22.10.2014

Kauniin päivän asua ja fiiliksiä

Mä en tiedä Suomesta, mutta ainakin meitä täällä Lontoossa on aurinko hellinyt aika mukavasti. Vaikka ilmat ovat ehkä nyt jo alkaneet vähän viilentyä, oli kuitenkin viikonloppuna sellaista 17-19 astetta.. Nyt pitäisi viilentyä ihan rajustikin, alle 10 asteeseen, ja veikkaankin, että näin tulee kyllä tapahtumaan. Jotenkin tänään on tuntunut hieman koleammalta täällä, ihan kuin pikkuhiljaa lämpötila alkaisi tippua. Eilen ensimmäistä kertaa täällä ollessani hengitin jopa vähän höyryävää ilmaa kun tulin myöhään illasta tanssitunnilta!


Nämä asukuvat on otettu pieneltä kävelyltä sunnuntaina, jolloin oli todella kaunis sää.


Mulla on ollut tänään vähän stressaantunut olo. Tää olo johtuu enimmäkseen lisääntyvistä kouluhommista ja raha-asioista. Mä tiesin kun tänne tulin, että Lontoossa opiskelu ei oo "enää" piece of cake ja lukemista on tosi paljon. Tiesin myös sen että tää on pirun kallis paikka. Tuntuu, että mulla on mennyt nyt lähiaikoina tosi paljon rahaa, johtuen varmaan siitä että piti käydä vähän koulukirjaostoksilla, ostaa salikortti, maksaa tanssitunnit ja vuokra. Tallinnassa ehkä ehdin jo tottumaan siihen, että näiden kaikkien pakollisten menojen jälkeen jäi silti rahaa vielä vähän humputteluun. :D Joo tiesin, että tää on ihan eri maailmansa, mutta näin muutaman päivän menojen jälkeen - jokseenkin nää menot kattavat vähän pidemmän välin kuin vaan tuon muutaman päivän - tuntuu että kukkaro vain huutaa nälkäänsä...

Mitäs tykkäsitte asusta ja kuvista ylipäätään? :)

30 kommenttia:

  1. oi ihana asu ja kuvat !! upeet farkut, ja ehdottomasti korkkarit on mun mieleeni<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti kovasti Paula! <3

      Poista
  2. Wauu ihana postaus ja ihania kuvia! upeat noi kengät <3

    VastaaPoista
  3. Haluun sun ulkonäön!!

    VastaaPoista
  4. Sun blogia lukiessa aina ihmettelee, että voiko oikeasti noin kaunis nainen olla vielä jopa fiksukin! Tuntuu vähän ettei tollaisia yksilöitä ainakaan liian montaa tähän maailmaan mahdu. Jokainen todella kaunis tyttö tuppaa nimittäin olemaan joko todella tyhmä tai älyttömän inhottava tyyppi. Yleensä vielä jopa molempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ootpas sä ihana...! Kiitos paljon, kiva jos ajattelet noin <3 :)

      Poista
  5. Onpas upea korkarit, tykästyin :)

    VastaaPoista
  6. Ihan täydellinen tämä asu <3

    VastaaPoista
  7. Onko Lontoossa vielä noin lämmin? Haluan sinne, viime reissusta on jo liikaa aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on.. Ei syksy tuu ollenkaan :D Ens viikoks luvattu taas 18-19 astetta..

      Poista
  8. Kannattaa vähän miettiä et miten noita rahojaan heittelee. et taida mikään viisain ihminen olla kun tuhlailet rahojasi tollasiin turhuuksiin. salin ja tanssin voisit korvata lenkkeilyllä? muuta halvempaan vuokraasuntoon? lainaa koulukirjat kaverilta? typerää tulla hkemaan sääliä täältä kun toi sun konkurssis johtuu pelkästä hienostelusta ja muillakin on helvetin vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentin kirjoittanut Anonyymi ei taida paljoa liikuntaa harrastaa, jos salimaksua ja tanssitunteja pitää turhuuksina..

      Poista
    2. Hyvä idea! Kämppiähän tunnetusti vaihdetaan sormia napsauttamalla. :)
      Kavereilla ei välttämättä ole samoja kirjoja eikä uudessa maassa ja uudessa koulussa ihan heti lähdetä lähes tuntemattomilta ihmisiltä kirjoja ruinaamaan.
      Jos itselläsi on helvetin vaikeaa, niin kerää pulloja ja muuta halvempaan asuntoon/vanhemmillesi. Helppoa kuin mikä! Äläkä missään nimessä käy salilla tai tee yhtään mitään muutakaan.

      Poista
    3. "Konkurssi" :D hajosin!

      Poista
  9. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan liikaa viilenis, sillä maanantaina suuntana lontoo ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule viilene, ennusteissa 18-19 astetta.. ;D

      Poista
  10. Sä oot niiin niin niin kaunis, varsinkin kun hymyilet.. :) <3 sut ois helppo kuvitella Miss Suomeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäääh!? No voi että, kiitos paljon <3 Ihanasti sanottu :')

      Poista
  11. Että noi kengät on <3.<3

    VastaaPoista
  12. Täällä oulussa ainakin on ollu ihan hurjan kylmää :( nämä kuvat on kyllä tosi kauniita ja värikkäitä :) ihanat farkut ja nuo korkkarit ♡_♡ ps. Tuo lähikuva, niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon <3 ihana oot Emppu!<3

      Poista
  13. Voi jumbe, kun täälki pystyis olee varpit paljaana! Talvisaappaat jalas mennään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon katellutkin Suomen lämpötiloja! :D Täällä varmaan tukahtuis talvisaappaissa..

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Tietoa, vinkkejä ja useiten kysyttyjä kysymyksiä liittyen Tallinnaan ja Lontooseen löydät koottuna bannerin alapuolelta About Tallinn- ja About London -kohdista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...