22.2.2018

Ihana, kauhea kaukosuhde ja yksinäisyys

Hei ihanat! Aihe, mikä tuntuu useita teitä kiinnostavan on kaukosuhteen tilanne tällä hetkellä ja siitä saankin tasaisin väliajoin teiltä kysymyksiä ja kommentteja. Taisi olla tuossa viime vuoden puolella kun multa kysyttiin tällaista kaukosuhteen tilannekatsausta tänne blogiin, joten nyt onkin aika avata vähän ajatuksia.
Meidän kaukosuhde alkoi viime vuoden toukokuussa, kun Juuso sai työtarjouksen ulkomaille erääseen häntä kiinnostaneeseen pörssiyhtiöön. Juuso pohti tarjousta melko pitkään, kun itse taas yritin olla liikaa sanomatta juuta tai jaata, jotta mielipiteeni ei vaikuttaisi hänen päätökseensä. Juuso päätti tarttua tilaisuuteen, ja itse koin alusta alkaen, että se oli oikea ratkaisu. Kun on alle 30-vuotias ja perheetön, niin jos joskus niin nyt kannattaa tehdä rohkeampia ratkaisuja.
Näin se aika vain menee ja ihan kohta on kaukosuhdetta takana 10 kuukautta. Kesä ja alkusyksy menivät todella nopeaa vauhtia, mutta kun illat pimenivät ja kesämenot loppuivat, alkoi etäisyys tuntua kummasti pidemmältä. Kuitenkin syksy ja alkutalvikin menivät hyvin, mutta sitten, kun pitkän yhteisen joululoman jälkeen koitti tylsä tammikuu... Tammikuu ja helmikuun alku ovat olleet mulle ehdottomasti tämän ajan rankimmat. Nyt kun mietin, on vaikeaa jopa ilmaista mistä se johtui.
Tammikuu oli mulle pitkä kuukausi ja rehellisesti sanottuna mä tunsin tosi syvää yksinäisyyttä. Musta tuntui, etten kuulu mihinkään. Tunsin riittämättömyyttä ja tarkoituksettomuutta. Tätä on vaikea selittää ymmärrettävästi, kun totuushan on, että mä en ole yksinäinen, mä riitän ja mulla on tarkoitus. Mulla on ystäviä, perhe, kumppani ja työ. Vaikka näin kavereita parina päivänä viikossa, saattoi mulle silti tulla hiljaisena tiistai-iltana surumielisen yksinäinen olo. Tätä kaikkea on silloin helppo syyttävällä sormella osoittaa kaukosuhteeseen, sillä eihän mulla tuollaista oloa ole ollut, kun oon asunut Juuson kanssa.
Kuitenkin mulle, 26-vuotiaalle ihmiselle, on erittäin tärkeää, että oon oppinut nyt elämäni ensimmäistä kertaa asumaan yksin. On tärkeää tietää kokemuksen kautta, että pärjäisi täysin yksinäänkin. Ja don't get me wrong: yksin asuminen on 90% ajasta ihanaa, etenkin ihmiselle, joka nauttii itsekseen olosta, mutta tekee myös aika paljon töitä ja näkee muutamia kertoja viikossa kavereita. Silti toi vahva yksinäisyyden ja irrallisuuden tunne yllätti.
Muutamia kertoja olette kysyneet, että kauan tämä kaukosuhteemme vielä kestää. Noh, yksinkertaisesti se kestää niin kauan kun Juuso tulee takaisin Suomeen. En halua täällä puhua liikaa Juuson puolesta eikä hänen työasiansa kuulu julkiseen blogiin. Sen verran kuitenkin sanon, että Juuson työnantaja toivoisi kovasti, että hän työssään vielä pitkään viihtyisi, mutta hän on saanut kiinnostusta myös Suomen työmarkkinoiltakin. Mikä onkaan Juuson seuraava askel, niin se jää nähtäväksi. :)
Nyt on hyvä fiilis. Huomasin tammikuussa, että mulle on todella tärkeää, että on jotain kivaa mitä odottaa. Nyt on  monta kivaa juttua ja pientä reissua tulossa. Kevät tulee. Läheiset on ihania ja työ on kivaa. Mahtavia pakkaspäiviä teille. <3

18 kommenttia:

  1. Siis nainen. Mä ihailen sua niin paljon! <3

    VastaaPoista
  2. Te ootte aivan mahtava pari ja sä oot ihana tyttöystävä. Tätä oli kiva lukea ja ihana miten rehellisesti kirjotat❤️ Ihanaa kevättä❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ihana! Kivaa kevättä sullekin <3

