28.2.2015

Tulevaisuus mietityttää

Moikka kaikki!<3 Höpöttelypostaus tulossa! :) 

Täällä on tälläiset melkein-nahkatakki-kelit. Eli sellaiset missä lyhyemmät matkat ulkona voi helposti vetää nahkatakissa ja neuleessa. Ja siis paljonhan täällä on näkynyt jo pidempään kevät-takkeja ihmisillä, mutta itse en kykene vielä luopumaan kokonaan talvitakeista. Nää oli muuten viimeiset asukuvat mitä pystyttiin järkkärillä ottamaan ennen kuin saan laturin! Akussa on vielä eloa mutta en usko että se riittäisi enää uuteen settiin kuvia. 


Helmikuun viimeistä päivää viedään ja toivotaan että ensi kuussa alkaa kevät. Oon lähiaikoina miettinyt paljon tulevaisuutta, ihan jo pelkästään tätä kevättä ja tulevia tenttejä, sekä kesää jolloin pitäisi pamauttaa maailmaan omalla nimelläni varustettu gradu. Syksyllä tarkoitus olisi siirtyä uusia haasteita päin oikeustieteiden maisterina. 

Työllistyminen jännittää. Oma osaaminen ja valmius pohdituttaa. Vaikka hyvä yliopisto onkin takana ja intoa ja kunnianhimoa riittää, en voi olla miettimättä mitä ensi syksynä tuleekaan tapahtumaan. Olen vain 23-vuotias kun valmistun maisteriksi, otetaanko mua edes tosissaan? Oon tehnyt töitä koulun ohella 14-vuotiaasta asti ja kaikki kesät ollaan tehty töitä. Työkokemusta siis iästä huolimatta on, mutta tuntuu että työllistyminen vähän joka alalla on tällä hetkellä niin ja näin. Mutta mulla on niin kova palo jo oman alan töihin. 

Koko syksy on iso musta aukko. Mulla ei ole tietoa edes asuinmaasta, saatikka mistään muustakaan. Sanotaanko näin, että tuleva työpaikka tulee määrittämään tosi paljon, ihan lähtien siitä seuraavasta asuinkaupungista siihen, että kuinka kauan siellä tullaan olemaan. Mä en olisi lähtenyt tänne Lontooseen opiskelemaan jos ura ei olisi mulle tärkeä juttu, joten oon valmis yrittämään ja hakemaan sekä lähtemään minne vain mielenkiintoisen työkokemuksen perässä. 

Aika hassua että puhun jo työllistymisestä, vaikka ei ole mitenkään itsestäänselvää että pääsisin kaikista tenteistä ja gradusta läpi! :D Mä oon aina ollut sellainen hetkessä eläjä mutta tän vuoden aikana musta on tullut suunnitteleva ja tulevaisuutta pohtiva. Alun kankeuden jälkeen oon alkanut tykkäämään Lontoosta ihan hirveästi, enkä malta odottaa kesää täällä. Tää tulee olemaan muuten ensimmäinen kesäni moniin vuosiin etten ole kesätöissä, vaan opiskelen eli teen graduani. 

Suuri toiveeni siis syksyä ajatellen on se, että saisin töitä. Ystäväni sanovat mulle että kyllähän SÄ nyt saat töitä, mutta itse en osaa ottaa sitä niin itsestäänselvyytenä. Toinen juttu mikä olisi aivan ideaali, olisi että sitä seuraavaa paikkaa voisi nimittää kodiksi edes parin vuoden ajan. Ei mulla mitään pesänrakennusviettiä ole, mutta välillä tuntuu vähän sellaiselta matkalaukkuelämältä ja siltä, että idea "kodista" olisi pirstaloitunut parin maan välille. Kaipaan edelleen Tallinnaa ja elämää siellä, Helsinkiä tottakai ja muualla ollessani myös Lontoota. Tuntuu, että olen antanut palan itsestäni jokaiselle näille paikalle ja jatkuvasti on ikävä jotakin. 


