28.11.2016

Viikonloppua ja joulukuun odottamista


Heippa <3 Viime viikko oli töiden suhteen aika super kiireinen ja ylitöitä tuli muutama tunti paiskittua. Onneksi perjantaina pääsin lähtemään aikaisin ja sitten tulikin vietettyä todella rauhallinen, ihana viikonloppu. Perjantaina illalla haettiin tosi hyvää ruokaa Levantista Bulevardilta ja katseltiin leffaa kotona. Lauantai ja sunnuntai tuli vietettyä aika rennosti puuhaillen kaikkea jouluista. Lauantaina käytiin ostamassa jo parit joululahjat ja tehtyä piparkakkutalo! Piparkakkutalon tekemisessä taisi mennä sellaiset vaivaiset 1,5 tuntia.. Eniten aikaavievintä ei ollut se koristelu vaan palasten kiinnittäminen toisiinsa. Mehän kiinnitettiin ne seinät ja katto ihan tavallisella kaupasta saatavalla sokerikuorrutteella, jonka kuivumisessa menee aikansa. Jos olette kärsimättömiä, suosittelen lämpimästi jotain vähän tujumpaa kiinnitysainetta, esimerkiksi itse sulatettua sokeria. Joka tapauksessa saatiin talo pystyyn ja ainakin vielä se on pystyssä pysynytkin!



Sunnuntaina kierreltiin taas päivällä ympäriinsä kaupungilla. Päädyttiin käymään Verkkokauppa.comissa josta mukaan tarttui JBL:n musiikkisoitin. Eilen sitä testailin aika pitkän tovin, ja voin kyllä suositella! Aivan sairaan kätevä kuljettaa ja ihan mielettömän hyvä ääni kokoonsa nähden. Ostettiin eilen meille myös pieni joulukuusi. No, se meni sitten siihen että illalla testailtiin uutta soitinta joulubiiseillä ja koristeltiin se minikuusi :D Voin sanoa, että oli aika jouluinen fiilis viikonloppuna vaikka vasta tällä viikolla alkaa joulukuu...

Me vietetään tätä joulua suurimmaksi osaksi kahdestaan. Toki mennään näkemään molempien perheitä mutta iso osa joulusta vietetään kahdestaan kotona. Ollaan jo vähän mietitty, että mitä jouluruokia halutaan ja molemmat saakin just niitä ruokia ja herkkuja mistä ite tykkää.




Olipa tosi kiva viettää vaihteeksi näin rauhallinen viikonloppu! Varsinkin nyt kun tuntuu, että muuten joka viikonloppu ennen joulua tulee olemaan aika paljon kaikkea menoa. Onko siellä muita "tylsiä" tyyppejä jotka nauttivat välillä tällaisistakin viikonlopuista?


Tuolla on niin kauniin aurinkoinen pakkaspäivä että pakko varmaan lähteä ulkoilemaan tänään!
Mukavaa viikkoa teille <3

24.11.2016

Q&A vastaukset - Sekalaiset

Ootko onnellinen tällä hetkellä? Oot vaikuttanut niin iloiselta viime aikoina, että mietin mistä se mahtaa johtua. Kiva, että sen huomaa, oon todella onnellinen tällä hetkellä! :) Oon ylipäätään hirveän tyytyväinen mun tämän hetkiseen elämäntilanteeseen.
Onko tämä vuos ollut parempi ku viime vuosi? Näitä vuosia on ehkä vähän vaikea vertailla. Vuonna 2015 olin vielä opiskelija, asuin Lontoossa, valmistuin jne.. Nyt tänä vuonna on ollut paljon enemmän pysyvyyttä. Käyn töissä ja asutaan Juuson kanssa Helsingissä. Molemmat ovat olleet erinomaisia vuosia, mutta ehkä tämä vielä parempi, kun on enemmän sellaista varmuutta tulevasta ja pysyvyyttä sekä kiva työpaikka.

Kadutko tatuointiasi? Haluaisitko ottaa lisää tatuointeja? En todellakaan kadu, rakastan sitä! Harkitsin tatuoinnin ottamista kuitenkin reilut 2 vuotta, ja tatuointini on sellaisessa paikassa, missä sitä ei koko ajan näe. Varmasti haluan jossain vaiheessa ottaa lisää tatuointeja, mutta en juuri nyt. En halua ottaa tatskoja vain niiden ottamisen takia, vaan taustalla pitää olla joku hyvä ja pitkään harkittu idea.

Mistä suomalaisista artisteista tykkäät? En kyllä itseasiassa kuuntele hirveästi suomalaisia artisteja, kuuntelen aina vain hyviä biisejä.
Onko kukaan suomalainen artisti pyytänyt sinua backstagelle tai jatkoille? On.

