29.10.2014

Asukuvista ja blogimaailmasta

Mulle tuli inspis kirjoittaa mielipideteksti blogien asukuvista ja muutenkin muuttuneesta blogimaailmasta.

Mä oon lukenut blogeja nyt noin 5 vuotta, ja tottakai paljon on muuttunut. Viiden vuoden aikana niin blogeja kuin niiden lukijoitakin on tullut enemmän, ja melkein jokainen kaverini lukee edes joskus jotain blogia. Musta kuitenkin tuntuu, että viimeisen vuoden aikana blogien ja ehkä myös lukijoiden määrä on lähtenyt pieneen laskuun. Oon huomannut, että Bloggerin lukulistallani on edelleen monia monia blogeja, joita ei enää pidetä. Monet tykkäämäni blogit ovat lopettaneet viimeisen vuoden aikana tai hiljentyneet ainakin täysin. Tiettyjen supersuosittujenkaan bloggareiden kommenttiboksit eivät enää täyty valtavista määristä kommentteja, niinkuin ne ennen täyttyivät. Näille huomaamilleni ilmiöille voi tietty löytyä montakin syytä, eikä syitä kaikkien lopetettujen blogejen takana voi yleistää. 
Mä oon varma, että sieltä ruudun takaa saattaa löytyä montakin bloggaria jotka kokevat silti pienoisia paineita yhä laadukkaampaan suuntaan menevästä blogimaailmasta. Välillä voi tuntua, että niin monella on persoonallisia tekstejä, upeita ulkoasuja tai laadukkaampia asukuvia. Tästä pääsenkin aiheeseen, joka toi mut kirjoittamaan tänne alunperin...

Asukuvat. Oon viimeisten viikkojen aikana lukenut monesta blogista, kun kirjoittaja harmittelee asukuvien ottamisen vaikeutumista näin syksyn tultua. Ulkona alkaa olla hämärää jo todella aikaisin, joten laadukkaita asukuvia pitäisi päästä ottamaan aikaisin päivästä, mihin monella ei ole mahdollisuutta. Siihen kun lisää vielä surkean ilman, sateen ja tuulen, niin alkaa olla jo soppa kasassa. 


Mutta missä vaiheessa parisen kuvaa päivän asusta muuttui tunnin (tai jopa tuntien) pituiseksi muotikuvaukseksi? Silloin kun aloitin lukemaan blogeja, otettiin päivän asusta kuvat suurinpiirtein kameran itselaukaisimella kotona ennen ulos lähtöä tai joskus jopa peilin kautta. Oon huomannut nää muutokset muutaman vuoden aikana asukuvien kuvaamisen suhteen...
- asukuvat eivät oikeasti edusta asuja, joita bloggari käyttää, vaan kuvien tarkoitus on esitellä yhteistyön tiimoilta saatuja vaatteita.
- yhdestä asusta on postauksessa noin 25 kuvaa ja
- kuvaamiseen kerrotaan käytettävän 0,5-2 tuntia. 

Tän postauksen tarkoitus ei ole kritisoida, koska mä tiedän, itse bloggaajana myös, että näitä asukuvia varten on tehty töitä - on ladattu kameraa, otettu monia monia kuvia, poistettu huonot, muokattu hyvät, aseteltu postaukseen ja kirjoitettu ehkä tekstikin ympärille. 

Toivoisin kuitenkin itse myös blogien lukijana, että täällä säilyisi sellainen aitous mitä koin että oli muutama vuosi sitten. Joo, asukuvat ei ehkä otettu Canonin uusimmalla järkkärillä eikä laatu vastannut Voguen kantta, mutta noh, usein kuvat olivat juuri siitä asusta mitä bloggari oikeasti sinä päivänä piti päällään. Kuvaamista varten ei matkustettu Helsingin Tuomiokirkon portaille ottamaan kolmeksi tunniksi kuvia, joista puolet otetaan tietty ilman takkia -3 asteessa, jotta takin allakin olevat vaatteet näkyisi. 


