ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah nohnoh :D kiitos kuitenkin <3

      Poista
  10. Anonyymi5/9/14 12:19

    Oot upee! Onkoha muute aurinko vaalentanu sun hiuksia vai ootko käyny kampaajalla näyttää paljon vaaleemmilta kun aikasemmin?? :D oon niin innoissani sun muutosta!! Se tulee olee sun "elämän kirjaan" yks niistä isoista käänne kohdista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon <3 ihana kun ajattelet noin! :))
      Näissä kuvissa on ilta-aurinko, veikkaan että se vähän värjää vähän vaaleammaksi <3

      Poista
  11. Mä oon aika kranttu kans eläinkuosissa, mutta leopardi menee jossakin määrin. Mutta ei yliannosteltuna :D

    VastaaPoista
  12. ihana paita!<3 täällä tykätään eläinkuosista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 se sopii sulle ;)

      Poista
  13. Anonyymi6/9/14 14:59

    Tiedän ton fiilikset pakkaamisesta. Oon muuttamassa Helsinkiin tän kuun lopussa, kämppääkään oo vielä mut halusin jo pakata kaikki kamat laatikkoihin! :D Jostain syystä oon aina tykännyt muuttamisen yhteydessä pakkaamisesta ja purkamisesta, vaikka oon muuttanut ties kuin monta kertaa elämäni aikana.

    -Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tälläinen pakkaaminen on kyllä kivaa :) Jotenkin samalla fiilistellä ihanaa uutta elämänalkua! Tsemppiä muuttoon sulle! <3

      Poista
  14. Mä oon ite kyllä aina ollut ihan täysin eläinkuoseja vastaan, mutta tossa paidassa ja sun päällä näyttää hyvälle!:)

    VastaaPoista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Tietoa, vinkkejä ja useiten kysyttyjä kysymyksiä liittyen Tallinnaan ja Lontooseen löydät koottuna bannerin alapuolelta About Tallinn- ja About London -kohdista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...