Ootko ikinä toivonu olevas mies? En, viihdyn erittäin hyvin naisena :D Hauskahan se olisi miehenä oloa kokeilla vaikka päivän verran!
Tukevatko sun vanhemmat sua vielä rahallisesti? En usko että hirveän monen vanhemmat tukevat enää jo valmistunutta ja työssä käyvää aikuista :D




Mitä aineita kirjoitit yokirjotuksis? Tätä joutuu aina vähän muistella.. Äikkä, enkku, pitkä ruotsi, pitkä matsku ja psyka.

Mikä on noloin asia mitä olet tehnyt kännissä? Voi kuinka kiva kertoa tällaisia julkisessa blogissa :D Villinä opiskeluaikana tuli kyllä tehtyä vaikka mitä noloa. Yhden illan muistan kun tyyliin maattiin Tallinnan vanhan kaupungin kaduilla jossain baarin edessä kavereiden kanssa kun jalkoja alkoi väsyttämään.. Juuso on tainnut joskus työntää mua myös ostoskärryissä jossain puistossa. Kyllä näitä stooreja riittäisi muitakin!

Mitkä on sellaisia matkakohteita mihin haluisit vielä matkustaa? Voi vaikka mitä!! Kiina, Japani, Islanti, Kapkaupunki, Malediivit, Bahama, Bora Bora, Bali, Kap Verde, Singapore, Malesia, Peru.. Mun elämäni tavoite on vierailla mahdollisimman monessa maassa.

Mitkä on taas sellaisia mitkä ei niin kiinnosta? Niitä onkin vähän vaikeampi keksiä. Ehkä paikat, jotka mua ei tällä hetkellä pahemmin kiinnosta, on Venäjä ja Pohjois-Korea. Ehkä kuitenkin joskus!


Miten valitsitte just Thaimaan teidän talven matkakohteeksi? Haluttiin mennä paikkaan, missä on takuuvarma lämpö, paikka löhöilylle ja luonnosta nauttimiselle. Thaimaassa on myös halpaa syödä ja tehdä kaikkea.  





Miten oot saanut sun nykyisen työpaikan? Hakemalla :D Sain myös hyvät suositukset entiseltä työnantajaltani tähän paikkaan, mikä auttoi paljon.

Ootko aina menestynyt hyvin työnhaussa? En! Oon hakenut todella monia työpaikkoja joita en ole sitten loppujen lopuksi saanut. Uskon, että työnhakuunkin vähän harjaantuu ajan myötä. Aluksi se on aina todella vaikeaa.

Ootko hyvä haastatteluissa vai jännittääkö sua ikinä?  En tiedä olenko hirveän "hyvä" haastatteluissa, mutta melko usein kun olen haastatteluun päässyt, olen saanut paikan. Mua jännittää haastattelut kyllä etukäteen mutta itse haastattelutilanteessa ei enää jännitä.

Onko sulla jotain vinkkejä työnhakuun? No ensinnäkin se, että aina kannattaa hakea, siinä ei häviä mitään! Kannattaa hioa CV ja hakemus selkeään kuntoon, ja muistaa se, että jokaisella alalla on erilaiset vaatimukset hakemuksille. Esimerkiksille vanhoillisille aloille, kuten lakipuolelle ja hallinnolliselle puolelle, toimivat parhaiten perinteiset ja asialliset tyylit, kun taas vaikkapa markkinointi- tai myyntialalle haettaessa voi hyvin näyttää enemmän sitä omaa persoonaansa ja tehdä hakemuksesta positiivisesti erottuva. Itsevarmuutta peliin ja hakemuksia menemään!
Voisitko kuvitella muuttavas maaseudulle asumaan? Hmm, en varmaan, koska en usko, että löytäisin oman alani töitä ikinä maaseudulta. Muuten kyllä tykkään maaseudustakin. Mutta olen tottunut asumaan kaupungissa ja pidän sitä itselleni kotoisimpana.




Ootko ikinä asunut muualla kuin kaupungissa? En. Kaikki kaupungit joissa oon  asunut, ovat olleet itseasiassa maiden pääkaupunkeja.

Mitä tekisit jos voittaisit kymppitonnin? Mä oon niin säästeliäs (lue: nuuka) ihminen, että pistäisin sen varmaan kokonaan säästöön. :D Tai no, pari sataa tostahan voisi ottaa Thaimaahan käyttörahaksi! Mutta muuten varmaan säästäisin, ehkä juhlisin voittoa ostamalla jonkun hyvän shamppanjan!

