28.2.2018

Yltiömäisestä kuluttamisesta

Eräs päivä katsoin YouTubesta vlogia, missä eräs tyttö oli saanut yhteistyön kautta aivan hirveän läjän vaatteita ulkomaalaiselta vaatemerkiltä. Kun hän kokeili videolla näitä vaatteita, hän mainitsikin monen niiden kohdalla niiden jäävän käyttämättä tai ainakin todella pienelle käytölle. Kaikki varmasti tietävät, että suositut bloggaajat ja vloggaajat saavat vaate- ja kosmetiikkabrändeiltä paljon tavaraa "ilmaiseksi" - eli esiteltäväksi seuraajilleen. Useille brändeille tämä on melko halpaa mainontaa: iso näkyvyys suhteessa muutaman vaatekappaleen hintaan. Oon huomannut, että asukuvissa ei näy samaa yhtä vaatetta kahta kertaa, jopa ulkotakkeja ja kenkiä on useita kymmeniä kappaleita. Someen postataan kuvia isoista nettikauppojen postipaketeista, monilla vieläpä useita kertoja viikossa. Olette ehkä itsekin huomanneet, että jotkut bloggaajat ja vloggaajat saavat aivan valtavasti tavaraa, niin paljon vaatteita ja kosmetiikkaa, ettei niitä oikeasti voi kaikkia ehtiä käyttää. Puhumattakaan siitä, että kukaan oikeasti tarvitsisi tuollaista määrää materiaa.

Oma suhtautumiseni vaatteisiin, kulutukseen ja ilmaisiin tuotteisiin on muuttunut melko dramaattisesti viime vuosina. Tuossa 20-21 -vuotiaana, kun erilaiset kaupat ja brändit alkoivat kiinnostua yhteistöistä, teinkin useita yhteistyökuvioita eri tahojen kanssa. Siitä nuoresta vähätuloisesta opiskelijasta kaikki ilmainen oli aina kotiin päin - vaikkeivät ne kaikki ilmaiset aina ihan kovaan käyttöön tullutkaan. Jos tuote ei ihan miellyttänyt, se esiteltiin kuitenkin eikä sitä palautettu takaisin kauppaan. Ne tuotteet jotka jäivät multa käyttämättä, lahjoitin joko siskolleni tai ystävilleni tai myin kirpparilla pilkkahintaan eteenpäin. Joka tapauksessa, ei kovin tervettä kulutusta.
Toinen juttu, mitä aina ihmettelen ihmisten kulutuksessa on se, että kaikki pitää saada aina uutena. Musta tuntuu ihan kummalliselta, että moni normaalituloinen ihminen nähtävästi pystyy ja raaskii laittaa vaikkapa uuteen merkkilaukkuun useita tuhansia euroja. Mulla itselläni on muutamia merkkituotteita, eikä niistä mikään ole ostettu uutena. Pari niistä olen kyllä saanut valmistujaislahjoina, mutta muiden alkuperät ovat tori.fi, huutonet, facebook-ryhmät jne. En itsekään kaikkea ostaisi käytettynä, mutta ihan oikeasti suosittelisin monia tutustumaan myös second handin maailmaan. Kaikkea ei aina tarvitse saada uutena.
Opiskelijana aina ajattelin, että sitten kun aloitan työelämän ja alan saada kunnon palkkaa, aion shoppailla niin paljon kuin vaan haluan. Haaveilin siitä, että voisin mennä vaatekauppaan ja ostaa kaikki ihanat asiat mitä eteen tulee. Kun sain ensimmäisen työpaikkani, ehkä ensimmäiset 3-5 kuukautta kävinkin paljon shoppailemassa ja annoin itselleni luvan ostaa jos jotain halusin. Kumman nopeasti kaikkeen kyllästyy, ja se shoppailun "hohto", mikä opiskelijana mulla oli ollut, hälveni.
Nykyään haluan ostaa vain sellaisia tuotteita, mitä tarvitsen tai mistä olen aivan innoissani. En halua ostaa enää mitään ihan ookoota, vaan haluan rakastaa kaikkea mitä omistan. Etenkin kosmetiikkaa ja koruja olisi blogin ja Instagramin puolesta mahdollisuus saada jatkuvasti ilmaiseksi, mutta niissä pätee mulla sama ajatus: jos en rakasta sitä, en halua sitä. Ostin vähän aikaa sitten neuleen, joka oli laatunsa takia hieman hintavampi kuin muut vaatteeni. Muistan, kun kotiin tullessa se täytyi saada heti päälle ja seuraavana päivänäkin heräsin ihan innoissani kun muistin uuden ostokseni. Tämä on se fiilis, jonka haluan jokaisesta ostamastani tuotteesta.
Millainen teidän kulutuskäyttäytyminen on? Ostatteko usein vaatteita tai kosmetiikkaa?
Mitä olette mieltä somen aiheuttamasta kulutuspaineesta?
kuvat: weheartit.com