Huhhuh, ihan älytöntä ajatuksenvirtaa! :D Anteeksi, en yhtään suunnitellut tätä tekstiä niin tästä tuli vähän tälläistä aiheesta A aiheeseen Z. Juuso on koko päivän soutukisoissa ja mä oon opiskellut ja skypetellyt ja sitten tuli ikävä tänne blogiin. Ajattelin lähteä tässä iltapäivällä lenkille ja illalla haluun kyllä herkutella kun Juuso tulee! Ajateltiin tilata pizzat todella pitkästä aikaa :) 

Toivottavasti teillä on meneillään ihana viikonloppu!<3 Mä oon ihan fiiliksissä kun pitkästä aikaa on näin rauhallinen viikonloppu ilman mitään sen kummempia suunnitelmia. Ensi viikonloppuna äitini onkin täällä ja lauantaina on mun tosi hyvän Lontoon kaverin synttärit, joita tosin juhlitaankin varmaan vasta sunnuntaina. Noniin, nyt päästän teidät tästä räpätädin höpöttelystä ja toivotan mukavaa viikonloppua!!!<3

24.2.2015

HOT / NOT ?

Mä kärsin tällä hetkellä pienestä inspiraation puutoksesta blogin suhteen. Siihen ensinnäkin vaikuttaa se, että teen tosi paljon koulujuttuja koneella mikä aiheuttaa sen, että kun oon saanut koulujutut tehtyä, ei koneella jaksa istua enää sen enempää. Toinen juttu onkin sitten se, että teen tällä hetkellä sen verran juuri noita koulujuttuja että tuntuu ettei ole mitään kivoja kuulumisia kerrottavana. :D Ja sitten vielä, tajusin yksi päivä että oon jättänyt mun järjestelmäkameran laturin Suomeen.. Tykkään hirveästi kuvailla järkkärillä postauksiin sisältöä mutta nyt akku on loppumassa. Onneksi äitini on tulossa tänne ensi viikolla ja tuo laturin mukanaan!! :) 

Mutta ajattelin tehdä nyt tälläisen HOT/NOT-postauksen. Usein täntyyppisissä postauksissa käsitellään jotain tän hetken trendejä tai muotijuttuja, mutta mä aattelin tehdä tästä enemmän sellaisen yleisen mistä tykkään/mistä en -postauksen, mikä samalla kertoo myös musta jotain! Toivottavasti tykkäätte :) 

HOT



+ Dokumentit. Katson tosi paljon dokkareita ja elokuvatyyppinä ne voittavat monet muut lajit kuus-nolla. Jos teillä on Netflix, suosittelen katsomaan nuo ylläolevat kolme dokkaria ainakin sieltä. Toi Blackfish oli ainakin ihan uskomattoman mielenkiintoinen, mua muutenkin kiinnostaa paljon kaikkiin mereneläviin liittyvät asiat niin siksi ehkä itseeni iski toi tosi kovaa. Mä oon Suomessa ollessani katsonut varmaan kaikki Netflixin dokkarit, netistä löytyy kanssa tosi hyviä. Viimeksi katoin Yleltä Areenasta dokumentin Sofi Oksasesta ja sitä edellisenä kertana Pohjoismaisista vankiloista. Viime viikolla katsottiin Juuson kanssa dokumentti lapsi-seksuaalirikollisista. 


+ Monipuolinen liikunta. Meidän yliopistossa pystyy mennä kokeilemaan kaikkia erilaisia urheilulajeja kahden punnan (n. 2,5€) hintaan. Oon tästä niin fiiliksissä koska aina ei sitä pelkkää salia vaan jaksa. Tuntuu että saliohjelma junnaa paikoillaan eikä lihaksia saa enää sillä tavalla kipeiksi. No, huomenna oon menossa pelaamaan sulkapalloa ja perjantaina on luvassa viikon kohokohta - eli jousiammunta! :D Oon kokeillut jousiammuntaa viimeksi yläasteella ja muistan että se oli tosi kivaa. Ihana päästä kokeilemaan jotain uutta lajia mitä ei varmaan muuten tulisi tehtyä :)


+ Kuivashampoot on mulle juuri sellainen juttu mitä mietin, että miten oon pärjännyt ennen ilman :D Tiedättekö sen tunteen kun kello on jo paljon ja pitäisi ehkä pestä vielä hiukset huomista varten, mutta ei vaan jaksa? No, aamulla pari suhausta kuivashampoota päälle niin tadaa! Mulla käy tosi usein niin, että hiukset likaantuvat nopeasti kun näprään niitä jatkuvasti, esimerkiksi haron hiuksia koko ajan taaksepäin jotta ne eivät ole tiellä. Kuivashampoo on niin loistava niihin tilanteisiin, kun hiusten pitäisi kestää vielä yksi päivä ennen pesua. Mulla on käytössä toi Batisten blondeille tarkoitettu kuivashampoo, jonka oon todennut tosi hyväksi! Siinä on kanssa ihan hyvin pigmenttiä, mikä auttaa myös siihen ettei juurikasvua tarvitse heti värjätä kun se ilmestyy :) Mullahan on tällä hetkellä jo 3cm juurikasvu.. 