Mistä asiasta oot erityisen ylpeä itsestäsi? Siitä, että 19-vuotiaana uskalsin muuttaa ulkomaille. Se oli tosi jännittävää, koska muutin suoraan vanhempien luota pois ja vielä uuteen kaupunkiin ja maahan. Toinen mistä oon ylpeä, on se, että selvisin niin hyvin Lontoon opiskelusta. Se oli oikeasti haastava vuosi ja jouduin tekemään paljon töitä. En oikein edelleenkään tiedä miten jaksoin sen niin hyvin.

Mitkä asiat saa sut haluamaan tutustumaan uuteen ihmiseen? Ystävällisyys ja avoimuus. Arvostan todella paljon ihmisissä sitä, että he uskaltavat kertoa jotain itsestään uudelle ihmiselle. Toki myös se on mukavaa, jos joku on aidosti kiinnostunut myös mun asioista.


Mitä odotat tällä hetkellä kaikkein eniten? Joulua, uutta vuotta ja Thaimaan matkaa! <3

Pidätkö itseäsi julkkiksena/tunnettuna ihmisenä? En todellakaan :D

Mitä tykkäät katsoa telkkarista tai Netflixistä? Katson telkkaria tosi vähän. Vaan jos huomaan, että sieltä tulee joku hyvä leffa tai dokumentti. Netflixiä katson enemmän! Dokumentit on aina ihan mun lemppareita, ja just saatiin myös pari sarjaa loppuun. Making a Murderer ja American Horror Story tulivat nyt päätökseen ja toivottavasti löydän jotain yhtä hyvää katsottavaa sieltä taas.

Kuvaile pahin mahdollinen baari-iltasi! Hauska kysymys! Okei. Ensinnäkin seura tekee illan, eli joutuisin mennä baariin ärsyttävien ja mulle kaukaisten ihmisten kanssa. Koko illan mua painostettaisiin juomaan paljon ja porukka haluaisi vain juoruilla jossain baarin nurkassa. Baarissa olisi paljon ällö-kännisiä ihmisiä ja musiikki olisi liian kovalla. Kännykkä tippuisi vessanpönttöön, kengän korko menisi rikki ja joku oksentaisi mun päälle. Tämä olisi aikalailla kamalin baari-ilta ikinä, ei kiitos! :D
Ihanaa loppuviikkoa teille!<3

20.11.2016

Q&A vastaukset - Ulkonäkö, tyyli ja bloggaaminen


ULKONÄKÖ JA TYYLI

Mitkä sun kauneusrituaalit on ennen perus työpäivää? Todella vähäiset. Harjaan hampaat, meikkaan noin 10 minuuttia ja harjaan hiukset. Toki jos mulla on joku seminaari tai tärkeämpi palaveri niin saatan laittautua enemmän. 

Mitä kauneustuotetta ilman et voisi elää? Kuivashampoota! Niin paljon arkea helpottava tuote.

Onko sulla ripsienpidennykset ja akryylikynnet? Mulla on ripsienpidennykset.


Miten pidät kroppasi kuosissa? Mun mielestä en ole hirveän hyvässä kuosissa tällä hetkellä :D Mutta siis mulla on aika aktiivinen arki, kävelen paljon ja harrastan hyötyliikuntaa. Ruokavalio on suht terveellinen mutta herkuttelen myös kun tekee mieli. 

Miten hoidat sun hiuksia? Kosteuttavilla ja syvähoitavilla shampoilla ja hoitoaineilla sekä hiusöljyllä. Yritän myös välttää liikaa pesemistä, föönaamista ja hiusten käsittelyä.

Onko sulla ruuan suhteen mitään paheita? Karkki ja suklaa!! Oikeastaan pystyisin olla helposti ilman kaikkia muita herkkuja mutta karkit on liian kova pala :D

Mitkä liikkeet on sun lemppareita salilla? En käy nykyään hirveän usein enää salilla, mutta tykkään jalkaprässistä ja taljalla tehtävistä kaikista erilaisista liikkeistä.

Voisitko mennä miss suomi tai muihin kauneuskilpailuihin? En. Naisten kauneuskilpailut on mun mielestä jonkinlainen jäänne 1900-luvulta eikä kauneuskilpailut istu mun arvomaailmaan. 

Mistä saat inspiraatiota pukeutumiseen? Kadulta, vaatekaupoista, instagramista, blogeista ja weheartitista.

Haluisitko värjätä hiukses takas ruskeeks? En ainakaan tällä hetkellä. Ehkä jossain vaiheessa taas, nyt viihdyn tässä värissä, joka on todella lähellä omaa luonnollista väriäni. 


Mitä mieltä oot omasta ulkonäöstäsi ja kuinka tyytyväinen oot asteikol 1-10? Toki on huonoja päiviä, mutta ylipäätään oon ihan tyytyväinen omaan ulkonäköön. Vastaisin että ehkä noin 8!