22.2.2018

Ihana, kauhea kaukosuhde ja yksinäisyys

Hei ihanat! Aihe, mikä tuntuu useita teitä kiinnostavan on kaukosuhteen tilanne tällä hetkellä ja siitä saankin tasaisin väliajoin teiltä kysymyksiä ja kommentteja. Taisi olla tuossa viime vuoden puolella kun multa kysyttiin tällaista kaukosuhteen tilannekatsausta tänne blogiin, joten nyt onkin aika avata vähän ajatuksia.
Meidän kaukosuhde alkoi viime vuoden toukokuussa, kun Juuso sai työtarjouksen ulkomaille erääseen häntä kiinnostaneeseen pörssiyhtiöön. Juuso pohti tarjousta melko pitkään, kun itse taas yritin olla liikaa sanomatta juuta tai jaata, jotta mielipiteeni ei vaikuttaisi hänen päätökseensä. Juuso päätti tarttua tilaisuuteen, ja itse koin alusta alkaen, että se oli oikea ratkaisu. Kun on alle 30-vuotias ja perheetön, niin jos joskus niin nyt kannattaa tehdä rohkeampia ratkaisuja.
Näin se aika vain menee ja ihan kohta on kaukosuhdetta takana 10 kuukautta. Kesä ja alkusyksy menivät todella nopeaa vauhtia, mutta kun illat pimenivät ja kesämenot loppuivat, alkoi etäisyys tuntua kummasti pidemmältä. Kuitenkin syksy ja alkutalvikin menivät hyvin, mutta sitten, kun pitkän yhteisen joululoman jälkeen koitti tylsä tammikuu... Tammikuu ja helmikuun alku ovat olleet mulle ehdottomasti tämän ajan rankimmat. Nyt kun mietin, on vaikeaa jopa ilmaista mistä se johtui.
Tammikuu oli mulle pitkä kuukausi ja rehellisesti sanottuna mä tunsin tosi syvää yksinäisyyttä. Musta tuntui, etten kuulu mihinkään. Tunsin riittämättömyyttä ja tarkoituksettomuutta. Tätä on vaikea selittää ymmärrettävästi, kun totuushan on, että mä en ole yksinäinen, mä riitän ja mulla on tarkoitus. Mulla on ystäviä, perhe, kumppani ja työ. Vaikka näin kavereita parina päivänä viikossa, saattoi mulle silti tulla hiljaisena tiistai-iltana surumielisen yksinäinen olo. Tätä kaikkea on silloin helppo syyttävällä sormella osoittaa kaukosuhteeseen, sillä eihän mulla tuollaista oloa ole ollut, kun oon asunut Juuson kanssa.
Kuitenkin mulle, 26-vuotiaalle ihmiselle, on erittäin tärkeää, että oon oppinut nyt elämäni ensimmäistä kertaa asumaan yksin. On tärkeää tietää kokemuksen kautta, että pärjäisi täysin yksinäänkin. Ja don't get me wrong: yksin asuminen on 90% ajasta ihanaa, etenkin ihmiselle, joka nauttii itsekseen olosta, mutta tekee myös aika paljon töitä ja näkee muutamia kertoja viikossa kavereita. Silti toi vahva yksinäisyyden ja irrallisuuden tunne yllätti.
Muutamia kertoja olette kysyneet, että kauan tämä kaukosuhteemme vielä kestää. Noh, yksinkertaisesti se kestää niin kauan kun Juuso tulee takaisin Suomeen. En halua täällä puhua liikaa Juuson puolesta eikä hänen työasiansa kuulu julkiseen blogiin. Sen verran kuitenkin sanon, että Juuson työnantaja toivoisi kovasti, että hän työssään vielä pitkään viihtyisi, mutta hän on saanut kiinnostusta myös Suomen työmarkkinoiltakin. Mikä onkaan Juuson seuraava askel, niin se jää nähtäväksi. :)
Nyt on hyvä fiilis. Huomasin tammikuussa, että mulle on todella tärkeää, että on jotain kivaa mitä odottaa. Nyt on  monta kivaa juttua ja pientä reissua tulossa. Kevät tulee. Läheiset on ihania ja työ on kivaa. Mahtavia pakkaspäiviä teille. <3

19.2.2018

Erilaiset työt osa I Vanginvartijan työ

Olen aloittamassa uutta postaussarjaa, missä haastattelen ihmisiä, joilla on mielenkiintoinen ja erilainen työ. Ensimmäisenä tässä sarjassa sain kunnian haastatella sähköpostitse 25-vuotiasta naista, joka työskentelee vanginvartijana. Kiitos sinulle ihan super paljon, että sain sinut haastateltavakseni! <3
 
Sörnäisten vankila. (kuvituskuva) (kuva täältä)
Mikä on koulutuksesi ja miten päädyit työhösi?
Koulutukseltani olen rikosseuraamusalan sosionomi. Kyseisellä nimikkeellä voi opiskella vain Laurea-ammattikorkeakoulussa, mutta kyseinen tutkinto ei ole mikään ehdoton edellytys alalle tuloon. Ammattikorkeakoulua ennen olen suorittanut lukion. Tällä hetkellä työskentelen vanginvartijana.
Nykyiseen työhöni päädyin AMK:n viimeisen harjoittelun kautta. Opintoihin kuului kolme työharjoittelua, joista kaksi muuta suoritin etsivällä nuorisotyöllä ja yhdyskuntaseuraamustoimistossa avoseuraamusten parissa. Viimeisen harjoitteluni halusin suorittaa nimenomaan suljetussa vankilassa, sillä turvallisuusnäkökohdat olivat jo opiskeluaikana mielenkiinnon kohteitani. Jo harjoittelun aikana minulle selvisi, että nimenomaan vankila on se ympäristö, jossa haluan ainakin työurani alussa toimia. Sain harjoittelujakson jälkeen kesätöitä samasta laitoksesta. Muutaman määräaikaisen virkasuhteen jälkeen olen nyt vakituisessa virkasuhteessa, edelleen samassa laitoksessa.
Tällä hetkellä suoritan töiden ohella julkisoikeuden maisteriopintoja (HTM), tarkoituksenani on valita pääaineeksi rikos- ja prosessioikeus ja rikollisuuden tutkimus.

Mitä työtehtäviä vanginvartijan työhön käytännössä kuuluu?
Vanginvartijan työhön kuuluu hyvin moninaisia tehtäviä, jotka vaihtelevat vankiloittain ja vankiloiden sisällä toimipisteittäin. Vartija on vangille läheisin virkailija, joka on läsnä vangin arjessa tuomion aikana. Käytännössä vartijan työhön kuuluu päivän rutiinien pyörittäminen: osastojen avaaminen ja sulkeminen, vahvuuslaskennat, ruokailujen ja ulkoilujen valvominen, mahdolliset saatot laitoksen ulkopuolelle esimerkiksi oikeudenkäynteihin sekä niiden valvominen, ja vangin kuljettaminen myös laitoksen sisällä esimerkiksi muiden eri virkailijoiden vastaanotolle. Lisäksi vartijat tekevät myös esimerkiksi kulunvalvonta- ja valvomotyötä, jolloin kontakti vankien kanssa jää vähäisemmäksi ja valvonta laitteiden välityksellä korostuu.