NOT


- Nää suomenkieliset huumoripaidat. Okei siellä ruudun takana ei varmasti ole ketään joka tälläisiä käyttäisi mutta arghhh kun nää voi olla rasittavia!! :D Varmasti jokainen teistä on joskus törmännyt tälläisiin paitoihin, eli yleensä mustiin tai harmaisiin t-paitoihin joissa lukee jotain muka-hauskaa. Mitä ootte esimerkiksi mieltä tosta alavasemmasta: "En ole gynekologi mutta voin vilkaista". Siis mä ihan kuolen nauruun. Voin niin kuvitella ton paidan jollain hieman ylipainoisella 18-vuotiaalla finninaamalla Petri Nygårdin keikalla. 


- Epäterveellisten vartalotyyppien ihannointi. Tuossa kuvassa oikella on Tess Holliday, XL-malli Jenkeistä. Tess on tällä hetkellä todella iso nimi positiivisen vartalokuvan luomisessa ja hän itse nimittää itseään "body positive activist":iksi ja hänellä on järjetön määrä seuraajia niin Instagramissa kuin Facebookissa. Itseni mielestä Tessin kropan näkeminen inspiraation lähteenä ei eroa ollenkaan vasemmalla olevan mallin kropan ihannoimisesta, sillä molemmat heistä ovat erittäin epäterveellisessä kondiksessa. Tess on vaarallisen ylipainoinen ja mielestäni ei ole kenellekään hyväksi ihannoida kenenkään epäterveellisiä elämäntapoja. Muutenkin välillä ärsyttää tämä inspiraation hakeminen ääripäistä. Joko sitä ihannoidaan todella ylipainoisia, alipainoisia tai näitä joka kalorin ja gramman laskevia bikini-fitness-kisaajia. 
Muistan itse nuoruudessani ihailleeni Britney Spearsin kroppaa hänen laulajan uransa alkuaikana. Nykyään varmaan kukaan ei pitäisi silloisen Britneyn kroppaa inspiraation lähteenä...


- Ylimieliset ihmiset. Tätä viimeistä kohtaa oli vaikea keksiä niin otin sitten tämän joka on aina vastauksenani kun joku kysyy että minkälaisista ihmisistä en pidä. Mä tuun toimeen oikeasti kaikenlaisten ihmisten kanssa heidän kulttuuristaan, persoonastaan tai taustoistaan huolimatta, mutta ylimieliset ihmiset saavat oikeasti vereni kiehumaan. :D En voi sietää ihmisiä, jotka jonkun statuksensa, ulkonäkönsä tai taustansa takia kokevat (eli luulevat) olevansa yhtään parempia tai älykkäämpiä ihmisiä kuin kukaan muu. Esimerkiksi korkeasti koulutetut ihmiset jotka pitävät kaikkia vähemmän koulutettuja tyhminä tai vaikka fitness-ihmiset jotka pitävät kaikkia ei-lihaksikkaita laiskoina tai huonokuntoisina. Raivostuttavaa stereotypisointia ja muiden ihmisten aliarviointia.

Löytyykö samoja mielipiteitä? :)) 
Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta! <3

19.2.2015

Outfit by the Thames

Ystävänpäivänä ollessamme Westminster Bridgellä kävelyllä otettiin nopeasti myös asukuvat musta. Mulla oli päällä jotain mitä ei mulla usein näe, eli valkoiset housut! :D Mulla on jäänyt valkoisista housuista kunnon kauhukuvat mieleen teinivuosista. Mulla oli nimittäin siinä 16-18 kesäisenä sellaiset valkoiset ihan järjettömästi revityt valkoiset kireät lannefarkut, Olin kerran baarissa ne päällä niin että mulla oli niiden kanssa pinkki toppi ja pinkit korkkarit :D 

Eli näiden kauhukuvien lisäksi valkoisten housujen arkuus on myös pitänyt mut erossa niistä. Ensinnäkkin valkoisessa tietty näkyy kaikki pienetkin tahrat paljon helpommin ja esimerkiksi nämä housut menivät samantien tän käyttökerran jälkeen pesuun. Toisekseen, valkoiset housut ovat aika arat näyttämään vähän halvalta tai tyylittömältä, eli välttämättä en pistäisi enää pinkkiä toppia ja pinkkejä korkkareita näiden kanssa.. :D 