Mikä on ns. pinnallinen/turhamainen asia mitä et voi ymmärtää? Nuorilla ihmisillä kaikki pistokset, esim täyteaineet huulissa tai otsassa etc.

Käytätkö paljon rahaa vaatteisiin kuukaudessa? Vaihtelee tosi paljon! Jos ostan vaikka talvivaatteita, takin ja kengät, saattaa mennä paljonkin rahaa. Mutta sanoisinko että vaatteisiin menee 40-150 kuukaudessa, juuri riippuen tarpeesta. Kyllä mä varmaan joka kuukausi ostan jonkun uuden paidan tai neuleen ainakin.


Mikä on isoin raha mitä olet pistänyt kenkiin? Varmaan joku reilu satasen.


Oletko enemmän laukku- vai kenkä-ihmisiä? Laukku.

Miten usein olet meikittä? Käytkö koskaan asioilla naturellina? Olen ainakin kerran viikossa ilman meikkiä. Eli todellakin käyn kaupassa, salilla, lenkillä ja muilla asioilla ihan ilman meikkiä. Kannattaa, tekee hyvää iholle olla välillä ilman!

Missä vaatteissa sinulla on kaikista paras olo itestäsi? Se hyvä olo itsestään kumpuaa jostain ihan muualta kuin vaatteista. Mutta toki, onhan mulla kaunis olo laittautuneena mutta mukavin ja rennoin olo kotivaatteissa. 


BLOGGAAMINEN

Mua kiinnostaa paljon sun bloggaaminen! Saatko paljon rahaa blogin kautta? En saa :D En oo kaupallistanut blogiani tarpeeksi että siitä saisi "paljon rahaa". Se on tosin ollut se tarkoituskin. 

Saatko paljon yhteistyöehdotuksia ja lähdetkö kaikkeen mukaan? Viikottain tulee yhteistyöehtotuksia sähköpostiini liittyen blogiin ja instagramiin, mutten lähde melkein ikinä mihinkään yhteistyöhön mukaan. Olisiko mulla ollut tän vuoden aikana 2 yhteistyötä? Mun mielestä jokaiseen diiliin lähteminen euron kuvat silmissä on tylsää ja lukijoiden aliarviointia. 

Pystyisitkö ja haluaisitko tehdä bloggausta päätyönä? En. Mulla on mun päätyö, ala jota oon opiskellut ja johon mulla on intohimo, ja bloggaus on mun harrastus. Haluan aina pitää bloggaamisen harrastuksena. 

Mikä on ollut typerin yhteistyöehdotus mitä olet saanut? Yhteistyöehdotuksia on tullut  laidasta laitaan niin hammastahnoilta kuin leivontatarvikkeilta, mutta yksi app oli ehkä hölmöin. Se oli sellainen app jossa idea oli koko ajan raportoida tarkalleen missä menee. Tällainen app ei toimi bloggaajalle, joka haluaa edes hieman varjella omaa yksityisyyttään. Tässä yhteistyössä olisi siis ollut ideana se, että olisin alkanut käyttää sitä ja suositellut lukijoita lataamaan tämän aplikaation ja seuraamaan minua siellä. :D En halua jakaa omaa sijaintiani ja kotini osoitetta kaikille ihmisille.


Onko blogisi avannut sinulle ns. ovia tai antanut työmahdollisuuksia? Toki blogin kautta on ollut muutamat tosi kivat yhteistyöt ja tapahtumat, mutta varsinaisia työmahdollisuuksia se ei todellakaan ole antanut. 


Uskotko että bloggaaminen on trendinä jo vähän last season? Onhan se. Ehkä olisi ajankohtaisempaa siirtyä vloggailuun tai kokonaan esim instagramin puolelle. Mutta mä tykkään tästä, koska tykkään kirjoittaa ja ilmaista itseäni tämän kautta. Toivon vain, että vaikka ajat muuttuvat, niin silti blogissani kävisi tulevaisuudessakin edes jonkin verran lukijoita. 

Tuleeko sinulle ikinä ikävä fiilis negatiivisista kommenteista? Bloggaamisen alussa tuli mutta nyt ei ole tullut enää moneen vuoteen. Jossain negatiivissa kommenteissa on totuudenperää, eli ne kannattaa ottaa rakentavana kritiikkinä. Osa taas on niin typeriä, ettei niitä kannata miettiä lainkaan. 

