22.4.2016

New York City / part I

Moikka! <3 New Yorkin reissusta ollaan nyt palattu ja melkein jopa palauduttu. Jet lag painaa vielä melkoisen lailla päälle, lennettiin yöllä enkä saanut mitenkään mainittavan arvoisesti nukuttua ja aikaeroa on kuitenkin tuo 7 tuntia. Eilinen työpäivä loman jälkeen meni aika sumuisissa merkeissä, mutta tänään eteni jo paremmin.

Jokatapauksessa, takana on aivan mieletön tyttöjen reissu Nykiin, ehdottomasti yksi parhaista reissuistani ikinä. Jos joku ei vielä tiennyt, niin lähdin siis ystäväni kanssa Nykiin tapaamaan ystäväämme joka on asustellut siellä jo muutaman vuoden. Vihdoin saimme siis reissun aikaiseksi ja sovittua kaikille kolmelle sopivan ajankohdan! Näiden kahden tytön kanssa olemme olleet ihan erottamaton kolmikko yläasteelta saakka, mutta valitettavasti yhteinen aika on ollut viime vuosina kortilla. Esimerkiksi viime vuonna minä asuin Lontoossa, toinen ystävistäni asui Nykissä ja toinen Ranskassa.. Yritäppä siinä sitten sopia yhteistä viikonloppua taikka aikaeroista johtuen edes yhteistä Skype-puhelua :D Kuitenkin vaikka usein ei nähdä, niin joka kerta tuntuu kuin olisi nähnyt pari viikkoa sitten ja juttu jatkuu siitä mihin se jäikin.

Muutama postaus on tulossa Nykistä tässä lähiaikoina, sen verran kivoja paikkoja nähtiin ja otettiin kuvia. Tässä ekassa postauksessa nyt ihan muutamat ensimmäiset kuvat siksi aikaa kun käyn läpi loput ja jäsentelen vähän miten aion tehdä niistä postauksia.

Saatiin siis aika huippuhintaiset lennot Nykiin lentodiilit.fi:n kautta. HEL - NYC - HEL reilu 300€. Lyhyet välistopit olivat molemmilla lennoilla Frankfurtissa. Lennot menivät todella hyvin, sillä Lufthansalla oli ihan huippuleffoja, katsoin esimerkiksi The Revenantin ja Tanskalaisen tytön, pari komediaa ja yhden dokumentin.




Tällästä tällä kertaa. Blogissa on ollut ja tulee olemaan vielä muutaman päivän vähän hiljaista, sillä meillä alkaa huomenna muutto enkä ihan tiedä kuinka nopeasti alkaa netti toimia jne. Palaan kyllä heti kun saadaan ne tarpeellisimmat asiat kuntoon! :)

Mukavaa viikonloppua kaikille! <3








9 kommenttia:

  1. en malta odottaa tulevia postauksia! :) missä päin nykiä asustelitte?

    VastaaPoista
  2. Ihanaa! :)) mistä sun kengät on jotka näkyy tossa lentokenttäkuvassa?

    VastaaPoista
  3. koska tulee seuraava Nykki postaus??:) oon ihan malttamatoN!

    VastaaPoista
  4. Wow miten halvat lennot ootte saanut! Lufthansa on vielä tosi hyvä yhtiö, sillä lentelee mielellään :) Mä olin viime vuoden tammikuussa New Yorkissa ja maksoin 400e Finnairin suorista lennoista, että ei sekään paha hinta. Kone oli silti melkein tyhjä, että eipä ollut mennyt halvat liput kuumille kiville kuitenkaan. Itselle se oli tietty mukavaa, kun kaikki kolme penkkiä käytössä...

    Ps. Onnea uuteen kotiin! :)

    - Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan mielettömän tyytyväinen olin kyllä Lufthansaan, super palvelu, ruoka ja leffat :)
      Ei ollenkaan huonon hintaiset nuo Finskin lennot, ne oli vieläpä suorat!

      Kiitos paljon! :)

      Poista
    2. Mä en muuten tiiä mihin postaukseen tulit silloin pitkästä aikaa kertomaan sun kuulumisia, mutta en löydä sun kommenttia enää enkä muista vastasinko mä siihen koskaan :(

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...