Mikä työssäsi on parasta ja mikä ikävintä?
Parasta työssäni on oma vakivuoroporukka. Työnteko hitsautuu yhteen niin, että jokainen tietää mihin aikaan esimerkiksi iltaisin suoritetaan mitäkin tehtäviä. Meillä on kaikilla myös niin kummallinen huumorintaju, että huononkin päivän jälkeen iltaisin hekotetaan milloin millekkin asialle. Heikompia mitä todennäköisemmin hirvittäisi. Parhaimpiin puoliin kuuluu myös muuttuvissa ja yllättävissä tilanteissa onnistuminen. Se, että pystyy toimimaan turvallisesti ja rationaalisesti, vaikka tilanne muuttuu lennosta yllättäen.
Työni huonoja puolia on se epäsäännöllisyys. Vaikka olen käytännössä aina tehnyt vuorotöitä ja arvostan toisaalta arkivapaita yli kaiken, on vuorotyö välillä raskasta ja kuluttavaa. Jaksotyössä viikottainen työaika vaihtelee jonkin verran, joten välillä on raskaampia ja välillä helpompia viikkoja. Yksittäiset vuorot ovat myös hyvin pitkiä, mutta toisaalta juuri niillä saa kuitattua useamman peräkkäisen vapaapäivän. Vuoron jatkamisen ja ylityöpyynnöt tulevat lähes aina yllättäin, ja silloin päivät venyvät entisestään. Pitkien vuorojen vielä pidentyessä iso osa vapaapäivistä menee palautumiseen.
 

Miten vangit suhtautuvat teihin vartijoihin?
Jokainen vanki on yksilö ja suhtautuu eri tavalla vartijoihin. Suhtautuminen riippuu paljon siis vangista, mutta myös laitoksesta ja siellä työskentelevistä vartijoista. Osa suhtautuu vartijoihin kylmän viileästi hoitaen aivan pakolliset asioinnit, eikä juuri muuta.  Osa hakee varsinkin naisvartijoista ”äitihahmoa” ja jonkinlaista hyväksyntää itselleen.  Osa pyrkii keplottelemaan itselleen etuja muihin vankeihin nähden tai manipuloimaan muuten vartijoita. Osan kanssa toimiminen onnistuu hyvin niin kauan kuin toimitaan vangin mielen mukaan, mutta vastoinkäymisen tai kielteisen vastauksen kohdalla pinna palaa silmänräpäyksessä. Osa on muiden vankien läsnäollessa hyvin etäisiä, mutta yksin ollessaan saattaa avautua tai hoitaa henkilökohtaisia asioitaan hyvin avoimestikin. Osa koko elämänmittaisessa laitoskierteessä olevista ”vakioasiakkaista” morjestelee kuin vanhaa tuttua.
 
Miten itse suhtaudut vankeihin? Tuleeko sinun juteltua vankien kanssa?
Suhtaudun vankeihin hyvin neutraalisti. Pyrin olemaan viimeiseen saakka tasapuolinen kaikille vangeille: suosikkien ottamisesta seuraa vain ongelmia ja harmia. Yhden kohdalla poikkeuksen tekeminen johtaa siihen, että seuraavana päivänä muutkin ovat vaatimassa poikkeusjärjestelyjä, koska niin on jo yhden kohdalla suostuttu tekemään. Toisten kanssa tulee aina paremmin toimeen kuin toisten, mutta koska en työssäni voi valita kenen kanssa työskentelen, minun on kyettävä toimimaan kaikenlaisten vankien kanssa.
Neutraali suhtautuminen ei tietenkään sulje pois keskustelun mahdollisuutta, jos vanki haluaa omista asioistaan puhua tai asioitaan hoitaa. Keskusteluissa pyrin kuitenkin siihen, että vaikka ohjaan ja neuvon tietämykseni mukaan, olen ns. ”järjen ääni” enkä esimerkiksi myönnyttele vankia tämän vähätellessä käyttäytymistään tai rikostaan. Välillä tietysti joku saattaa haluta jutella myös aivan arkipäiväisistä asioista, kuten nyt olympialaisista. Silloin juttelen aiheesta niitä näitä työtehtävien niin salliessa.
Se, pelkäänkö vankeja tai vankilassa työskentelyä, on hyvin yleinen kysymys. En koe pelkääväni, ja mielestäni pelko myös estäisi tällaisessa ympäristössä työskentelyn. Tietysti oma ympäristönsä ja vankien taustat tulee tiedostaa, mutta omaa olemistaan ja tekemistään ei voi perustaa ensisijaisesti pelkoon tai jatkuvaan ylivalppaustilassa olemiseen. Pelko ja ylivarovaisuus myös ennen pitkää väsyttävät ja uuvuttavat. Vankilaympäristössä tottuu toimimaan, ja mitä tutumpi ympäristö ja rutiinit ovat, sitä rennommin pystyy olemaan ja toimimaan. Terve tietoisuus olosuhteista on tarpeen, mutta hysteerisyys ja säikkyminen näkyvät myös vangille ulospäin, enkä koe tällaisen olevan toivottavaa.

