29.3.2017

Jatka lausetta


Viime aikoina... oon tehnyt ihan liikaa ylityötunteja. Onneksi huhtikuussa on tiedossa monta päivää, kun aion ottaa vapaata.


Tekisi mieli.... sushia ja Fazerin sinistä. Mulla tulee nää samat himot joka viikko aina jonain päivänä!

En ymmärrä... miten ihmisillä tuntuu olevan niin paljon aikaa tehdä asioita. :D Tiedättekö sen fiiliksen, kun tuntuu että kaikki muut ehtivät tehdä miljoonia eri asioita samalla kun itse yrität juuri ja juuri selviytyä töistä tai koulusta. :D





En ole aikoihin.... juonut kunnon kännejä. Positiivinen ongelma? Lasillisia on tullut kyllä kilisteltyä, mutta hirveessä jurrissa en ole ollut pitkiin aikoihin.


Söin tänään... härkispataa ja uunijuureksia. Meidän työpaikan yhteydessä olevassa ravintolassa on super hyvät kasvisruuat!


Täytyy myöntää, että.... olen kova hamstraamaan kaikkia hius- ja vartalotuotteita. Muuten vihaan tavarapaljoutta, mutta esimerkiksi shampoita ja vartalovoiteita mulla voi olla aina vaikka kuinka monta käytössä kerralla.





Tällä viikolla ajattelin... panostaa nukkumiseen, eli tarpeeksi pitkiin yöuniin.


En osaa päättää... kesälomani ajankohtaa. Mullahan olisi tänä kesänä mahdollisuus 4-5 viikon palkalliseen kesälomaan mutta en tosiaankaan tiedä koska niitä pitäisin. Mua ahdistaa se, että otan vaikka heinäkuun lomaa ja sitten koko heinäkuu sataa vettä :D Onneksi nyt näyttää siltä, että voin ilmoittaa lomani myöhemminkin.


Muistan ikuisesti... sen päivän kun sain tietää, että sain opiskelupaikan Lontoosta. Tuo päivä oli niin ihana, juhlimme silloin kandi-valmistujaisia ystävien kanssa ja lähdimme vielä illalla ihanan lämpimänä kesäiltana Kaivohuoneelle juhlimaan.


Olenko ainoa, jonka mielestä... näin maaliskuun lopussa alkaa olla jo totaalisen kyllästynyt tähän satoja vuosia kestäneeseen (tai no, siltä tuntuvan) talveen ja olisi täysin valmis jo helteisiin.

Viikko sitten... eli keskiviikkona olin töissä, ystävän kanssa lounaalla, näin siskoani ja kävin salilla.



Päivän paras juttu... auringonpaiste, työkavereiden vitsit ja yhden isomman homman loppuunvienti töissä.


Minusta on söpöä... kun joka aamu Juuso sanoo mulle unenpöpperössä "moi kaunis" tai "kaunista työpäivää kaunis" jos lähden häntä aikaisemmin töihin. Näin käy siis melko usein koska itse tykkään mennä töihin jo seiskaksi :D

Seuraavaksi ajattelin... mennä siskoni kanssa äidilleni syömään.

