10.11.2016

Kuka äänesti Donald Trumpia?

En yleensä, tai oikeastaan ikinä, ota kantaa mihinkään poliittisiin aiheisiin blogissani, mutta nyt koen siihen pakottavaa tarvetta. Tämä aihe tulee varmasti monilla jo korvista ulos, joten puhun lyhyesti.

Tämä vuosi 2016 on ollut osoitus siitä, ettei demokratia aina toimi. Brexit, eli Iso-Britannian eroaminen Euroopan unionista oli suuri pettymys ja tämä eilinen Yhdysvaltojen presidenttivaalien lopputulema oli samantasoinen aivopieru. Demokratia ei vaan aina toimi, eikä varsinkaan silloin, kun suuri osa maan äänestäjistä on valkoihoisia keski-iän ohittaneita miehiä.

Ymmärrän kyllä, että osa Trumpin populistisista ja uhkaavista puheista on metaforia, mielikuvien herättelyä, jota ei tarvitse ottaa tosissaan. Ei siellä oikeasti aleta mitään muureja rakentelemaan USA:n ja Meksikon välille. Se on vain metafora siitä, että Trump haluaa rajoittaa maahanmuuttajien pääsyä Jenkkeihin. Mutta se, miksi nämä puheet ovat hälyttäviä, on koska nämä puheet tulevat maan tulevalta johtajalta. Johtajan tulee aina näyttää esimerkkiä sekä toimia luotettavasti ja johdonmukaisesti. Sen takia en voi ymmärtää, miten henkilö, jolla ei ole mitään poliittista kokemusta, voi päästä valtion presidentiksi. Tai miten henkilö, joka jakaa narsistisia, rasistisia ja sovinistisia mielipiteitään julkisesti, voidaan äänestää maan johtajaksi? Nämä kysymykset herättivät mulla ajatuksen: minkälainen ihminen Donald Trumpia oikeasti äänesti?

Voisin vastata tähän kysymykseen pitkästi jaarittelemalla jenkkien kulttuurista, republikaaneista ja demokraateista, kansallisaatteista ja niin pois päin, mutta ajattelin lopettaa tämän tekstin näihin videoihin. Nämä videot vastaavat loistavasti kysymykseen, minkälaiset ihmiset äänestivät Donald Trumpia?

Trumpin äänestäjien haastattelu alkaa kohdasta 1:00



Nämä Jordan Klepperin videoklipit ovat osa The Daily Show with Trevor Noah -ohjelmaa. Vitsi mua nauratti kun katsoin näitä pari kuukautta sitten... näin äänestystulosten jälkeen ei enää niin naurata :o

Kommentteja?! Mukavaa loppuviikkoa kaikille! <3

6 kommenttia:

  1. Hahahha hauska :''''D miten tyhmiä ihmiset voivat ollakaan!

    VastaaPoista
  2. Mitäh 😂 Tää ei voi olla totta!

    VastaaPoista
  3. Siis nuo videot.... Tavallaan ihan älyttömän hauskaa, mutta sitten taas tullaan tähän mitä sanoit tuossa lopussakin :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep just niin.. mixed feelings :/ :D

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...