 

Minkälaisia ongelmatilanteita kohtaat työssäsi? Oletko ikinä kokenut olosi uhatuksi?
Jokapäiväisiä ongelmatilanteita ovat esimerkiksi ulkomaalaistaustaisten vankien lisääntyessä yhteisen kielen puuttuminen. Tulkkia on mahdollista käyttää esimerkiksi rangaistusajan suunnitelmaa tehtäessä ja tuomioita tiedoksi annettaessa, mutta arkea on välillä pyöritettävä niin viittoen, piirtäen kuin Google Translatea käyttäen.
Ongelmallista on myös mielenterveysongelmista tai esimerkiksi delirium-kohtauksesta kärsivien vankien kanssa toimiminen. Toisaalta harhoihin ei tulisi lähteä mukaan, mutta toisaalta harhan vastustaminen monesti ärsyttää ja kiihdyttää vankia, jolloin monesti seuraa enemmän ongelmia kuin harhan osittaisesta myötäilemisestä.
En ole koskaan kokenut työssäni fyysistä uhkaa. Minulle on huudettu ja olen itse joutunut sanallisesti käskyttämään vankia, mutta en ole kokenut näissäkään tilanteissa esimerkiksi fyysistä uhkaa. Tilanteissa, joissa vanki korottaa ääntään ja joudun itse toimimaan samoin, varaudun kuitenkin jo ajatuksen tasolla siihen, miten itse seuraavaksi toimin, jos vanki esimerkiksi lähtee tulemaan uhkaavasti kohti. Mihin väistän tehdäkseni itselle tilaa toimia? Voinko hälyttää ensin apua vai täytyykö minun päästä pois tilanteesta voidakseni toimia niin turvallisesti?
 

Koska olet nainen, kohtaatko erilaisia haasteita kuin esimerkiksi mieskollegasi?
Naisvartijana olemisessa on puolensa ja puolensa: joissain tilanteissa on helpompaa, toisaalta joissain tilanteissa vaikeampaa. Esimerkiksi erilaista läppää vankien puolelta saattaa lentää helpommin, samoin tytöttelyä tai nimestä väännettyjä ”lempinimiä”. Tällaiset kuittaan usein toteamalla, että olen vartija siinä missä kaikki muutkin, ja minua puhutellaan joko sillä nimikkeellä tai sukunimelläni.
Toisaalta ainakin osa vangeista tietyllä tavalla ”kunnioittaa” enemmän naisvartijoita ja joissain asioissa saattaa helpommin uskoa, kun vartija on nainen. Toisille naisvartija on punainen vaate, mutta osalle taas naisvartijan huomautus/tiukempi sanominen ei nostata vastaavaa kiukkua kuin miesvartijan sanomana. Uuden vangin kohdalla tämä on aina arvoitus, mikä entisestään korostaa aiemmin mainitsemaani pyrkimystä neutraaliuteen.
 
Onko vangeilla vapautuminen mielessä? Mitä huolenaiheita vapautuminen aiheuttaa vangeissa?
Jokainen vanki varmasti miettii vapautumista. Se kun tuppaa tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Osa selvästi jännittää vapautumista, ja muuttuu vaisummaksi vapautumisen lähentyessä.  Vangin leima on vahva, ja valitettavasti se myös estää tai ainakin vaikeuttaa siviilissä monia asioita. Myös sellaisia, joihin vapautuneet ovat täysin oikeutettuja. Monen vangin puheissa siviiliin sopeudutaan aivan kuten vankilaankin. Onhan maailma aivan erilainen. Vankilassa sellin ovi avataan ja ilmoitetaan, milloin ruoka on tarjolla. Osastoilla on päiväjärjestys, jossa on tarkat ajat esimerkiksi illan viimeiselle sulkemiselle ja osastoittain esimerkiksi punttisalille ja muulle liikunnalle. Halutessaan asioida virkailijan kanssa vanki laittaa hänelle asiointilomakkeen, jonka välityksellä virkailija myös ilmoittaa hänelle asiointiajan. Joissain laitoksissa virkailija myös muistuttaa vankia ajasta tai jopa hakee tämän suoraan sellistä, mikäli aika on päässyt unohtumaan. Sairaanhoitajalle pääsee hyvin nopeasti, paljon nopeammin kuin siviilissä. Muurin ulkopuolella kaikki tämä on vangin itsensä hoidettavana. Laitosympäristö valitettavasti aina passivoi, ainakin hyvin isoa osaa. Itsensä ja omien asioiden lisäksi on vielä kyettävä kohtaamaan perhe, mahdollinen kumppani, kaverit ja ylipäätään muut ihmiset ja muu yhteiskunta. Sellaiselle, jolle jo pelkkä säännöllinen elämänrytmi on haaste, siviiliin siirtyminen on todellista sopeutumista. Vahva yhteiskunnasta päin tuleva ennakkoluulo ja leima eivät ainakaan helpota tätä sopeutumista.
 

Mitä yleisiä, virheellisiä ennakkokäsityksiä monilla on työstäsi ja vankilasta yleensä?
Monella tuntuu olevan Suomen vankiloista käsitys, joka pohjautuu amerikkalaisiin vankilaelokuviin. Yleinen harhakäsitys on, että vartijat ovat hampaisiin asti aseistettuja ja kulkevat päivittäin aseiden kanssa käytävillä ja että päivittäiset fyysiset konfliktit niin vankien ja vartijoiden, kuin vankienkin välillä ovat normaalia arkea. Toisaalta toinen ääripää on juuri tämä jäljempänä käsiteltävä käsitys ”pelataan pleikkaa ja maataan sellissä”.
Monesti minulta kysytään myös noista jo puheena olleista peloista ja oletetaan, että olen jonkin sortin superhuman. Oikeasti olen aivan tavallinen tallaaja, joka nyt vain on valinnut työympäristökseen tämän. En yritä väittää, että tämä sopii kaikille, sillä ei mikään ammatti toimi niin. Itse en esimerkiksi voisi kuvitella olevani vaikkapa eläinlääkäri tai opettaja.
Toinen yleinen harhakäsitys on, että vankila on jonkinlainen ”ihmeparantola”, jossa kaikista rikollisista tehdään nuhteettomia kansalaisia. Jos vanki uusii rikoksensa ja joutuu uudelleen vankilaan, on seuraamusjärjestelmä epäonnistunut toiminnassaan ja työntekijät työssään. Tosiasiassa kuitenkaan ketään ei voi pakottaa tekemään muutosta ja esimerkiksi raitistumaan tai rikoksia. Muutos lähtee aina yksilöstä itsestään. Muutos on myös vaiheittainen tapahtuma, jossa tulee takapakkeja ja myös muutostahto horjuu ajoittain. Toiset kykenevät muuttumaan päätöksen tehtyään yhdessä yössä, mutta toisilla prosessi voi viedä vuosiakin päätöksen syntymisestä. Vankiloissa tehtävää kuntouttavaa työtä ei voida tuloksellisuudessa mitata samoin kuin vaikkapa myyntityössä. Tämän vuoksi myös seuraamusjärjestelmän ”tehokkuutta” on vaikea mitata, määritellä ja seurata, ja esimerkiksi mediassa näkee usein turhan suoraviivaisesti vedettyjä johtopäätöksiä asioiden syistä, seurauksista ja kausaalisuhteista.