Mukavaa viikkoa sulle! <3



24.3.2017

Noita ratikassa





Olin tänään aamulla ratikassa matkalla töihin päin. Noin 2 pysäkkiä sen jälkeen kun olin itse astunut ratikkaan, astui sisään hieman erikoisen oloinen nainen. Nainen tuli seisomaan ihan siihen eteeni, vaikka pidin laukkuani sylissä ja hän olisi hyvin voinut istuakin viereeni. Huomasin naisen olevan päihtyneen oloinen (huom. kello 7 aamulla) ja tutkiskelevan minua katseellaan. Vaikka käänsin katseeni muualle, tunsin hänen tuijotuksen otsassani. Yhtäkkiä nainen sanoi aika kovaan ääneen "Mitä sä tuijotat? Mitä helvettiä sä tuijotat??" - siis silloin kun olin noin minuutin verran katsellut ikkunasta ulos. Tajusin hänen puhuvan minulle, enkä oikein osannut heti vastata mitään. Nainen jatkoi kovaan ääneen: "Mua v*tuttaa just te nuoret! Ette tee mitään ja aina vaan omissa maailmoissanne!" Mitä tällaiseen voi oikeasti vastata? Aikuinen nainen joka selkeästi päihtyneenä nyt vain päätti valita jonkun kohteekseen. Nainen jatkoi: "Kato nyt ittees! Hyi helvetti! Näytä nyt mitä helvettiä sä tuijotat!" Nää on just sellaisia tilanteita missä mua alkaa hymyilyttämään - ei sen takia että pitäisin ketään pilkkanani vaan tilanteen kummallisuuden takia. Käänsin katseeni naiseen ja ratikka lähti pysäkiltä liikkeelle. Koska nainen ei pitänyt seisoessaan mistään kiinni, hän horjahti muutaman askeleen taaksepäin. Kun nainen sai tasapainonsa korjattua, hän silmät järkytyksestä suurina katsoi minua ja sanoi: "Noita!!"


Tässä vaiheessa oli jo pienestä naurusta pidättelemistä. Nainen lähti heti kävelemään ihan ratikan takaosaan ja pälyili minua sieltä siihen asti, kun jäi hermostuneen oloisena seuraavalla pysäkillä. Luuliko hän todella mun aiheuttaneen hänen horjahtamisensa? Sanoko toi nainen mua just noidaksi? :D


En tällä todellakaan sitten tarkoita pilkata tai nauraa kellekään päihde- tai mielenterveysongelmaiselle, mutta tää oli jotenkin niin random tapaus, että oli pakko kertoa.

Toivotan teille mukavaa viikonloppua! Palataan ensi viikolla <3

21.3.2017

Miten te herkuttelette?




Joskus sitä vaan tarvitsee lettuja aamiaiseksi! Kuvat sunnuntailta, kun tein meille aamiaiseksi lettuja niin ison merkkipäivän kuin Juuson nimipäivän johdosta. :D  Mietin heti kun näitä tein, että miksi näitä ei tule tehtyä useammin? Letut ovat nimittäin maailman helpoimpia tehdä ja paistaa!

Nämä ei sitten ollut mitään terveys- tai proteiinipannareita vaan ihan vanhoja kunnon lättyjä maidosta ja vehnäjauhosta. Terveelliset ruuathan ovat olleet trendinä jo pitkään, ja hyvä näin. Sen takia esimerkiksi Instagram on täynnä kuvia maidottomista raakasuklaa-muffinsseista ja gluteenittomista vegaani-leivoksista. Mielestäni on mahtavaa, että nykyään löytyy terveellisiä ja herkullisia reseptejä vaikka mihin lähtöön. Nykyään on otettu huomioon, että kaikkien vatsat eivät vain kestä laktoosia tai viljaa. Itsehän olen nyt pari kuukautta käyttänyt maito-osastolta vain laktoosittomia tuotteita, ja olen huomannut oman vatsani hyvinvoinnissa tässä eron.

Kuitenkin tämä täydellisen terveellisyyden tavoittelun vuoksi hommat saattaa mennä ainakin omasta mielestäni vähän överiksi. Olen viime aikoina lueskellut muutamien bloggaajien ruokapäiväkirjoja. Ruokaan panostetaan hirveästi niin taloudellisesti kuin ajallisestikin, ja parhaimmillaan nämä ruokapäiväkirjat ovat loistavia inspiksen lähteitä omaan arkiruuan väsäilyyn. Kuitenkin osa näistä ruokavalioista ovat näyttäneet myös aika ilottomilta. Monet ainesosat ovat tiukasti pannassa ja jotain tiettyä smoothie-kaavaa noudatetaan jopa orjallisesti. Varsinkin paljon urheilevat ja omasta kropasta intohimoisesti huolta pitävät syövät melko värittömästi päivästä toiseen kanaa ja riisiä. Irtokarkit ja kahvi-pulla loistavat poissaolollaan, ja herkuttelu hoidetaan sitten itsetehdyllä raakasuklaapalalla.