Mutta tässä siis asukuvat Thames-joen rannalta sateisena ystävänpäivänä! :)


Takki Only / Housut, neule ja bootsit Primark / Laukku Michael Kors
Mä tykkään tästä kuvauslokaatiosta! :D 

Mitä ootte mieltä tästä asusta ja valkoisista housuista? :) 
Ihanaa loppuviikkoa!! <3

15.2.2015

Mietteitä ystävänpäivästä


Miten teidän ystävänpäivä meni? <3 Lontoossa tämä "rakkaudenpäivä" meni oikein kivasti. Me ei olla ikinä Juuson kanssa otettu ystävänpäivästä mitään suurta hössötyksen aihetta, eikä otettu tänäkään vuonna. Koska meillä on niin paljon omia juttujamme, opiskellaan eri yliopistoissa ja aikataulut menee usein ihan ristiin, niin päätettiin, että tärkeintä että saadaan vaan viettää aikaa kahdestaan. Haluttiin mennä kävelylle kivoihin maisemiin, kahville ja sen jälkeen kaupan kautta kotiin tekemään herkku-illallista. Käytiin kävelyllä Westminster Bridgellä, eli siellä missä London Eye, Big Ben ja Westminster Abbey ovat ihan vieri-vieritysten. Vaikka täällä ollaan jo kohta puoli vuotta asuttu, ei toi paikka ole vieläkään menettänyt viehätystään. Tehtiin illalla bruchetta-alkupalojen lisäksi avokado-kanapekoni-pastaa, mikä maistui ihan älyttömän hyvältä! Katottiin vielä leffaa ja syötiin karkkia, oli aivan ihana ilta :)

Ystävänpäivä saa mut aina miettimään ystäviäni ympäri maailmaa. Mun kuudesta parhaasta kaverista 3 on pääkaupunkiseudulla, yksi Kuopiossa, yksi Jenkeissä ja yksi Ranskassa. Oli ihanaa pistää kaikille rakkaille eilen viestiä ja kertoa kuinka tärkeitä he mulle ovat. Tää on itselleni neljäs ystävänpäivä ulkomailla asuessa, ja toki se pistää miettimään mikä on muuttunut ja mikä on säilynyt. Oon niin iloinen siitä, että mun kaverit ovat lähteneet kohti omia unelmiaan ja ovat saavuttaneet tavoitteitaan. Ja siitä varsinkin oon onnellinen, että mun ystävät ymmärtävät että myös mun on tehtävä nyt samaa. "Kaukokaverisuhteessa" ei ole ikinä kiva olla ja ulkomailla asumisen ehdoton huonoin puoli on olla erossa läheisistään. Se toisaalta taas on ollut hienoa huomata, miten kaikki on ennallaan ja on maailman parasta nähdä kun ei ole nähnyt jopa kuukausiin! :)

Mun kaverit täällä Lontoossa olivat ihan ihmeissään kun kerroin että Suomessa tämä Valentine's day sanotaan enemmänkin Friendship dayksi, eli ystävyyden päiväksi. Monet heistä tykkäsivätkin tästä ajatuksesta paljon enemmän kuin tästä rakkaus-päivästä :D Selitin heille, että Suomessa kuitenkin  nimestä huolimatta vietetään tätä päivää usein mahdollisen tyttö- tai poikaystävän kanssa, mutta että ystävien muistaminen tuona päivänä on erittäin tärkeää <3 Oli muuten hassua kuinka kaikki kaupat täällä Lontoossa täyttyivät ylihinnoitelluista korteista, suklaista ja kukista, ja kaikki oli niin kaupallista vaaleanpunaista hattaraa. ;D

Vaikka ystävät olivatkin mielessäni koko päivän, niin eilen minut iloiseksi teki myös se, että olen saanut viettää nyt viidet ystävänpäivät Juuson kainalossa. Oon tosi onnellinen, että olen löytänyt unelmieni miehen joka jakaa samat haaveet, arvot ja tavoitteet tulevaisuutta varten kuin minä. Hmm, missäköhän vietetään ystävänpäivää ensi vuonna.. Kunhan vaan saan tämän tyypin rinnalla tuon päivän viettää niin annan sen tulevan kaupungin ja maan tulla sitten ihan omalla painollaan <3




Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

12.2.2015

Asua ja sushibuffet

Täällä Lontoossa on tullut ikävöityä Tallinnan sushiravintoloita! Tallinnasta löytyy mielestäni aivan älyttömästi hyviä sushipaikkoja ihan mielettömän hyvillä hinnoilla. Muistan ekana vuonna siellä ollessamme kävimme joka viikko ravintolassa, josta sai 18 sushipalaa noin neljällä ja puolella eurolla.. Valitettavasti tämä kyseinen paikka kallisti sittemmin hintoja ja myös laatu huononi suuresti. 