 
Suomen oikeusjärjestelmää ja kriminaalihuoltoa on usein kritisoitu siitä, että tuomiot ovat liian lyhyitä ja vankiloissa ollessa vangit ”pelaavat pleikkaa ja makaavat laakereillaan”. Pakko kysyä vanginvartijalta, mikä on oma mielipiteesi tästä?

Tämä tuntuu olevan jo lähes kestosuosikkiaihe. Äskeisessä kysymyksessä olikin jo puhetta muutoksesta, se on tälle kysymykselle ihan hyvä pohjustus.
Jokaiselle vangille laaditaan rangaistusajan suunnitelma, jossa määritellään vangin kanssa työstettäviä aiheita, esimerkiksi näitä voivat olla päihteidenkäyttö, rikokset, työ, perhesuhteet ja kouluttautuminen. Rangaistusajan suunnitelman laatiminen ei kuitenkaan vielä tarkoita, että vanki todellisuudessa toimii näiden määriteltyjen aihealueiden käsittelemiseksi ja tavoitteiden täyttämiseksi. Vankilan sosiaali- ja päihdeohjaajat tapaavat vankia kartoittaakseen tämän tarpeet sekä asiat, joita vanki on halukas käsittelemään virkailijan vastaanotolla. Jos vangilla ei kuitenkaan ole halua keskustella ja käsitellä omia asioitaan, ei häntä voida siihen pakottaa. Työskentely saattaa keskittyä myös hyvin pintapuolisiin käytännön asioihin, esimerkiksi asunnon hankkimiseen ennen vapautumista tai toimeentulotukihakemuksen täyttämiseen. Tärkeitä ehdottomasti nämäkin, mutta eivät vielä avaa niitä vangin elämän solmukohtia. Loppukädessä vanki itse valitsee mitä asioita hän vankeusaikana työstää, vai työstääkö ollenkaan. Jos siis vanki Suomessa haluaa pelata sellissään pleikkaa ja maata laakereillaan, hänellä on mahdollisuus näin toimia. Motivoida voidaan loputtomasti, mutta pakottaa ei voida yhtäkään. Yleisesti voi kuitenkin sanoa, että harva vanki haluaa vain maata laakereillaan. Useimmat haluavat mukaan vankilan työtoimintaan tai esimerkiksi opiskella vankeusaikanaan, minkä itse ainakin näen pelkkänä positiivisena asiana.
 
Tuomioiden pituuteenhan emme täällä täytäntöönpanon puolella voi vaikuttaa, vaan asia on lainsäätäjien ja tuomioistuinten oikeuskäytännön varassa. Olen samaa mieltä siitä, että henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten tuomiot ovat suhteessa hyvin lyhyitä ja sotivat yleistä oikeustajua vastaan. Pyrin itse kuitenkin asennoitumaan aiheeseen raa’an faktan valossa: tutkimuksin on todettu, että pitkät tuomiot eivät korreloi esimerkiksi vähentyvän rikollisuuden tai pienentyvien rikoksenuusintaprosenttien kanssa.
Vastaan siis poliittisesti korrektisti, että asiat eivät ole yksiselitteisiä. Rikollisuus on myös ikiaikainen ja tämän hetken käsityksen mukaan suhteellisen pysyvä ilmiö, joten jos sen torjumiseksi, ehkäisemiseksi tai poistamiseksi olisi keksitty jokin keino, sellainen olisi varmasti jo saatu edes auttavasti vireille. Vankilassa työskentelyä kehitetään jatkuvasti ja tämän hetken näkemys on, että kuntouttava tuki ja avoimemmat seuraamusolosuhteet auttavat rikollisuudesta irrottautumisesta.
---
 
Suurkiitos vielä, että sain haastatella sinua tähän sarjaan!

Jos sinua itseäsi kiinnostaa kertoa omasta erilaisesta ja mielenkiintoisesta työstäsi, tai sinulla on joku tuttavasi mielessä, pyydän laittamaan minulle sähköpostia osoitteeseen kissesvilma@gmail.com, niin jutellaan lisää. Ihanaa viikkoa kaikille! <3

12.2.2018

Fiiliksiä talvipäivänä





Ensinnäkin, mitä isoin kiitos kommenteistanne mitä olitte laittaneet viime postaukseeni. <3 Oon ihan hämmentynyt aina siitä, miten vilpittömän ihania ja kilttejä ihmisiä siellä on! Sinne kommenttiosioon taisi tulla kommentti tai toinenkin, että ilkeille ihmisille ja nettikeskusteluille ei saisi antaa enempää huomiota. Olen toisaalta täysin samaa mieltä, mutta toisaalta mielestäni tietyistä asioista on tärkeää puhua. Toki tein postauksen myös hieman huumorimielessä, sillä mistään törkeästä tai loukkaavasta ei nyt ollut kyse. Huomasin kuitenkin, että itseni lisäksi myös muutamat teistä siellä saivat edes pienet naurut aikaiseksi :)
 
Mutta asiasta kukkaruukkuun: mulla on niiiiiin hyvä fiilis nyt. Juuso on nyt Suomessa yli viikon ja meillä on tosi kivoja suunnitelmia ja luvassa on etenkin yhteistä aikaa. Me ollaan nähty viimeksi 5 viikkoa sitten ja pakko myöntää, että tää tammi-helmikuu on ollut ehkä rankin kausi tän kaukosuhteen aikana, etenkin mulle. Tammikuu tuntui valtavan pitkältä kuukaudelta ja mulla on ollut tosi paljon töitä. Syksyllä aikataulut antoivat sen verran kivasti periksi, että pystyttiin nähdä noin 3-4 viikon välein. Nyt alkukeväästä näkemisten välit väkisin venähtää, kun molemmilla on niin paljon kaikkea ja viikonloputkin täyttyvät ohjelmasta.