Vaikka ruuan ei kuulukaan olla joka päivä pelkkää ultimaattisen nautinnon tavoittelua, täytyisi mielestäni kuitenkin muistaa, että ravitsemuksen lisäksi ruuan tulee olla myös hyvää ja jonkinlainen nautinto. Itse syön pääsääntöisesti aika terveellisesti, mutta viikottain herkuttelen kuitenkin sushilla, karkilla, suklaalla ja millä nyt oikeastaan silloin mieli tekee.

Koen eläväni tällaista normaalin ihmisen elämää ja en ruuan ja liikunnan avulla työskentelekään mitään tiettyä tavoitetta kohti. En siis odota tiukan ruokavalion noudattavaa ymmärtävän omia valintojani enkä minä hänen - tärkeintähän toki on, että itse nauttii ja saa ruuastaan irti sen mitä sillä tavoittelee.

Miten te herkuttelette vai herkutteletteko ollenkaan? :)



17.3.2017

Kotona

Ensinnäkin pakko sanoa - hyi hitsi mikä ilma!! Pari päivää ollut niin kivan aurinkoista, että tän aamuinen tuuli-vesi-myrsky-sade oli oikeasti pieni shokki. Sormet ristissä, että viikonlopusta tulisi nätti, olisi nimittäin kiva päästä vähän ulkoilemaan.

Ulkoilut on tosiaan vähän jääneet vähäisiksi viime aikoina, kun töitä on ollut vaikka muille jakaa. Ylitöitäkin on pikkuisen tässä taas kertynyt, ja just yritän tässä suunnitella missä vaiheessa alkukeväästä ehtisi ottaa pari vapaapäivää. On se kumma kun tuntuu, että monet meiltä töistä ottaa vapaapäiviä harva se viikko, ja sitten itse yrittää miettiä että koska sitä itse kehtaisi olla poissa. :D Tää on kuitenkin selitettävissä varmaan vielä tällä nuorimman työntekijän omatunnolla ja pienellä epävarmuudella. :D Aika hassua toisaalta, ihan kuin työpaikka siitä nyt romahtaisi jos itse olisi poissa. Noh, mä jatkan kalenterin selailua. Nyt kuviin, joita otin yksi kaunis valoisa ilta.









Ah, kotona on vaan niin ihana olla. Kodista saa kodin ihan pikkujutuilla. Huomasin sen jo Lontoossa asuessani, että vaikka sinne ei koko omaisuutta viitsinyt raahata, niin ihan muutamilla valokuvilla, kynttilöillä ja kivoilla tyynyillä sai sellaista mukavaa fiilistä sinne pikku kopperoonkin.

Mä en ole todellakaan mikään super sisustaja-ihminen, mutta tiettyjä juttuja tykkään aina silmäillä. Tyynynpäälliset, huovat, kynttilät, astiat, kynttilänjalat, valokuvakehykset - eli tällaisia pieniä juttuja. Mun mielestä esimerkiksi sohvan ja sängyn ostaminen on super vaikeaa. Onneksi niitä ei tarvitsekaan ostaa useammin, ja silloin kun täytyy, niin yritän aina valita sellaiset vaihtoehdot mitkä kestää sitten pidempään - jotten joudu ostoksille ihan heti. :D

Toivottelen teille oikein kivaa viikonloppua, kuuluipa siihen rentoutumista, töitä tai vaikka biletystä! <3

14.3.2017

Kampin pahoinpitelytapaus #äläkiusaa


Olette varmaan viikonlopun ja nyt alkuviikon aikana törmänneet netissä kiertäneeseen videoon, jossa nuorta tyttöä kiusataan Helsingissä Kampin ostoskeskuksessa ja kiusaaminen yltyy jopa pahoinpitelyyn muiden nuorten katsellessa vieressä. En aio pistää tätä videota blogiini, mutta löydätte sen varmasti helposti, jos joku haluaa sen vielä katsoa. Tässä kuitenkin juttua aiheesta.