Vaikka en olekaan muotibloggaaja, voin kertoa teille jotain mun asukuvista! Juuso ottaa mun kaikki asukuvat täällä Lontoossa, Suomessa ollessani taas joko siskoni tai Juuso, riippuu kenen kanssa olen kun kyseinen asu on päällä. Asukuvat otetaan yleensä kun ollaan lähdössä johonkin, esimerkiksi kaupoille tai kouluun. Mä ihan mielenkiinnosta katoin yks päivä, että kauan meillä menee asukuvien otossa. Tuntui kyllä, että niissä menee aika vähän aikaa, ehkä joku 15min, koska a.) mä en jaksa olla kuvattavana kauhean kauaa eikä b.) Juusokaan aina jaksa kuvata kauaa. Menin mun kuvatiedostoihin ja katoin mikä oli kuvan ottoaika ekassa kuvassa ja vikassa kuvassa. Ensimmäisessä oli 16:06 ja viimeisessä 16:08. Olin ihan ihmeissäni, että miten oltiin ehitty ottaa 25 kuvaa kahdessa minuutissa, joista valitsin 8 postaukseen näytettäväksi. 

Viimeiset 10 postausta jossa on esitelty asua, on otettu 2-4 minuutissa, jolloin Juuso ottaa noin 25-30 kuvaa, ja joista noin 10 oli lähiksiä. Niistä yleensä sitten valitsen 6-8 kuvaa postaukseen.

Oon miettinyt, että olisikohan mulla enemmän paineita persoonallisimmista asukuvista, jos olisin muotibloggaaja. Tällä hetkellä asukuvat ovat tykättyjä postauksia Lontoon vinkkien ja kuulumisten höpöttelyjen välissä. Haluunkin pitää tän näin, että mun asut todella on juuri niitä "tällä asulla olin tänään asioilla/koulussa" ja ne on kuvattu kotipihassa ennen lähtöä. Ehkä hieman tylsää, mutta yritän aatella sen niin, että näytän teille ihan tätä mun oikeaa elämää, oikeita asuja pidettynä oikeina päivinä. Mulla ei valitettavasti ole motivaatiota kerätä yhteistyökumppaneiden retkuista mukamas-päivän-asu ja matkustaa 10km päähän kuvailemaan pariksi tunniksi.. Arvostan kuitenkin niitä muotibloggaajia, jotka meille tälläistä inspiraatiota tarjoavat. <3

Toivon tosi paljon, että kukaan ei nyt pahoittanut mieltään tästä postauksesta. Nää on vaan mun mielipiteitä eikä niiden tarkoituksena ole tuomita tai kritisoida ketään.

Olisi kiva tietää, mitä te olette tästä mieltä, joko bloggaajina tai blogien lukijoina? :)

PS. Tässä vielä pieni kooste asukuvista, jotka on otettu marraskuussa 2011.. :D Asukuvapostauksissa oli tuolloin ehkä 3 kuvaa, jotka olin ottanut kotona kameran itselaukaisimella. Eli voin todellakin allekirjoittaa sen, että itsekin oon halunnut parantaa asukuvien laatua vuosien aikana..

34 kommenttia:

  1. vau upeita asukuvia nämä kaikki!! Mullakin tuli tuosta vasta juteltua tuttavan kanssa, että blogit menevät helposti vain mainostukseen ja semmoiseksi teenäiseksi ehkä jopa ihan vahingossa! Tottakai monille bloggaajille yhteistyöt ovat houkuttava asiat, myönnän itsekkin että oon ollu todella innoissani jos joku on halunnut tehdä minun kanssani yhteistyötä, et vau, minun kanssa oikeesti? Mutta silloin pyrin postaukset tekemään niin, ettei se näytä mainostamiselta, vaan omaltani. Koska blogini on minun, ja sen täytyy näyttää myös minulta.

    Minä itse rakastan asukuvien ottamista ja voisin tehdä sitä vaikka joka päivä, mutta aikaa minulla kuluu siihen yleensä n. 10minuuttia jos niinkään kauaa. Olen nyt joutunut opettelemaan itekuvaamista kaukolaukaisimen avustuksella, koska harvoin kukaan pääsee juuri silloin kuvaamaan ku minä pääsisin. Nyt vieläpä kun valoa on todella vähän, kun klo16 maissa alkaa olla jo hämärää.. Itsekkin joudun aamuvuoron jälkeen rientämään heti asukuvien ottoon jos niitä meinaa ehtiä napsimaan.