Eilen laskiaissunnuntain kunniaksi meidän oli pakko käydä syömässä laskiaispullat! Mä en välitä oikein mistään leivonnaisista tai oikeastaan mistään muista juhlapyhien herkuista (esim runebergintortut, mämmi, piparit jne) mutta laskiaispulla mansikkahillolla on mun suuri herkku. Me suunnattiin tohon meidän lähelle Ekbergille, missä on kyllä oma tunnelmansa ja pöytiintarjoilu, mikä on kyllä kivaa vaihtelua muihin kahviloihin verrattuna.

Tällä viikolla on siis tiedossa töitä, ystävien näkemistä ja tätä harvinaista herkkua eli yhteistä aikaa. Voin ihan häpeilemättä ilmoittaa, että meillä on jopa parit treffit sovittuna, onhan tällä viikolla ystävänpäiväkin!! Mitäs suunnitelmia teillä on tähän viikkoon ? :)

9.2.2018

"Bloggaajan tekopyhyys"

 
Mä oon useasti miettinyt kirjoittavani siitä, kuinka somemaailma ei vastaa oikeaa elämää, mutta aina päätynyt siihen tulokseen, että tuo aihe on jo niin kuultu ja kyllähän sen kaikki tietää. Kai kaikki nykyään tajuaa, ettei kenenkään elämä ole pelkkiä ihania brunsseja, lomamatkoja ja täydellisiä asukokonaisuuksia? Noh, ei nähtävästi tiedä.. :D
 
Huomasin, että blogiini oltiin eilen tultu monta kertaa keskustelusivuston kautta. Musta löytyy todella harvoin mitään keskusteluja netistä, mutta tämän keskustelun nähtyäni tunnistin heti ensimmäisistä lauseista, että meikä-maijahan siinä on kyseessä. :D

EDIT: Postauksesta on nyt poistettu screenshotit ilkeistä kommenteista lukijan pyynnöstä (kiitos, esitit hyvän pointin) <3
 
"Bloggaaja toppahousuissa (!!) kaupungilla...
juu kyllä sai taas ihmetellä naureskellen blogimaailman tekopyhyyttä.. aina blogissaan ja instagramissaan niin hienona ja laitettuna ja korkkarit jaloissa esiintyvä bloggaaja käveli mua vastaan helsingin kaupungilla TOPPAHOUSUT ja toppatakki päällä XD ei ollut niistä korkkareista ja hienoista trenssitakeista tietoakaan. ja oli muuten varmaan kymmenen kertaa rumempi livenä kuin blogissaan.
EI todellakaan mikään iso bloggaaja mutta naurattaa kun somessa aina muka niin hienona mutta nyt veteli tuolla toppikset keskustassa. juu älkää uskoko aina mitä somekuvissa näkyy..."

Keskustelu on nyt poistettu ylläpidon toimesta. Mä en mene tässä kirjoituksessa sen enempää tuohon itse toppahousu-spottaukseen, kuin vain mainitsen, että
a) mulla oli jalassa TUULIHOUSUT, ei toppahousut! :D Okei, tää ei välttämättä auta asiaa yhtään tai tee musta mitenkään "muodikkaampaa"...
b) olin tulossa urheilemasta. Teen tätä usein, eli käyn jumpassa, ja vetäisen tuulihousut trikoiden päälle 5-10 minuutin kotimatkaa varten.
c) mä asun Helsingin keskustassa. Kukaan muukaan ei varmaan pynttäydy omaan lähikauppaan tai urheilua varten, mulla nää lähikaupat ja liikuntapaikkani vaan sattuvat olemaan täällä keskustassa.
 
Keskustelussa tuotiin esiin, että olen tekopyhä kun postailen täällä blogissani kuvia itsestäni pynttäytyneenä paremmista asuistani, vaikka oikeasti kuljen tuolla toppahousuissa. Mä oon jotenkin aina ajatellut, että ei kukaan oikeasti ajattele, että mä kipittelisin tuolla joka päivä korkkareilla hiukset kiharrettuna. Mutta ei, suurimman osan ajastani pukeudun tosi rennosti. Käväisen lähikaupassa välillä yöpaita takin alla, istun sohvalla lökäreissä tukka likasena ja joo, välillä kävelen jumpasta kotiin tuulihousuissa, reppu selässä ja naama punaisena.
 
Toki olen kyllä sitäkin mieltä, että blogi- ja somemaailma ylipäätään on nykyään liian harkittua ja aina näytetään vain ne parhaat osat elämästä. Multa ei kuitenkaan olla ikinä tultu kysymään asukuvia mun lökö-vaatteissa, mutta otan niitä todella mielelläni, jos joku niitä toivoo. Mä tykkään niin paljon mun ulkovaatteista, ne on vaan niin mukavat ja helpot talvella <3
 
Mua nauratti tää keskustelu ihan hirveästi ja vaikka siellä oli muutamia sellaisia kommentteja joista olisi voinut loukkaantuakin, niin siellä oli myös monta kilttiä ja fiksua kommenttia. Mun oli vaan pakko tulla jakamaan tää teille, koska olisi mielenkiintoista kuulla myös teidän mielipide. Pitäsikö somessa jakaa enemmän sitä oikeaa arkea ja myös niitä arkisempiakin juttuja?
 
Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

6.2.2018

Miten ihmisillä on pokkaa?