Mulla tuli tuosta videosta ja koko keissistä ihan oikeasti huono olo. Tyttöä kyykytetään, pakotetaan polvistumaan, revitään hiuksista ja heitetään maahan. Homma kestää aika pitkään, ennen kuin sivullinen, vähän vanhempi henkilö, puuttuu tilanteeseen. Koko videon ajan mietin, että miten tämä touhu saa jatkua näin pitkään.

En mene tässä kirjoituksessa nyt itse tekijän toimintaan sen tarkemmin, sillä niin tekijä kuin uhrikin ovat vasta 13-vuotiaita. (!) Se on kuitenkin pakko sanoa, että onhan tuollainen toiminta - niin tekijän kuin vieressä kannustajien osalta - ihan sairasta. Kiusaamista pahimmillaan: yhtä kyykytetään ja muut hurraavat. Tämä videoitu tapaus on vain yksi esimerkki niistä monista, mitä monet kiusatut saavat kokea päivittäin.

Kiusaaminen käsitellään esimerkiksi kouluissa usein vain "kahden nuoren välikohtauksena". Kiusaaminen ei ole riitelyä, vaan se on yhteen henkilöön kohdistuvaa törkeää kohtelua. Se, että toinen yrittää lähteä tilanteesta pois, mutta häntä esimerkiksi kyykytetään, haukutaan, revitään ja lyödään ei ole välikohtaus, vaan se on pahoinpitely. Muistan kun kuulin yläasteellani tapauksen, jossa kaksi poikaa olivat hakanneet yhtä vuoden nuorempaa poikaa. Koulussa asia haluttiin selvittää kädenpuristuksella. Miksi kiusaaja pitäisi pelastaa vastuustaan lain rikkomisesta?

Tämä video herätti tunteita siinäkin mielessä, että jotain tällaista voi tapahtua julkisella paikalla ilman, että siihen puututaan tai sitten puututaan - mutta vasta liian myöhässä. Asun itse Helsingin keskustassa ja näen päivittäin nuorisoporukoita hengailemassa. Usein sitä kävelee napit korvilla miettien omia juttujaan ja aloinkin ajatella, että kuinkahan monesta kiusaustapauksesta olen kävellyt ohi huomaamattani. Tämä video ja tapaus sai ainakin mut muistuttamaan itseäni olemaan vähän valppaampi ja oikeasti seurailemaan ympäristöä vähän tarkemmin. Videolla näkyvän naisen väliintulo mahdollisesti esti jotain paljon pahempaa tapahtumasta.

Toivottavasti tekin pidätte jatkossa silmät auki. Pelkällä parilla sanalla voi muuttaa tilanteen kulun.

Mitä ajatuksia tää tapaus teissä herätti?


PS. Videon tyttöä kohtaan, eli 13-vuotiasta kiusaaja-tyttöä, on osoitettu somessa jo valtavasti vihaa ja uhkailuja. Väkivaltaa vastustavilta aikuisilta tämä on mielestäni aika kummaa käytöstä. Pidetään kommentointi puhtaana henkilökohtaisuuksista ja törkeyksistä, eikö vain :)

11.3.2017

Red


Tiiättekö sen tunteen, kun joskus onnistuu löytämään kaupoista jotain mistä ihan oikeasti innostuu? Tää yllä näkyvä hame oli juuri sellainen. Oon etsinyt kevääksi kietasutyyppistä tai paper bag-tyylistä hametta ja ihastuin tähän punaseen heti kun sen näin. Hame on siis ostettu New Yorkerista ja maksoi noin 16 euroa. Mä en usein käy New Yorkerissa, mutta tuntuu, että joka kerta kun siellä käy niin sieltä voi löytää jotain tosi kivaa.