Ootko ikinä miettinyt blogisi lopettamista? Kyllä mä oon useitakin kertoja, mutta tykkään tästä hommasta tosi paljon. Se mikä mua harmittaa välillä, on se, että bloggaajan ja lukijoiden välinen vuorovaikutus on vähentynyt todella paljon. Silloin tulee sellainen olo, että lukeekohan kukaan tätä blogia enää. Sitten katson lukijatilastoja ja yritän miettiä, että kyllä tätä luetaan jatkuvasti vain enemmän ja enemmän  vaikkei kommentteja tule nykyään enää niin paljoa. 

Mikä innostaa sua bloggaamisessa? Kirjoittaminen sekä lukijoiden kommentit ja viestit.

Voisitko jossain vaiheessa järjestää lukijatapaamisen? Haha, no voisinhan toki, mutten kyllä usko, että siihen tapaamiseen hirveän montaa tulisi. :D Mutta kiitos, ihana ajatus!

Vielä yksi osa Q&A:ta tulossa. Kiitos kaikille kysymyksien laittajille! <3

13.11.2016

25 YEARS OLD


Heippa kaikki! Mulla tuli 25 vuotta tällä viikolla mittariin!! Huh ja mitkä kiitollisuuden tunteet se sai aikaan, omista läheisistä, kavereista, Juusosta ja elämästä ylipäätään. <3 Olin Juuson kanssa syömässä ja meille tuli kavereita viettämään iltaa. Mun synttärit oli tosi rennot ja rauhalliset, sillä olen edelleen lääkityksellä enkä oo vieläkään ihan oma terve itseni. Oon kuitenkin tosi onnellinen, että sain viettää synttäreitä ystävieni kanssa!

Miten teidän viikonloppu meni? Mukavaa sunnuntai-iltaa ja uuden viikon alkua! <3

10.11.2016

Kuka äänesti Donald Trumpia?

En yleensä, tai oikeastaan ikinä, ota kantaa mihinkään poliittisiin aiheisiin blogissani, mutta nyt koen siihen pakottavaa tarvetta. Tämä aihe tulee varmasti monilla jo korvista ulos, joten puhun lyhyesti.

Tämä vuosi 2016 on ollut osoitus siitä, ettei demokratia aina toimi. Brexit, eli Iso-Britannian eroaminen Euroopan unionista oli suuri pettymys ja tämä eilinen Yhdysvaltojen presidenttivaalien lopputulema oli samantasoinen aivopieru. Demokratia ei vaan aina toimi, eikä varsinkaan silloin, kun suuri osa maan äänestäjistä on valkoihoisia keski-iän ohittaneita miehiä.

Ymmärrän kyllä, että osa Trumpin populistisista ja uhkaavista puheista on metaforia, mielikuvien herättelyä, jota ei tarvitse ottaa tosissaan. Ei siellä oikeasti aleta mitään muureja rakentelemaan USA:n ja Meksikon välille. Se on vain metafora siitä, että Trump haluaa rajoittaa maahanmuuttajien pääsyä Jenkkeihin. Mutta se, miksi nämä puheet ovat hälyttäviä, on koska nämä puheet tulevat maan tulevalta johtajalta. Johtajan tulee aina näyttää esimerkkiä sekä toimia luotettavasti ja johdonmukaisesti. Sen takia en voi ymmärtää, miten henkilö, jolla ei ole mitään poliittista kokemusta, voi päästä valtion presidentiksi. Tai miten henkilö, joka jakaa narsistisia, rasistisia ja sovinistisia mielipiteitään julkisesti, voidaan äänestää maan johtajaksi? Nämä kysymykset herättivät mulla ajatuksen: minkälainen ihminen Donald Trumpia oikeasti äänesti?

Voisin vastata tähän kysymykseen pitkästi jaarittelemalla jenkkien kulttuurista, republikaaneista ja demokraateista, kansallisaatteista ja niin pois päin, mutta ajattelin lopettaa tämän tekstin näihin videoihin. Nämä videot vastaavat loistavasti kysymykseen, minkälaiset ihmiset äänestivät Donald Trumpia?

Trumpin äänestäjien haastattelu alkaa kohdasta 1:00



Nämä Jordan Klepperin videoklipit ovat osa The Daily Show with Trevor Noah -ohjelmaa. Vitsi mua nauratti kun katsoin näitä pari kuukautta sitten... näin äänestystulosten jälkeen ei enää niin naurata :o

Kommentteja?! Mukavaa loppuviikkoa kaikille! <3

9.11.2016

Useful apps

Esittelyssä muutamia appeja mitä itse käytän aika ahkerasti ja joita suosittelen lämpimästi! Luultavasti useat näistä on teille jo tuttuja sovelluksia, mutta ehkä löydätte jonkun jota haluatte kokeilla.


VSCO Cam
kuva täältä


VSCO Cam on mun mielestä ehdottomasti paras app millä voi muokata kuvia. Tosi kivoja erilaisia filttereitä ja monia työkaluja kuvien manuaaliseen muokkaamiseen.