      Poista
  3. Moi! En ole juuri tiennyt blogistasi, mutta tämän postauksen otsikon perusteella tulin lukemaan. Olen itse ollut kaukosuhteessa ensimmäistä kertaa nyt vaihto-opiskellessani, ja KUUKAUDEN jälkeen on jo sellainen olo, että kauanko tätä vielä kestää. :D Tai kieltämättä alkuvaiheen kiireisiin ja muihin tutustumiseen on mennyt niin paljon aikaa, ettei ole ehtinyt ikävöidä paljon tai olla edes yksin iltaisin. Silti niitä hetkiä on tullut, kun tuntuu ettei vain kestä sitä, että toinen on muualla eikä ole kokemassa esimerkiksi jotain paikkaa yhdessä mun kanssa. Samastun myös tuohon irrallisuuden tunteeseen - siinä käy yhtäkkiä läpi niin monta tilannetta ja koko elämäänsä. Sitten palaa maan pinnalle ja tajuaa, että pian näen taas kumppania, perhettä ja ystäviä... Ja täällä vaihtokohteessakin on ihania ihmisiä, joille voin varmasti puhua koti-ikävästä tai kaukosuhteen haasteista. :) Toivottavasti säkin voit. Pienet reissut (sen toisen kanssa) ja odotuksen arvoiset jutut tosiaan auttavat jaksamaan. Teillä tuo on kestänyt näemmä jo tosi kauan, joten hyvä te ja tsemppiä tulevaan!

    https://hellipippanen.blogspot.co.uk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Yleensä se alku voi tuntuakin pahimmalta, kun siinähän sen isoimman eron tavalliseen tuntee. Kuitenkin ikävä saa usein tunteet vaan vahvistumaan, ja ainakin itelläni on tullut vielä entistäkin varmempi olo meistä ja tulevaisuudesta. Ja ystävät on ollu kyllä kanssa niin ihania ja jotenkin huolehtivaisia. Ihanaa vaihtisaikaa sulle ja ihanaa kevättä! :)

      Poista
  4. Hyvä että itekin oot tajunnu kuinka turhaa sun on tuntea yksinäisyyttä. Seuraan sua instassa ja sieltä vaan huomaa kuinka paljon ystäviä sulla on ja kuinka ne näyttää susta välittävän! Kuitenki tosi tärkiätä että kirjotit myös tästä aiheesta koska tää on vaikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanasti sanottu :)

      Poista
  5. Mulla itsellä on kyllä kavereita fb täynnä, mutta sitten arjessa niitä ei ole yhtäkään. Yksi opiskelee lukiossa, toinen on töissä lähes yötä päivää. Mies myös tekee vuorotyötä, joten olen todella paljon yksin ja usein nautin tästä paljonkin. Mutta sitten on just niitä päiviä, kun tunnen riittämättömyyttä kovastikin.
    Olen seurustellut yhteensä 8 vuotta koko elämäni ajasta (25) ja siitä ajasta 3 vuotta olin kaukosuhteessa. Ihan hyvin kaikki lutviutuu, kun muistaa antaa itselleenkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit kokemuksesi! :) Välillä tuntuu kyllä kieltämättä hankalalta sovittaa ystävien kanssa aikatauluja yhteen. Onneksi yksin oleminenkin on ihanaa ainakin tiettyyn pisteeseen asti!

      Poista
    2. Sussa on se ero muihin, ettet märehdi asiaa, jolloin annat muillekin toivoa :)

      Poista
    3. Voi kiitos, kivasti sanottu :)