    Oh melkoine romaani tuli, mutta kirjoitit tosi ajankohtaisesta aiheesta ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) <3 Sulla on kyllä hyvä asenne! Joo kyllähän noita yhteistyösopimuksia on monillakin, mutta se on hyvä että sille yhteistyökumppanille käy se, että bloggari toteuttaa postaukset rehellisesti ja omalla tyylillään. :)

      10 minuuttia on mun mielestä tosi sopiva aika asukuvien ottamiseen. Siinä ehtii vaihtelemaan kuvakulmaa ja taustaakin kivasti.

      Kiva, että aihe oli mielenkiintoinen! :)

      Poista
  2. Tää oli ihan loistava kirjoitus! ihan näin pelkästään blogejen LUKIJANA voin kertoa, että mä oon ainakin lopettanut lukemasta ja kommentoimasta 85% blogeista koska 85% blogejen postauksista on mainostusta kaikenmaailman rättikaupoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! :)) Voi hitsi, toi on kyllä harmi :/

      Poista
  3. Onhan tää muuttunut niistä ajoista kun itse ekan kerran aloitin bloggaamisen vuonna 2008. Mä pidän tärkeänä sitä että kuvan asu erottuu, ja että kuva on tarpeeksi iso. mikäli bloggaaja tekee vain ns.inspispostasta niin ihan sama miten kuvaus tapahtuu mutta jos kyse on päivänasuista, niin olisihan se kiva että asu on ollut myös oikeasti käytössä. muuten tulee jotenkin muovinen fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täysin samaa mieltä Ansku!!

      Poista
  4. Jooo monet bloggarit aina sanoo että kuvien ottamisessa menee tunti tai pari 8---D en ihan ymmärrä että miten siihen voi mennä noin paljon aikaa. Se on vaan yksi blogikirjoitus, haloo! :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuntuuhan se oudolta. :D Toisaalta, bloggaus on nykyään monelle jo työ, joten onhan se sitten ihan ymmärrettävää että asukuviin käytetään aikaa :)

      Poista
  5. Hyvä postaus! Mulle on jo pidemmän aikaa ollut itsestäänselvää, että asukuvat ei todellakaan kaikissa blogeissa vastaa sitä päivän oikeaa asua, vaan pikemminkin sitä asua joka vartavasten nitä kuvia varten laitettiin päälle. Asukuvissa on paljon suunnitelmallisuutta, sellaisia nopeita räpsyjä näkee koko ajan vähemmän. Mä en asukuviin tuhlaa yleensä edes 10 minuuttia, sekin kun on jo ihan liikaa kun on malttamaton kuvaaja :D Eikä ole kyllä koskaan käynyt mielessäkään ottaa autoa alle ja lähteä etsimään super taiteellista taustaa kuville, kuvien ajaksi laittaa 12cm korkkarit jalkaan niiden oikeesti asuun kuuluneiden tennareiden tilalle ja räpsiä satoja ruutuja, että varmasti on valinnanvaraa. Kuviin panostaminen on tietenkin hyvä asia, mutta kohtuus nyt kaikessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahah toi sun esimerkki oli niin hyvä :D Jep juuri näin, kohtuus kaikessa! En tosiaankaan tällä postauksella tarkoittanut, että haluisin mieluummin nähä blogeissa nykyään peilin kautta otettuja digi-kamerakuvia.

      Poista
  6. Huoh, postauksesi kolahti aika kovaa :/ Kirjoitin blogia parikin vuotta, mutta homma tyssäsi tänä keväänä. Mua alkoi suoraansanottuna ahdistamaan tää kaikki täydellisyyden tavoittelu, ilkeät anonyymit, vaatteet, kulutus, yhteistyökumppanit.. Nykyään nautin niin paljon kun voin lähteä poikaystävän kanssa treffeille ilman tunnin asujen kuvausta eikä tarvii stressata uusien vaatteiden ostamista jotta jokainen asu ei näytä samalta..
    Tykkään muuten blogistasi, tää on hyvä kokonaisuus kaikkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harmi, että sulla tyssäsi blogihommat!! :( Toisaalta, sehän on tarkoittanut sulle vaan hyvää, ja varmasti osaa nauttia tollasista asioista niin paljon enemmän. Kiitos paljon, kiva että tykkäät! :)