Mä olin loppuviikosta ihan kunnolla kipeänä ja sen johdosta rauhassa kotosalla. Tiedättekö kun on niin kipeä, että valvoo yöllä ja toivoo vaan, että saisi edes tunnin nukuttua? Jep, mä tiedän. Huh, onneksi oon selkeästi jo enemmänkin siellä terveiden kirjoissa. Eilen kävelin kaupungilla ja nautin auringonpaisteesta ja hyvästä olosta ihan täysillä.

No mutta ei mulla muuta. Nyt lähden ystävän kanssa lounaalle. Viettäkää rentouttava sunnuntai ihanat <3

8.3.2017

Hyvää naistenpäivää


Hyvää naistenpäivää yhdeltä nuhaiselta naiselta sinne kaikille ruudun toisella puolella oleville naisille. Toivottavasti teitä hemmotellaan tai hemmottelette itse itseänne tänään edes pikkaisen. Mulla tosiaan pamahti pieni flunssa päälle tässä alkuviikosta ja tänään haluun rentoutua ja nauttia jotain hyvää ruokaa. 

Kun mietin, että mitä haluaisin näin Naistenpäivän kunniaksi, kukat ja hyvä ruoka tuntuvat aika vähäpitoisilta. Oikeastihan haluaisin...
- naisille tasavertaiset palkat miesten palkkoihin verrattuna
- kaikille naisille vapauden valita oman kumppaninsa
- ettei kenenkään naisen tarvitsisi kärsiä perheväkivallasta
- ettei kenenkään naisen tarvitsisi altistua seksuaaliselle häirinnälle
- että jokainen nainen saisi päättää itse omasta ehkäisystään ja terveydenhoidostaan
Jos itsesi kohdalla toteutuu jokainen näistä viidestä mainitsemastani esimerkistä, on asiasi jo aika upeasti verrattuna miljooniin naisiin muualla. Jatkuvastihan näiden asioiden eteen tehdään töitä, mutta ollaan arvioitu, että naisten ja miesten tasa-arvo tulee toteutumaan vasta noin 150 vuoden päästä. Mutta, pikkuhiljaa ;)


Oikein mukavaa päivää teille kaikille! <3

4.3.2017

Hyvää viikonloppua!


Tää viikko oli kyllä niiin rankka. Oon ollut tällä viikolla ihan poikki duunien jälkeen. Kiireinen kausi meneillään nyt töissä, mutta toivottavasti se pikkuhiljaa tästä rauhoittuu. 

Kiitos muuten hyvästä keskustelusta tuohon liikunta-aiheiseen postaukseen! Musta tuntuu, että tuon postauksen ja teidän kivojen kommenttien jälkeen oon saanut hieman motivaatiota taas liikkumiseen. Tällä viikolla oon jopa nauttinut lenkkeilystä, tanssista ja uinnista, ja kävinhän mä tossa yksi päivä salillakin. Vaikka sainkin salilla hyvän treenin aikaiseksi, en voi sanoa, että varsinaisesti vieläkään nautin siellä olosta. :D En nyt kuitenkaan aio irtisanoa mun sali-sopimusta, koska onhan se silti hyvää liikuntaa.

Tän super väsyttävän viikon jälkeen nukuin viime yönä noin 10 tuntia ja nyt on tulossa ihanan rentouttava viikonloppu. Tänään tehdään jotain hyvää ruokaa kotona ja haetaan varmaan leffa Makuunista. Huomenna ei olekaan tiedossa muuta kuin saunailta kavereiden luona. Eli just sitä, mitä nyt tarvitsen!! :)

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! <3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...