1.6.2016

Viime aikoina...

... on riittänyt paljon tekemistä töissä. Tai oikeastaan, viime viikko oli vähän rauhallisempi, mutta tämä viikko on taas alkanut tiukemmalla aikataululla. Oman työni rytmihän riippuu paljon asiakkaiden tarpeesta sekä aikatauluista. Tänään sain kuitenkin erään ison projektin päätökseen, ja siitä tuli kyllä mahtava fiilis.


... on ollut aivan upea sää. Energiaa on auringosta johtuen riittänyt ja joka päivä töiden jälkeen oon jaksanut puuhastella vaikka mitä. Kesäinen Helsinki on ihana.



... oon pari kertaa ollut ihan häkeltynyt siitä, kuinka ihania ystäviä mulla on. Kilometrin pituisia tsemppiviestejä töihin rankkana päivänä, kaukana asuvien frendien kanssa juttelua ikävästä ja kivojen yhteisten suunnitelmien tekoa. Se ei mun mielestä vaadi paljoa, että on hyvä ystävä - se riittää että on toisen asioista oikeasti kiinnostunut. Esimerkiksi toissapäivänä, mun elämäni ensimmäisen fyssarikäynnin jälkeen, mun muualla asuva ystävä soitti ja kysyi miten meni. Hömppä homma, mutta asia mitä vähän jännitin ja toinen oli ollut huolestunut. <3

... edelliseen viitaten - olen siis käynyt ekaa kertaa fyssarilla. Tämä johtuu siitä, että mulla lääkärissä  todettiin niska-hartia-ahtaumaa, joka on siis aiheuttanut tosi kovia niska- ja päänsärkyjä, ja siihen ei auta nyt muu kuin säännölliset käynnit fyssarilla. Mua siis jännitti tuo eka kerta siksi, koska pelkäsin miten mut siellä murjotaan, mutta hyvinhän se meni, vaikka aivan saamarin kipeää se tekikin ajoittain.




... oon saanut useasti kukkia Juusolta. Heti kun edelliset rupeavat nuukahtamaan, ilmestyy kotiin uudet ruusut. Mähän käyn suurimmaksi osaksi kaupassa meille (tämä johtuen siitä, että oon tosi tarkka mitä haluan ja mitä merkkiä jne... :D) mutta kun Juuso käy kaupassa, se kiikuttaa sieltä melkein joka kerta jonkun puskan mukanaan.
 
...oon tehnyt varaukset ensi kuun matkoihin. Heti heinäkuun ensimmäisenä päivänä lähdetään kolmeksi päiväksi Tallinnaan, sillä siellä vietetään meidän virolaisen kaveri-pariskunnan häitä. Mahtavaa! Sen jälkeen lähdemme muutamaksi päiväksi Lontooseen, missä järjestetään Juuson valmistujaisjuhla. Oon niin innoissani tästä koko kesästä!




... olen aloittanut aamuni salilla. Oon aina mieltänyt itseni täysin ilta-treenaajaksi, mutta nyt oon huomannut miten paljon energiaa saan päivään, kun käyn aamulla ennen töitä vetämässä treenin. Mitään super rankkaa punttitreeniä en saa itsestäni irti aamulla, mutta aerobiset tulee hoidettua kyllä hyvällä teholla. Mä urheilen tosiaankin fiilis-pohjalla, enkä ikinä veren maku suussa. Ja ai vitsit, näiden aamuaerobisten jälkeen aamupala maistuu ihan älyttömän hyvältä! :D

... oon ostanut muutaman kivan kesävaatteen. Täytyypä esitellä ne täällä! Mulla muuten taitaa olla pari kivaa kesämekkoa ja hametta, mitä ei ole tullut käytettyä, jotka oon ajatellut myydä täällä blogissa.




... oon melkein päivittäin himoinnut jätskiä. Talvisin jäätelöä ei tee mieli melkein ollenkaan, mutta ai että nyt hellepäivinä sitä on tehnyt mieli ihan hirveästi. Mun lempparijätskejä on Ässä Mix, Twister, Daim, Solero ja Puffetit. Ollaan parin kauppareissun jälkeen otettu jätskit kotimatkalle.

... oon ollut hieman ihmeissäni siitä, miten tuntuu että suurin osa kesän viikonlopuista on jo ohjelmaa täynnä. Mahtavaahan se tietty on, kun kaikki tulevat jutut on ihania, mutta en kyllä ymmärrä miten tää sattui näin menemään. :D Tietenkään ei kaikki viikonloput nyt mitenkään ihan 24/7 täynnä ole, mutta jokaisena viikonloppuna näyttää olevan jo jotain ohjelmaa.






... oon arvostanut jokaikistä päivää ja mennyt jokaisena iltana onnellisena nukkumaan.


Mukavaa viikkoa kaikille!<3

6 kommenttia:

  1. Anonyymi2/6/16 08:11

    Vau mitä frendejä sulla. Pakko vaan sanoa, aika harvalla on enää tässä iässä ystäviä jonka kanssa olisi noin tiiviisti yhteyksissä, varsinkin kun monellla alkaa olla sitä omaa perhettä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon täysin samaa mieltä! Toki itseltäänkin se vaatii aikaa ja vaivaa, mutta kun toisen ihmisen asiat kiinnostavat, tulee laitettua viestiä ja soiteltua. Mielestäni hyvän ystävän mitta ei kuitenkaan ole siinä kuinka usein näkee toista, vaan siinä, kuinka aidon kiinnostunut toinen on ystävänsä asioista! :)

      Poista
  2. Anonyymi4/6/16 22:23

    niin kiva postaus :) oot upea!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5/6/16 11:01

    Sun elämästä voi kuka vaan olla kateellinen ! Niin täydellistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta täytyy muistaa että blogi on aina vain pintariipaisu eikä välttämättä näytä niitä ikäviä päiviä <3

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Tietoa, vinkkejä ja useiten kysyttyjä kysymyksiä liittyen Tallinnaan ja Lontooseen löydät koottuna bannerin alapuolelta About Tallinn- ja About London -kohdista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...