      Poista
  7. viimein joku sanoi nämä!!!! Oon niin samaa mieltä. Luin ennen varmaan 50 blogia, nykyään 13... Mua harmittaa lukijana se, kun kaikki alkaa olla jo niin feikkiä. Bloggareiden elämästä paljastetaan vaan että "ihanaa käpertyä viltin alle pitkän päivän jälkeen", kirjotetaan kolme lausetta ja sit näitä asukuvia epäkäytännöllisistä asuista. En tiiä ootko ite lukenu, mut Motherfuckin fashionin blogi oli ihan huippu muutama vuosi sitten, kun kirjottaja saatto tulla blogiin ja lätkästä 4 kuvaa jossa yhessä oli koira, yhessä kirjottaja ite, yhessä sänky ja yhessä likaset astiat. Samalla saatettiin kertoa päivän huonot ja hyvät puolet, tästä tykkäsin ja monet muutkin!
    Onneks sun blogissa on tälläistä aitoutta vielä, jotenkin tuntuu että sanot asiat niinkuin ne oikeasti ovat :) Postaustoiveena sanoisinkin että enemmän juuri tälläisiä tekstejä ja aitoja fiiliksiä!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä aivan oikeessa. Mä veikkaan, että ilkeiden kommentoijien takia jengi ei enää viitti paljastaa niitä huonoja päiviä. Aina tulee joku joka mollaa tai ihan avoimesti iloitsee että toisilla menee huonosti. Esimerkiksi, kirjoitin kerran tänne blogiin että mulla on rahallisesti tiukkaa, niin heti tuli kommenttia että "älä valita, muillakin on helvetin vaikeaa". Siitä tulee helposti vaan sellainen olo, että mitä tänne oikeesti viitsii kirjotittaa :o Oma valintani on silti jatkaa kirjoittamista ihan mitä vaan sylki suuhun tuo :D
      Kiitos paljon kauniista sanoista, tää oli kiva kuulla!! <3

      Poista
  8. Vilmaaa, loistava kirjoitus taas ja täysin aiheesta! :) Mäki oon miettinyt pitkään, että olisi monilta bloggareilta kiva nähdä juurikin niitä sen päivän asuja ja sellaista aidompaa materiaalia, eikä kaikki olisi niin muokattua ja joka asentoa, katseen suuntaa ja ilmettä suunniteltu ties kuin kauan. Ymmärrän, että halutaan näyttää hyvältä ja pitää hyvännäköistä blogia yllä, mutta silti se tuntuu vähän feikiltä.

    -Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Miia, kiva kun tykkäsit :) Oon samaa mieltä, juuri sellainen suunnitelmallisuus saattaa alkaa jossain vaiheessa ärsyttämään..

      Poista
  9. vau upeita asukuvia nämä kaikki!! <3 Oot mun malli :*<3 Mullakin tuli vasta juteltua ystävän kanssa, että blogit menevät helposti vain mainostukseen, joka on kyllä tosi surullista! monille bloggaajille yhteistyöt ovat houkuttava asia, mutta ei kyllä minusta todellakaan tärkeintä. Jos mulle tulee mainoksia, niin tekisin/teen ne kyllä ihan omalla tyylilläni. Enkä tosiaankaan lähtisi mukaan kaiken maailman juttuihin! Oman blogini täytyy näyttää omalta <3 Mä oon aina tykännyt just näistä sun asukuvista, koska nää on aitoja ja aina se juttu tulee esille mitä oot hakenutkin takaa :) Kirjoitat myös elämän epäkohdista etkä vaan ruusuile! Koska ei elämä todellakaan oo aina ruusuilla tannsimista- jokainen sen tietää, miksipäs siis esittämäänkään. En ainakaan itse osaisi. Hyviä ajatuksia <3 kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muruseni, kiitos paljon! <3
      Oon niin samaa mieltä sun kanssa! Mua ei myöskään haittaa jos bloggaajilla on yhteistyökumppaneita, ei tietenkään, mutta siinä vaiheessa kun 90% postauksista on niitä, niin sitten se alkaa mennä jo ihan liiaksi! :/
      Ja kiitos muru ihanista sanoista, ihana että tykkäät <3 :)

