23.8.2017

Sushi picnic

Tehtiin tässä yksi ilta sushia kotona ja ulkona oli super ihana ilma, joten saatiin hyvä idea: pakattiin sushit, viinipullo, soijaa ja viltti mukaan ja mentiin lähellä olevaan puistoon nauttimaan niistä. Tämä Eiran puisto on aika pieni ja siellä harvemmin istuskelee paljon ihmisiä. Saimme tälläkin kertaa olla ihan rauhassa - lukuunottamatta kahta jänistä, jotka pomppivat istuskelemaan keskelle puistoa! Mä olin melkein häkeltynyt, keskustassa kun olen todella harvoin mihinkään city-jäniksiin törmännyt.








Nää illat on juuri sellaisia jotka jää kaikessa yksinkertaisuudessaan mieleen ihanana kesämuistona. Ylipäätään viimeinen puolitoista viikkoinen oli aivan ihana, sillä Juuso oli täällä Suomessa osaksi tekemässä töitä ja osaksi hieman lomailemassa. Me tehtiin niin paljon kaikkea kivaa: käytiin seikkailupuistossa, saunottiin Löylyssä, oltiin mökillä, tilattiin ruokaa kotiin kavereiden kanssa, juhlittiin ystävien häitä, käytiin leffassa, lenkeillä ja piknikeillä. Nyt tänä viikonloppuna on vielä tän kesän viimeinen mökkireissu, sitten tuntuukin siltä, että tää kesä voidaan laittaa pakettiin. Elokuun loppu merkkaa mulle aina kesän loppua, vaikka syyskuussa olisikin vielä nättiä ilmaa.

Mitäs te olette viime aikoina puuhailleet?

PS. Mulla olisi teille kysymys. Mulla on postaus"sarjat", eli nuo "Amazing things in the world" joka on ollut tosi pidetty sekä nuo "Mielipide:"-postaukset, joita luetaan aina hurjasti. Haluaisin näiden lisäksi aloittaa uuden postaussarjan, mutta haluaisin kuulla, jos teillä on jotain toiveita teemalle?
Mähän olen aina ollut super kiinnostunut kaikista rikoksiin, katoamisiin ja murhamysteereihin liittyvistä asioista, joten jos teitä kiinnostaisi tän tapainen postaussarja niin huutaisitteko vaikka HEP kommenttiboksiin. Teidän mielipiteet ovat mulle todella tärkeitä. <3

17 kommenttia:

  1. Mutta eikö sun blogin ulkoasu kärsi jos alat nyt postailee tänne jotain tummanpuhuvii murhakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on aivan väärä ajattelutapa, avartakaa katseitanne kuomaset! Jos erikoisempia postauksia tulee silloin tällöin, se VÄRITTÄÄ blogia hyvällä tavalla! :) I like!

      Poista
    2. Lol... Älä kuuntele tota Vilma :--D tää katoamiset/murhamysteerisarja on ehkä mielenkiintosin idea pitkään aikaan!!

      Poista
    3. En mä välitä ulkoasusta niin paljon, tärkeempää on mun mielestä kirjoittaa mielenkiintoisia juttuja tänne. :)

      Poista
  2. HEP !!! Tee vaikka sarja suomen murhamysteereistä!! :) todellakin kiinnostaa tollaset!

    VastaaPoista
  3. Sushi on niin parasta! Oon just itse suuntaamassa sunnuntaina pitkästä aikaa sushibuffetille<3 Ps. Ihanat kuvat susta :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi nam, ihanaa! :) kiitos paljon <3

      Poista
  4. Hienot housut t.Jani :)

    VastaaPoista
  5. Tuolla ylhäällä joku oli kommentoinut että suomen murhista mutta mun mielestä olisi kiva myös ulkomaalasista, kun noi suomen mysteerit tuntee aika hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mun täytyy tehdä molemmista :)

      Poista
  6. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Djatlovin_solan_onnettomuus

    VastaaPoista
  7. Juu hep!

    VastaaPoista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...