Uskallan ehkä väittää, että me suomalaiset pyydetään harvemmin mitään palveluksia toisiltamme. Mä esimerkiksi itse kuulun niihin, jotka pyrkivät hoitamaan mahdollisimman paljon asioitani ihan itse, etten "vain vaivaisi ketään". Jos joskus kuitenkin pakon edestä joudun pyytämään palvelusta, haluan antaa siitä jonkinlaisen korvauksen. Nytkin tulee mieleen oikeastaan vain muutamat autokyydit (joita toki olen itsekin antanut) ja yksi muutto, jossa kaverit ovat ihanasti auttaneet.
 
Joillakin ihmisillä on kuitenkin pokkaa pyytää vaikka mitä kummallisempia palveluksia. Esimerkiksi oon kuullut kuin joitain on pyydetty koko viikonlopuksi muuttoavuksi eikä siitä ole muuttajat tarjonneet edes vaikka niitä muuttopizzoja, bensarahaa tai muuta vastaavaa vaivanpalkaksi. On lainattu autoja ja palautettu ne tyhjätankkisina takaisin, on pesty pyykit parin kuukauden ajan ilmaiseksi kaverin pyykkikoneessa oman ollessa rikki, on asuttu ilmaiseksi (mitään tarjoamatta) kaverin luona kuukauden tai parin ajan jotta oma kämppä vapautuu... Sanokaa mua tiukkikseksi, mutta oikeasti - kuinka törkeää. Palveluksien pyytäminen on ihan ok, mutta palvelus muuttuu hyväksikäyttämiseksi siinä vaiheessa kun toisen palvelusta ei arvosteta edes sen verran, että sitä varten ei tarjota minkäänlaista korvausta.
 
Hyvien ystävien pyynnöistä en kieltäydy, mutta kyllä mua on joskus ihmetyttänyt kun muutaman vuoden takainen hyvänpäivän tuttu ottaa yhteyttä ja pyytää mua suosittelemaan sitä oman työpaikkani avoinna olevaan työtehtävään. Tai joku "kaveri", joka ei ole pariin vuoteen ottanut yhteyttä, toivoisi, että voisin katsoa sen +15 sivuista työ- tai vuokrasopimusta läpi.
 
Mun lähipiiristä löytyy moniakin hyviä esimerkkejä siitä, kuinka mun mielestä palveluksen pyytäminen on toteutettu oikein. Autoin kaveriani muutossa, jossa ei oikeastaan hurahtanut kuin pari tuntia, mutta samana iltana hän tarjosi mulle ihanan sushi-illallisen. Tai ystäväni, joka tarjosi koko kaveriporukalle häiden jälkeisen brunssin, jotka jäivät auttamaan hääpaikan siivouksessa. Nää molemmat ystäväni ovat juuri sellaisia, jotka aina itsekin auttavat toisia, jopa pyytämättäkin.

Saattaa olla, että siellä ruudun toisella puolella on nyt ihminen jos toinenkin joka on mun kanssa tässä asiassa täysin eri mieltä ja pitää mua törkeänä kaverina. Mutta olisi kiinnostava kuulla teidän mielipiteitä.
 
Mitä kokemuksia teillä on erikoisista palveluksista ja miten te ajattelette niiden pyytämisestä?

1.2.2018

Lakikysymyksiin vastauksia

Pakko sanoa, että olin todella (positiivisesti) yllättynyt, että teitä kiinnosti tämä postausehdotus - kiitos siitä paljon sinulle, joka tätä toivoit! Sain muutamia todella mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin alla on omat vastaukseni. Toivon, että voidaan jatkaa keskustelua tuolla kommenttiboksin puolella.
 
Huomioithan, että en ole erikoistunut näihin aloihin. Alla olevat vastaukset ovat vain pohdintojani enkä takaa niiden paikkansa pitävyyttä. Omien henkilökohtaisten lakikysymysten tai oikeustapausten suhteen kehoitan kääntymään lakipalveluja tarjoavan lakimiehen puoleen.
 

Mitä noin lain parissa työskentelevä voisi sanoa vinkiksi että mitä asioita kannattaa työntekijän huomioida työsopimusta allekirjoittaessa?

Huh, tästä aiheesta saisin helposti sellaisen essee-vastauksen, mutta yritän jotenkin kirjoittaa nyt tiiviisti. Kaikkein tärkeintä on, että älä ikinä allekirjoita mitään mitä et ymmärrä. Muista kysyä ja selvittää. Työsopimuksen laatimista varten kannattaa ottaa selvää oman alasi yleisistä käytännöistä, esim palkkatasosta, lomista ja työajasta. Uskalla vaatia itsellesi samoja oikeuksia kuin muilla samalla alalla olevilla. Asiat, mitkä itse etenkin tsekkaan:

-          sopimuksen irtisanomisaika. Tarkista, että sopimuksessa on molemmille osapuolille – niin työnantajalle kuin –tekijällekin – yhtäläiset ja reilut irtisanomisajat. Aika normaali tyyli on työnantajan irtisanoessa 1-2 kk ja työntekijän irtisanoessa 2-4 vk. Välillä oon kuullut sopimuksista, missä työnantaja määrittää irtisanomisajan olevan työntekijällä 3-4 kk mutta työnantajan itse irtisanoessa 1 vk - tätä en itse hyväksyisi.
-          sopimuksen voimassaolo. Tarkista, onko sopimus määräaikainen vai toistaiseksi voimassa oleva.
-          katso, että palkka ja työaika ovat ne, mistä haastatteluissa on sovittu.
-          kilpailukielto. Tarkista, onko sopimuksessa klausuulia, joka estää sinua toimimasta kilpailevan organisaation leivissä tietyn ajan jälkeen sopimuksen irtisanomisesta. Jos tällainen on, noudata sitä tarkasti.
 
Miten tuomittu ihminen sijoitetaan oikeudenkäynnin jälkeen? Siis mihin vankilaan se ihminen menee ja millä perusteella?

      Jos ihminen tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen, hänet sijoitetaan pääsääntöisesti oman kotikuntansa vankilaan. Yhdyskuntaseuraamuslaitos laatii vangille rangaistusajan suunnitelman. Arviointikeskus arvioi sijoituspaikan kotikunnan lisäksi mm. sukupuolen, iän, terveydentilan sekä aikaisemman rikoshistorian perusteella.