      Poista
  10. Hienosti kirjotettu, kunnon asiapostaus! Kyllä se vaan on aivan totta, että paineet kasvaa hyvien asukuvien suhteen, kun yhä enemmissä määrin blogit muuttuvat "ammattimaisempaan" suuntaan ja sitä itsekin sitten yrittää pysyä ns. "tasokkaana" blogina muiden rinnalla. Mutta toisaalta sitä itsekin siinä kehittyy samalla ja silmä karttuu kuvien laatuun, että alkaa itseäänkin ärsyttämään, jos omien kuvien laatu ei olekaan niin hyvä ku vois olla. :) Mutta eihän se kaikki oo aina niin vakavaa! :) Sulla on huippu blogi ja aina upeita kuvia, jatka vaan samaan malliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jozella!! Mä oon aina ihastellut sun blogisi upeita asukuvia. Vaikka ne ovat hienoja ja upealaatuisia, huomaa niistä kuitenkin että sinne poseeramaan ei olla menty hampaat irvessä ja ne asut kuvastaa juuri niitä vaatteita mitä oikeasti käytät! <3
      Ja mulla on ihan toi sama juttu, tottakai se on ihan normaalia parantaa jatkuvasti blogin tasoa ja pyrkiä parempaan! :)

      Poista
  11. Itekkin harrastan tätä pari minuuttia ennen lähtöä kouluun kuvia tai esim kaupungilla ollessa otetaan pari hassua kuvaa ja thats it. En jaksa/rupee viettää aikaa kameran edessä 15min enempää. Nykyajan blogimaailma on menossa liian feikkiin suuntaa, ihmiset antavat vaan sen kiltin positiivisen ja hymyilevän puolen muille joka ei ole aina aitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tosi hyvä, koska näin juuri jengi saa susta ja sun tyylistä aidon kuvan :)

      Poista
  12. Vitsit mikä ajoitus, luin juuri aiheesta eräästä toisesta blogista ja jäin miettimään asiaa. Vaikka ihania, kauniissa ympäristöissä, kalliilla ja hyvillä kameroilla ajan kanssa otettuja kuvia onkin ihana välillä selailla ja inspiroitua, niin jos miettii blogien alkuperäistä ideaa eli nettipäiväkirjoja, olisi ainakin mun mielestä aika tärkeä ominaisuus, että kirjoittajaan voi ainakin jollain tasolla samaistua. Ainakaan omalla kohdallani tämä ei toteudu kuvissa, joissa poseerataan Chanelin laukut olalla, Lounoutinin korot jalassa, sushi+shampanja lounaalla perus maanantaina jossain Tuomiokirkon portailla. Tuollaiset postaukset toimii tietysti kivana inspiraationa, mutta itse en jaksa lukea blogeja joissa on pelkkää tätä.
    Onneks sun blogi on kuitenkin paras! :* <3 pus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanuus muru! <3

      Joo näinhän se on, kyllä mä niitä tosi mielelläni katson ja kyllähän ne inspaa tosi paljon. Tälläisiltä bloggaajilta ois kiva aina välillä saada sellaisia pikaisia asukuvia myös, ei ne aina tarvitse olla niin täydellisiä! Toki ymmärrettävää, että monethan tälläiset bloggaajat tekevät sitä työkseen, joten mahikset upeaan laatuun on suuremmat :)

      Poista
  13. Siis me puhuttiin Empun kaa tästä aiheesta ihan pari päivää sitten, hassua! :D Allekirjotan kyllä tästä ihan kaikki. Minäkin oon kauan lukenut blogeja, ja oon kiinnittäny huomiota tohon samaan mitä tulee asukuviin, että ne oli ennen PÄIVÄN ASUJA painottaen sanaa päivän asu :D Sitä se todella oli. Ei tarvinu miettiä että iiiks nää housut mulla on kerran ollu jo kuvissa, en voi laittaa näitä enää. Shoppailu koostuu niistä mitä on kiva esitellä sitten blogissa.
    Ja myönnyn siihen, että itsekin oon usein tuskaillut mitä laitan päälle, jo tiedän että sinä päivänä otetaan kuvia. Onneksi kuitenkin mulla on sen verta järkeä päässä, ettei se nyt aina oo tollasta, ja kuvia tulee siitä asusta mitä mulla on oikeesti päällä :D Niinku Jossu sano ylempänä, sitä kai haluaa miltei jokainen "yltää" toisen blogin tasolle. Ja sitä myötä se aitous sitten menee menojaan. Ymmärrän niin hyvin ton pointin, ja oon ihan samaa mieltä siitä. Ts. näen vallan hyvin mitä tarkoitat!
    Oon ite huomannu omassa blogissa, että mulla on viime aikoina aika paljon ollu sellasta asu-kosmetiikkapainotteista ribalia, vaikka oikeasti oon tosi pohdiskeleva ihminen, ja jos vois sanoa, että mulla on paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Ja aikomus oiskin panostaa niihin enemmän, yrittää mennä vähän kuitenkin vastavirtaan siitä mihin omakin blogi näyttäis olevan menossa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon niin samaa mieltä!!!! :) Sun blogissa löytyy aina ihania kuvia, on ne sitten asuista tai kosmetiikasta, mutta niistä asuista huomaa et ne on just sun tyyliä ja ihan oikeesti käytät niitä vaattieta joita sulla on kuvissa. <3
      Muakin välillä ahistaa jos on tullu kirjoteltua monta kertaa putkeen jotain pinnallista hömpänpömppää, että miksi tää blogi on tämmöstä, pitääpä kirjottaa jostain tärkeästä. Hyvä tasapaino kaikkea on mun mielestä paras, koska ei kukaan jokainen kerta jaksa mitään kilometrin pituisia mielipidepostauksiakaan lukea! :)