Tripadvisor

kuva täältä

Tripadvisorin app on tosi kiva ja helppo käyttää! Tripadvisorilta löytyy miljoonia arvosteluita eri matkakohteista, ravintoloista, hotelleista ja nähtävyyksistä. Ehdottomasti kivoin juttu on se, että useat matkaajat lataavat omia kuviaan matkakohteista sivustolle, joiden ansiosta saat aidon ja rehellisen kuvan kohteesta. Toki Tripadvisoria voi käyttää ihan sen omalla sivustollakin, mutta mielestäni se toimii sujuvammin appina ja rekisteröityneenä käyttäjänä pääset näkemään enemmän sisältöä.




ResQ
kuva täältä

ResQ on app, jonka kautta käyttäjä voi pelastaa ruokaa, joka muuten menisi hukkaan. Sovelluksen avulla löydät ravintolat lähelläsi, jotka tarjoavat esimerkiksi ylimääräiseksi jäänyttä lounasruokaa halpaan hintaan. Sen kuin maksat sovelluksen kautta ja käyt hakemassa vaikka duunin jälkeen ruuan mukaan. Erittäin kätevä sovellus!




MobilePay
kuva täältä


MobilePay on varmasti jo monelle tuttu. Danske Bankin kehittämä, mutta kaikkien pankkien asiakkaille ilmainen sovellus on täydellinen rahan lähettämiseen ja maksun jakamiseen kavereiden kanssa. Raha liikkuu kätevästi pelkän matkapuhelinnumeron avulla. Tätä sovellusta tulee käytettyä ihan tuhottoman paljon!


Timma
kuva täältä

Timman avulla pääset kampaajalle, hierojalle, jalkahoitoon tai erilaisiin kauneushoitoihin nopealla aikataululla. Näet kartasta, mitkä palvelut ovat tarjolla ja millä hinnalla. Usein nämä palvelut tarjotaan melko edullisesti, sillä palveluntarjoaja haluaa saada vapaan ajan täytettyä nopeasti. Kannattaa kokeilla, itse löysin hierojani tämän sovelluksen kautta!

Löysittekö mitään omia lemppareitanne? Entä löytyikö mitään uutta mitä kiinnostaisi kokeilla?

8.11.2016

Pari kuvaa viikonlopulta

Heippa!

Mulla on ollut aika rankat muutamat viimeiset päivät tässä. Sairastuin tuossa loppuviikosta munuaisaltaantulehdukseen, jonka takia olin to-pe välisenä yönä sairaalassa. Onneksi tulehdus huomattiin sen verran aikaisin, että pääsin kotiin ja tulehdusta hoidetaan nyt antibiooteilla. Mun olis pitänyt mennä sairaalaan jo aikaisemmin tona päivänä, eikä odottaa ihan iltaan asti, sillä oli kyllä todella lähellä, että mun olisi pitänyt jäädä sairaalaan hoidettavaksi suonensisäisillä antibiooteilla.. Munuaisaltaantulehduksessa oireet ovat korkea kuume, kova selkä ja kylkikipu (varsinkin munuaisten kohdalta keskiselästä) sekä yleiskunnon romahtaminen. Jos tälläisiä oireita tulee, täytyisi heti ottaa yhteys lääkäriin, koska tämä tulehdus ei ole mikään pikkujuttu eikä parane itsestään. Kokemuksesta aina kuitenkin oppii, ja muistakaa tekin olla varovaisia oman terveytenne kanssa!

Oon ollut tässä siis muutamat viime päivät ihan neljän seinän sisällä, mutta elättelin toiveita, että pääsisin edes käväisemään lauantaina Indiedaysin Blog Awardseissa. Kuume ja selkäkipu oli lähteneet lauantaina pois, joten uskalsin lähteä pariksi tunniksi ulos. Ette tiedäkkään, kuinka virkistävää ja ihanaa oli laittaa meikkiä ja oikeat vaatteet päälle! :D Olin tapahtumassa siskoni kanssa, mutta kuntoni takia olimme siellä vain pari tuntia. Se riitti kuitenkin ihan hyvin ja piristi paljon fiilistä!


Tällaista tänne! Osaapa taas arvostaa terveitä päiviä ja sitä kun voi käydä normaalisti töissä ja urheilla. Nyt on kuitenkin jo rutkasti parempi olo kuin viime viikolla ja oon siitä kyllä super iloinen! :) Ihanaa ja tervettä viikkoa teille kaikille! :D <3

4.11.2016

Q&A vastaukset - Ihmissuhteet

Kauan ootte ollut juuson kanssa yhdessä? 7,5 vuotta.