      Poista
  6. Hei Vilma! Mukavaa lukea sun fiiliksiä liittyen kaukosuhteiluun. Musta tuntuu, että sulla on jotenkin tosi kypsä lähestymistapa asiaan :) Kaukosuhteilu kasvattaa ihmistä todella paljon eikä se varmasti sovikaan kaikille ja mukavaa, että sä oot löytänyt siitä myös positiivisia puolia. Haluan jakaa oman kokemukseni. Tapasin poikaystäväni hänen ollessaan vaihdossa Suomessa 2,5 vuotta sitten ja me alettiin seurustella silloin. Hänen ammattinsa ei ole mikään helpoin parisuhteen kannalta, nimittäin hän on merikapteeni. Hän lähti takaisin kotimaahansa ja päättämään opintonsa, meidän suhde jatkui. Me nähtiin siinä niin paljon potentiaalia ja oltiin (ollaan vieläkin) hullun rakastuneita, joten ei nähty mitään syytä lopettaa parisuhdetta. Vuosi sitten hän muutti Suomeen luokseni, mutta kaukosuhteilu jatkuu hänen työnsä takia (matkalla 3kk, 2kk kotona), monesti Skypettäminen ei toimi laivan netin takia ja toisinaan menee viikkoja, kun pystymme pitämään yhteyttä vain sähköpostilla. Monesti ihmiset ihmettelevät, miten mä jaksan ja miksen jätä häntä. Mutta samaistut varmaan tähän tunteeseen: miehesi tekee työtä, mistä hän pitää ja sinun tehtäväsi on tukea häntä siinä. Mielestäni olisi tyhmää heittää todella hyvä parisuhde ja oikea ihminen menemään sen takia, että hän tekee töitä poissa kotoa. Tällainen tilanne vaatii oikeasti luonteenlujuutta ja sitä, että pystyy näkemään asiat pitkällä aikavälillä; miehesi tuskin tulee olemaan siellä Maltalla loppuelämäänsä ja lopulta löydätte yhdessä teille molemmille sopivan ratkaisun elää ja olla. Minulle voimaa antaa juuri se, että tiedostan tämän tilanteen olevan väliaikainen. Mieheni aikoo etsiä töitä mantereelta (Suomesta), kun opintoni valmistuvat vuoden päästä. Tunnistan myös tuon yksinäisyyden tunteen ja sen, että se korostuu talvisin. Monesti huomaan, että sitä juuri helpottaa se, että kertoo toiselle, kuinka yksinäiseltä tuntuu olla kotona yksin tai sitten suunnittelee kivaa tekemistä seuraaville lomille yhdessä ja muita reissuja :)
    Hyvää keväänjatkoa Vilma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, luin sun kommentin pari kertaa läpi kun se oli niin ihana. Jollain vanhanaikaisella tavalla tuo teidän tarinanne ja se, että miehesi on merikapteeni, on todella todella romanttista! :D Vaikka tilanteemme ovat hieman erilaiset, niistä löytyy paljon samankaltaisuuksia. Käsitit täysin tämän meidänkin tilanteen: jokaisella on oikeus työhön josta voi pitää ja en edes haluaisi ihmistä, joka ei suhtautuisi työhön ja elämään ylipäätään intohimoisesti. Varmasti meidän miehienkään mielestä ei työ ja etäisyys ole aina niitä kivoimpia juttuja? On kuitenkin kypsää ja miehekästä tehdä asioita, jotka eivät aina ole niitä helppoja ja mukavia. Meillä molemmilla on siis sama tilanne, että tämäkin elämänvaihe tulee jossain vaiheessa loppumaan, ja nyt täytyy löytyä asioita joista voi tässä tilanteessa nauttia! <3 ihanaa kevättä sinulle ja kiitos kommentistasi!

      Poista
  7. Mulla oli ihan samanlainen fiilis sekunti ennen kuin avasin sun blogin! Myös kaukosuhteessa (Suomi-Viro), mutta vaikka nähdäänkin melko usein, niin illat yksin on aina jotenkin masentavia. Oon asunut aiemminkin yksin, joten mun pitäisi olla tottunut. Mutta ei. On myös kavereita, työ, koulua ym. (perhe Suomessa), mutta silti on usein yksinäistä, etenkin Virossa ollessa. Jotenkin lohduttavaa, että tietää muilla olevan samanlaisia ajatuksia, vaikka ikäväähän se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, juuri tuo ajatus mullakin on: ei tietenkään ole kivaa, että muillakin on välillä näitä synkkiä ajatuksia, mutta toisaalta se on lohduttavaa ja inhimillistä. Useimmiten se parempi fiilis koittaa heti seuraavana päivänä :)

      Poista
  8. Arvostan tota, että pystyy pitkän yhteisen asumisen jälkeen muuttamaan erilleen. Todella monet tyytyy tuttuun ja turvalliseen. Itse olen seurustellut nyt vasta pari vuotta ja asutaan yhdessä, niin en usko että pystysin tuohon samaan. Teistä välittyy sun kirjoitusten perusteella jotenkin sellanen niin syvä yhteys ja luottaminen toiseen myös. Ja just toi, että annoit Juusolle tilaa tehdä oman päätöksen koittamatta vaikuttaa siihen, kertoo susta ja sun hyväsydämisyydestä enemmän. Moni olisi varmasti koittanut saada toista jäämään.

    -Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Miia, niin kauniisti sanottu! :) Sun sanat merkitsee paljon. Varmasti useiden vuosien seurustelu ja yhteiselo auttaa asiaan, ja se, että molemmille ura on tärkeä. :)

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...