      Poista
  14. sun blogi on aivan mahtava just tämmösenä!:) tulee aina niin hyvälle mielelle tätä lukiessa! <3 ps. sun nykyinen luonnollisempi meikkaustyyli sopii sulle tosi hyvin, verrattuna noihin muutaman vuoden takasiin! sulla on niin kauniit kasvot, tulee parhaiten oikeuksiinsa ilman tummaa silmämeikkiä!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon <3 Oon samaa mieltä, aikamoiset panda-silmät piti olla ihan arkipäiväisessäkin meikissä ;DD

      Poista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Just ton takia sun blogi on yks mun lemppareista, koska tää on AITO! :) Mua on ruvennu ärsyttämään sellaset liian pinnalliset, kaikki-on-aina-ihanaa ja just tollaset "lavastetut" blogit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti paljon, ihana kun tykkäät :)

      Poista
  17. Sun blogista huokuu aitous, siksi tätä on kiva lukea. Jatka samaan rataan! :)

    VastaaPoista
  18. Hei! Olen Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen opiskelija, teen juuri postauksen aiheeseen liittyen pro gradu -tutkielmaa ja kerään kyselyn avulla tutkimukseeni aineistoa muoti- ja lifestyleblogien lukijoiden havainnoista ja mielipiteistä koskien bloggaajia, blogien sisältöä sekä omaa ostokäyttäytymistä.

    Eli jos aihe kiinnostaa, haluat jakaa mielipiteesi ja auttaa opiskelijaa valmistumisessa, niin tässä linkki kyselyyn: https://docs.google.com/forms/d/1omZZ0MTO_f45WVBnhGD0h0R_bhU29jJfG9nachFtt50/viewform

    Vastaaminen vie korkeintaan 10 minuuttia ja samalla voi osallistua Finnkinon leffalippupakettien arvontaan :)

    VastaaPoista
  19. Hyvä postaus Vilma! Syitä miksi lopetin blogini oli juurikin se että mua alkoi ahdistamaan se "täydellisyys" mitä monissa blogeissa on.. Asukuvat on suoraan kuin muotikuvista ja vaatteita/kuvauspaikkaa on suunniteltu etukäteen. Tavarat asetellaan ennen kuvan ottamista ja asioita kaunistellaan. Myönnän kyllä itsekkin tehneeni joskus noin, mutta nykyään nautin kun ei tarvitse ottaa monta tuntia asukuvia ja miettiä vaatteita sekä asusteita. Blogini lopettamisen jälkeen pidin myös taukoa koko blogimaailmasta, sillä sain touhusta vain pahan mielen. Tällä hetkellä seuraan enää muutamaa blogia, enkä ota paineita kommentoinnista tai kerkeänkö lukemaan joka postauksen.. Blogisi on kuitenkin yksi suosikeistani, juurikin sen aitouden vuoksi ja seuraan elämääsi niin instagramissa kuin täälläkin.:) <3

    VastaaPoista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Tietoa, vinkkejä ja useiten kysyttyjä kysymyksiä liittyen Tallinnaan ja Lontooseen löydät koottuna bannerin alapuolelta About Tallinn- ja About London -kohdista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...