Mitä eroa käytännössä on ehdollisessa ja ehdottomassa vankeudessa? Mitä asioita saa ja ei saa tehä esim ehdollisessa vankeudessa?

       No siis käytännössä ehdoton vankeus tarkoittaa vankilaa ja ehdollinen ”vapautta”, näin kärjistetysti sanottuna. Nyrkkisääntö on, että ensikertalaiset ja alle kahden vuoden tuomiot voidaan määrätä suoritettavaksi ehdollisena. Tuomittu voi tällöin ns. jatkaa normaalia elämäänsä ja tuomio raukeaa, jos hän ei tee rikoksia ehdollisen tuomionsa koeaikana, joka on esim. 1-3 vuotta. Yleensä ehdolliseen tuomioon lisätään myös sakkorangaistuksia tai yhdyskuntapalvelua. Jos rangaistus on yli 2 vuotta, se suoritetaan automaattisesti vankilassa ehdottomassa vankeudessa. Usein moni pidempi ehdoton vankeustuomio muutetaan loppuvaiheessa ehdonalaiseksi.
 

Jos vanki on tyytymätön tuomioon niin voiko hän valittaa siitä automaattisesti, ja minne? Onko jokin ihmisoikeustuomioistuin johon hän valittaa?

       Toki tuomiosta voi valittaa. Esimerkiksi käräjäoikeuden tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen ja hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Hovi- tai korkein oikeus päättää, antaako se valitukselle jatkokäsittelyluvan eli käsitteleekö se valitusta.
 

Nyt kun monet ystävät menevät naimisiin ja omatkin häät kolkuttelee tuossa parin vuoden päästä, haluaisin kysyä jotain avioehdosta. Hirveän harva ottaa avioehtoja, mutta mä mieheni kanssa ollaan kyllä sitä mietitty. Miksi avioehto noin juridisesta näkökulmasta kannattaa ottaa? Riittääkö että vain kirjotetaan joku paperi ja molemmat allekirjoittaa sen ja avot? Pitääkö se tehdä hyvissä ajoin ennen avioliittoa vai riittääkö vaikka sitten häiden jälkeen?

        Tämäkin on iso aihe, johon liittyy valtavasti näkemyseroja. Avioliitolaki olettaa, että puolisoilla on oikeus toistensa omaisuuteen. Avioehtosopimuksen tekeminen on täysin avioliiton osapuolien päätettävissä. Avioehto voidaan ottaa mm. seuraavista syistä:

-          jos avioliitto päättyy eroon, voidaan avioehdolla päättää, että kummallakaan osapuolella ei ole oikeutta toistensa omaisuuteen.

-          avioehdolla turvataan esimerkiksi perintö, joka mahdollisen eron sattuessa voidaan säilyttää suvussa.

-          sillä voidaan turvata esim toinen osapuoli toisen omista tai yrityksen veloista.

Avioehtosopimukseen liitetään helposti se ajattelumalli, että avioehtosopimus tarkoittaa ettei uskoa liiton kestävyyteen ole alusta alkaenkaan ja sillä halutaan pitää kaikki oma omaisuus ahneasti itsellään. Nykyisin kuitenkin on todella tavallista, että pari tekee todella kevyen avioehtosopimuksen, missä esimerkiksi sovitaan, että mahdollisen eron sattuessa kaikki muu omaisuus jaetaan, mutta molempien perinnöt pysyvät heillä itsellään.

Omasta mielestäni avioehtosopimus kannattaa tehdä etenkin kahdesta (todella valitettavasta) syystä: 1) tilastollisesti hirvittävän moni avioliitto nyt vain päättyy eroon ja 2) avioero on useimmiten tunteikas - harva pystyy pysymään täysin reiluna ja realistisena.

Avioehtosopimus tehdään kirjallisena ja sen allekirjoittaa molemmat osapuolet kahden todistajan läsnäollessa. Se toimitetaan Maistraattiin rekisteröitäväksi ja se voidaan tehdä vihkipäivänä tai sen jälkeen.
 

Jos vanhemmat on laittaneet vauvasta kuvia someen, voiko tämä vauva sitten myöhemmin haastaa vanhempansa oikeuteen tästä ja millä lopputuloksella? Mietin ite sitä vaikuttaako alaikäisyys jotenkin ja sitten tietty rikoksen vanheneminen jos tällaista rikokseksi vois määritellä. Kuulemma jotain tällaisia on ollut, että vauvana/lapsena kuvattu on saanut myöhemmin korvauksia.

Todella mielenkiintoinen kysymys! Tästä ei varmaan Suomessa löydy mitään ennakkotapauksia, mutta uskoisin, että tällaisia saattaa tulevaisuudessa syntyä. Tätä kysymystä miettiessä täytyy tulkita rikos- ja henkilötietolakia. Rikoslain 24 luvun § 3:ssä määritellään yksityisyyselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Esimerkiksi lapsen sairaus voisi ylittää tällaisen yksityiselämää koskevan tiedon määritelmän rajan. Jos vanhempi lataa lapsestaan nettiin kuvan, jossa lapsen voi selkeästi tunnistaa – se kuuluu henkilötietolain piiriin. Jokaisella ihmisellähän on oikeus yksityisyyteensä, eivätkä vanhemmat omista lastensa yksityisyyttä. Lisäksi lapset kuuluvat alaikäisyytensä takia vieläpä erityisen suojelun piiriin.

Näkisin siis, että jos kuvat selkeästi loukkaavat lapsen yksityisyyttä, ne on julkaistu ilman lupaa ja niitä ei ole poistettu pyynnöistä huolimatta, on lapsella mahdollisesti oikeus haastaa vanhempansa oikeuteen. Ennakkotapauksia toki löytyy muualta Euroopasta, mutta miten se Suomessa ratkaistaisiin, riippuu varmasti paljolti kyseisen tapauksen luonteesta.
 
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!<3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...