Lontoossahan on aivan huippuhyviä ravintoloita, mutta valitettavasti tää on tosiaankin sellainen kaupunki, missä todella hyvä ruoka maksaa todella paljon. Sellaset parikymppiä saa olla valmis maksamaan jo ihan hyvästä ruuasta. Se tosin, mikä Lontoossa on ihan parasta, on se että täältä saa todella helposti todella terveellistä ruokaa. Esimerkiksi Pret-niminen kahvila ja Wasabi ja Itsu-nimiset sushitake-away ketjut ovat aivan mahtavia, hinnaksi hyvällä aterialle tulee noin 5 puntaa ja mikä tärkeintä tässä kaupungissa, aterian saa helposti ja nopeasti valmiina mukaansa. 



Se mitä olen kovasti etsiskellyt täältä, on ollut hyvä sushi-buffet. Sellainen ihana paikka, missä voisi istuskella monta tuntia ja syödä itsensä kipeäksi. Nyt se löytyi! 

Viime sunnuntaina suuntasimme Sen Nin-ravintolaan, joka sijaitsee Islingtonissa. Sen Nin-ravintoloita on itseasiassa Lontoossa kaksi kappaletta, toinen Camdenissa ja toinen Islingtonissa. Syy miksi valitsimme juuri sunnuntain, oli koska sunnuntaisin Sen Ninillä pääsee nauttimaan sushibuffasta hintaan £10,95, eli noin 15 euroa. 


Mä oon tosi tarkka sushista, oon syönyt sitä tässä vuosien aikana sen verran, että en voi sietää jos riisi on kovaa tai lohi on sitkeää. Muistan kun olin Turussa jossain ravintolassa kaverini kanssa ja siellä yksi sushipala maksoi n. 2 euroa ja ne toivat ne suoraan jääkaapista. Sushi oli ehtinyt jäätyä jo sisältä ja haisi todella oudolta. Siitä on tosin jo vuosia, joten veikkaan että sushin taso yleisestikin oli silloin Suomessa melko huonoa. 

Tämä Sen Nin ei tosiaankaan pettänyt odotuksia! Jokainen pala oli todella suussasulava ja myöskin lämmin ruoka oli aivan älyttömän hyvää. 


Suuret suosittelut täältä päin tälle ravintolalle! :)

Pahoittelut muuten postauksien vähäisyydestä! Kova kiire tällä hetkellä koulun ja muiden asioiden suhteen, toivottavasti ensi viikolla vähän rauhoittuisi. Mukavaa viikon jatkoa kaikille! <3

7.2.2015

Outfit & Portobello Road

Ootteko kuulleet täällä Lontoossa sijaitsevasta Notting Hillin alueesta? Me mentiin Juuson kanssa käymään Notting Hillin Portobello Roadilla, ja vietettiin siellä rauhallista vapaapäivää. Portobello Road on siis katu mikä on täynnä ihania kauppoja ja kahviloita. Joka lauantai siellä järjestetään iso antiikki-kirpputori. Notting Hill on upeaa aluetta, joten halusin napsaista sieltä muutamia kuvia teille.

Tällä asulla lähdin liikkeelle:

Takki Only // Huivi Zara // Housut H&M // Laukku Michael Kors // Bootsit Primark

Portobello Roadille pääsee joko Notting Hill Gate-aseman kautta tai Ladbroke Grove-aseman kautta. Molemmilla metriksillä on opasteet, mihin päin täytyy lähteä asemalta kävelemään. 





Notting Hill-alueen erikoisuus onkin noi pastellinsävyiset suloiset talot. Valitettavasti en ehtinyt napata niistä enempää kuvia, kun ilta jo hämärtyi. Mun täytyy käydä täällä uudestaan keväämmällä kauniilla säällä, niin voisin ottaa enemmänkin kuvia tästä upeasta alueesta!

Ja kattokaa, päädyttiin Wafflehouseen syömään ihan sairaan ihanat vohvelit... <3
Mun oli toi missä oli tota suklaakastiketta, hitsi mulle tuli äklö olo ton jälkeen.. ;D 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!! <3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...