19.10.2015

Parasta tässä syksyssä

Mulla on ollut erilaisin syksy varmaan ikinä. Joka vuonna syksy on merkinnyt koulun alkua, nyt se merkitsee mulle koulun loppua. Mähän valmistun joulukuussa, mutta oon saanut opinnot jo päätökseen ja palannut vakituisesti takaisin Suomeen. Tää on siis sikäli ollut tosi erilainen syksy mulle, koska ensimmäistä kertaa ikinä talven tulo tuntuu suhteellisen kaukaiselta ja hämärän peitossa olevalta asialta. Valmistumisen jälkeen olisi pikkuhiljaa tarkoitus siirtyä työelämään.. Huh, mutta sitä ennen aion kyllä ihan täysillä nauttia tästä syksystä, ja oonkin listannut mun lemppariasiat tällä hetkellä! <3


- Upea sää. Aluksi äkillinen ilmojen viilentyminen tuntui aika järkyttävältä, mutta nyt on ollut kyllä niin mieletön sää ja oon ulkoillut melkein päivittäin ja saanut paljon energiaa tosta upeesta auringon paisteesta ja kirpeistä syys-aamuista. Ah! <3

- Kivoja suunnitelmia. Ei kyllä ehdi tulla mitään syysmasisteluja kun nyt on niin huippuja juttuja tiedossa läpi syksyn. Viikonloput on buukattu seuraaviksi viikoiksi vaikka mihin kivoihin tapahtumiin ja pari reissuakin on tiedossa. Lähdetään huomenna Juuson kanssa Tukholman risteilylle (jossa muuten esiintyy Antti Tuisku.. :D), sitten parin viikon päästä Tallinnaan ja joulukuussa mennään melkein viikoksi Lontooseen mun valmistujaisia varten!! Lontoon reissua en varsinkaan malttaisi millään odottaa, niin ihanaa nähdä kaikkia opiskelukavereita pitkästä aikaa. Ainiin muuten, kahden viikon päästä pääsen ekaa kertaa osallistumaan Indiedayssin Blog Awardseihin, mihin en oo siis ennen päässyt ulkomailla asuessani.


- Aika. Tää on yksi isoimmista asioista joista oon nyt nauttinut. Tuntuu, että vihdoin mulla on aikaa. Aikaa mun perheelle ja ystäville. Mun yksi hyvä kaveri sanoi mulle aika hauskasti, kun kysyi että voinko nähdä ensi viikolla. Kun sanoin, että joo toki, niin hän kertoi että edelleen ihan yllättyy että wau, näinkö helppoa tämä näkeminen nykyään on :D Ennenhän vastaus oli luokkaa "no käykö 3 kuukauden päästä, oon tulossa silloin Suomeen.." 

- Lukeminen. Tässä kun on viimeiset neljä vuotta tullut opiskeltua aika tiiviisti, mikä  on tarkoittanut tuhansien sivujen verran lukemista ja varsinkin viimeisenä vuonna ihan älytöntä pänttäämistä ja nenä kirjassa istumista. Luonnollisesti jos on koko päivän lukenut niin se lempparein illanvietto-tapa ei ehkä ole siinä vaiheessa jonkun kirjan lukeminen.. Mutta nyt kun oon saanut opiskelut päätökseen, on ollut niin ihanaa lukea hyviä kirjoja. Tämän reilun kuukauden aikana oon lukenut jo kolme kirjaa ja oon huomannut, että se on mulle ehdottomasti paras rentoutumistapa. 

- Pianon soitto. Mä oon soittanut pianoa noin 8-vuotiaasta saakka, ja suoritin siinä erään tutkinnon ja lopetin soittamisen virallisesti 18-vuotiaana. Tallinnassa ja Lontoossa ei meillä tietenkään ollut pianoa, ja mun taidot on tässä viidessä vuodessa ruostuneet aikalailla. Nyt oon kuitenkin tän syksyn tavoitteeksi ottanut näiden soittotaitojen herättämisen takaisin henkiin ja alkukankeuden jälkeen soittaminen on alkanut sujumaan jo hyvin.



Mikä teidän mielestä on parasta tässä syksyssä? :)

19 kommenttia:

  1. Tosi ihana postaus ja kuvat!:) ehdottomasti tää sää on kyl paras juttu täs syksyssä, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) <3 niin on! :)

      Poista
  2. Sä olet niiiiin kaunis :')

    VastaaPoista
  3. Syksyssä on parasta se kun on hyvä syy möhmöttää kotona ja lukea kirjoja! :--D ja joulukin tulee!

    VastaaPoista
  4. Onko sulla suositella joitain hyviä kirjoja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä kohtaako meidän kirja-maku :D Mä luen tosi paljon psykologisia ja filosofisia kirjoja, esim. tunnehäiriöistä, lapsipsykologiasta ja unien tulkinnasta.. Minkälaisia kirjoja sä tykkään lukea niin voin suositella jotain siitä kirjallisuuslajista? :)

      Poista
    2. Aika paljon laidasta laitaan. Mutta esim. nuo unet kiinnostaa itteekin tosi paljon :) ja sit tulee luettuu aika paljon semmosta kevyttä hömppää ja sit elämäntaito, itsetuntemus ja itsentäkehittämiskirjoja :)

      Poista
  5. Sulla on kyllä niin kiva tukka! :)) Tää oli kiva postaus ja sula on muutenkin ollut tosi kivoja postauksia nyt pitkän aikaa jo :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista, tää oli kiva kuulla! :) <3

      Poista
  6. Mitä kappaletta soitat pianolla instagramin videolla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on Amelie-leffasta ja biisin nimi on "Comptine d'Un Autre Été".

      Poista
  7. Eiiii Antti Tuisku!! Oon niin kateellinen nyt :DD pitäkää hauska reissu (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Antti oli tosi hyvä!

      Poista
  8. Nauti nyt kun sulla on siihen hyvä tilaisuus! :) syksyssä ehdottomasti parasta on kynttilät ja se kun ulkona on kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) <3 No näinhän se on :)

      Poista
  9. Mulla tuli tästä postauksesta niin hyvä mieli <3 vaikutat onnelliselta!! Ja huippu juttuja sulle kyllä tulossa tulevien viikkojen aikana <3 ja voi kääk, nyt ku meet blogipirskeisiin niin mä en enään kirjoittele :(( ei hitto!! :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emilia, ihana kuulla että tästä postauksesta tuli kiva fiilis! :)<3 joo siis niin tylsää et JUST nyt sitten oon menossa sinne ja sä et :( <3

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Tietoa, vinkkejä ja useiten kysyttyjä kysymyksiä liittyen Tallinnaan ja Lontooseen löydät koottuna bannerin alapuolelta About Tallinn- ja About London -kohdista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...