Mistä riitelette eniten? Meidän riidat lähtee aina todella pienistä jutuista ja ne kyllä naurattaa aina loppujen lopuksi. Usein ne lähtee väärinkäsityksistä ja siitä, että toinen sanoo jotain mistä toinen loukkaantuu. Sitten kun molemmilla on sitä kuuluisaa temperamenttia niin siitähän se sitten lähtee.. :D

Onko teillä Juuson kanssa pahoja riitoja? Sellaisia, että olet todella todella vihainen ja mietit, miten voit olla ihmisen kanssa joka on niin eri mieltä jostain, tai teki juuri jotain todella väärin.  Meidän riidat menee kyllä mun mielestä silloin tällöin pahoiksi kun molemmat osataan olla aika vaikeita tyyppejä. Mutta en kyllä ikinä ajattele, että miten voin olla hänen kanssaan, koska sisimmissäni tiedän että hän on aina riidassakin ainakin osakseen oikeassa.. Ja se muuten ärsyttää :D

Mitä mietit riidan aikana? Tosiaan näissä tilanteissa auttaa kyllä se, kun tuntee toisen niin hyvin. Tietää, mitä hän ajaa takaa ja miksi hän sanoo mitä sanoo. Toisaalta mietin usein myös, että mitä voisin sanoa, jotta saan selitettyä pointtini oikein ja niin, että "voitan" riidan. :D hahaha....

Oliko teillä Juuson kanssa selvästi erottuva aikakausi nimeltä "alkuhuuma"? Se on tullut muutamaan otteeseen. Ensimmäinen tuli suhteen alussa ja silloin kun Juuso meni inttiin (kun ikävöi toista). Sitten uusi huuma tuli kun muutettiin yhteen Tallinnassa.

Harmittaako, kun se on ohi? Musta tuntuu, että eletään nyt ainakin jonkinasteista "huumaa", varmaan johtuen myös siitä, että asiat molempien ja yhteisessä elämässä on muutenkin kohdillaan.

Kaipaatko ikinä niitä aikoja? En kaipaa suhteen alkuaikoja ollenkaan. Toki onhan se "jännittävää" jne, mutta on ihanaa kun on oppinut tuntemaan toisen niin hyvin ja on niin hyvä olla toisen kanssa.

Koetko, että noin pitkä parisuhde on tylsä? Kyllähän pitkä parisuhde voi olla tylsä. Se on paljon itsestä ja suhteesta kiinni, antaako sen mennä sellaiseksi. On niiiiin paljon asioita mitä voi tehdä, jottei suhde ala tylsistyttämään.

Sä usein puhut siitä kuinka näet ystäviäsi usein ja kuinka tärkeitä he sulle ovat. Ootko sä ikinä kokenut yksinäisyyttä tai tuleeko sulle ikinä yksinäinen olo? Oon kokenut yksinäisyyttä. Olin aika yksinäinen yläasteen alussa. Myös lukiossa koin yksinäisyyttä yhdessä vaiheessa, kun en tuntenut kuuluvani mihinkään porukkaan. Tiedän siis erittäin hyvin miltä tuntuu olla esim koulussa yksinäinen. Se liittyy jonkinlaiseen sen ikäisten paineeseen, että on pakko olla paljon kavereita. Jotenkin tuntuu, että se näin aikuisena on paljon hyväksyttävämpää olla yksin kuin nuorena. Olen kuitenkin aina viihtynyt erittäin hyvin itsekseni.  Mutta silti mulla tulee välillä yksinäinen olo, varsinkin kun iso osa mun parhaista ystävistä on tällä hetkellä maailmalla. Se on niin hassua, miten voikaan tulla yksinäinen olo, vaikka elää poikaystävän kanssa ja on paljon ihania ystäviä. Ehkä se on se kaipaus joka tekee sen tunteen!

Oletko ikinä neuvonut ystävääsi jättämään poikaystävänsä? En ole. Olen kyllä kehoittanut miettimään erittäin tarkkaan asioita. Myönnän kyllä, että sanon todella suoraan mielipiteeni sellaisissa asioissa, missä koen tapahtuvan epäoikeudenmukaisuutta. Jos suhde tekee useammin onnettomaksi kuin onnelliseksi, ei siinä ole mitään järkeä olla. Ihminen pärjää erittäin hyvin yksinkin.
Mikä on ollut ikävin asia mitä ystäväsi on koskaan tehnyt sinulle? Kun opiskelin yliopistossa, eräs silloinen ystäväni valehteli minulle ja kertoi, että muut ystäväni olivat puhuneet minusta ikäviä asioita. Tämä kuitenkin todistautui valheeksi ja  tämä "ystäväni" hieman epätasapainoiseksi ihmiseksi. Tämä harmitti minua paljon aikanaan, koska en ymmärtänyt teon motiivia enkä siihen saanut ikinä vastausta. Nyt jälkikäteeen olen kuullut, että hän on menettänyt useita ystäviään ihme temppujen takia ja muutenkin tehnyt törkeitä asioita läheisilleen. Mulla ei ikinä ole mitään draamaa kenenkään kanssa, joten tämä oli varmasti ikävin juttu mitä mulle on ystävä tehnyt.

Missä asiassa ootte Juuson kanssa erilaisia ja missä samanlaisia? Meillä on tosi samanlaiset tulevaisuuden haaveet ja suhtaudutaan elämään samalla tavalla. Mutta toki meillä on eriäviä mielipiteitä ja tiettyjen asioiden käsittelytapa on erilainen.

Mikä on yleisin kehu mitä saat ystäviltäsi? Että olen hauska ja suorasukainen (kehu vai..?) :D
Onko sinulla tällä hetkellä ikävä jotakuta? Kyllä on. Te ystäväiset kyllä tiedätte <3

Mikä on yksi sana kuvaamaan Juuson ulkonäköä? Entä luonnetta? Ulkonäköä tietenkin komea ja luonnetta huomaavainen.


Onko seurustelu vaikuttanut sinuun niin, ettet käy paljon enää baareissa? Ei, veikkaanpa että se, etten ole enää opiskelija, on vaikuttanut siihen etten käy niin paljoa enää baareissa. :D Mun mielestä tosin oon kyllä viime aikoina käynyt aika ahkerasti ulkona.
Oletteko miettineet perheen perustamista, jos olette niin onko haaveissa joku tietty 'ensimmäinen raskaus ennen ikävuotta x? Olemme kyllä pohtineet sitä, että haluammeko jossain vaiheessa perhettä. Emme todellakaan ole suunnitelleet noin täsmällisesti mitään, ei elämää vaan voi suunnitella liian tarkasti. Jo siitä, että halutessaan voisi tulla raskaaksi, saa olla todella onnellinen.
Omistusasuntoa mahdollisesti joskus? Tottakai!

Onko sulla ihmisiä ala-asteajoilta/ylä-asteelta/lukiosta joita kaipaisit elämääsi? Tarkoitan ihmisiä jotka eivät kuulu elämääsi tällä hetkellä. Mä en varsinaisesti tällä hetkellä ikävöi ketään kouluajoilta, mutta monien ihmisten kanssa olisi hauska ns "tutustua uudelleen". Jos jollain on tällainen fiilis musta, niin olisi huippua jos hän laittaisi mulle viestiä!

Millä mielin ajattelet exiäsi ja edellisiä ihastuksiasi? En oikeastaan ajattele :D Osasta mietin, että mitähän mä oikein ajattelin ja osasta mulla on erittäin neutraalit tunnelmat.

Mikä on sellaista, mitä ystäväsi voisi tehdä, jota et voisi ikinä antaa anteeksi? Tää on erittäin vaikea kysymys, koska en usko että kukaan mun ystävistäsi voisi loukata mua ikinä pahasti. Varmaan joku totaalinen selkäänpuukottaminen se pitäisi olla. Ei kyllä tule mieleen mitään esimerkkiä.

Oletteko te Juuson kanssa vielä väleissä exienne kanssa? Emme. Edellisistä suhteista on jo niin pitkä aika ettei varmaan kellään osapuolella ole kiinnostusta pitää enää yhteyttä. :D
Suuttuisitko Juusolle, jos hän strippaisi jollekin tuntemattomalle naiselle baarissa? Olisin erittäin hämmentynyt ja huvittunut, varsinkaan kun Juuso ei nyt varsinaisesti ole mikään show-mies :D

Minkälaisen yllätyksen haluaisit tehdä ystävillesi jos sinulla olisi vaikka kuinka paljon rahaa käytettävissä? Toki unelmahan olisi viedä koko kaveriporukka jonnekin matkalle! Kunnon sellaiselle all inclusive -matkalle lämpöiseen. Mutta jo sellainenkin, että veisi koko porukan vaikka jonnekin syömään tai konserttiin olisi huippua.
Paljon teillä on ikäeroa siskosi kanssa? 4 vuotta 2 kk.
Mitkä on siskosi parhaat puolet? Siskoni on erittäin avulias, avoin ja hauska. Häntä aina kiinnostaa kaikki asiani.
Mistä riitelette todennäköisimmin? Siitä, että toinen on pahalla tuulella ja toisella menee siihen hermot. Ja sitten toisella menee hermot kun toisella on mennyt hermot :D

Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille!<3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...