14.5.2018

Outoja tunnetiloja

 
Mietin tässä äsken hetkisen, miten alan kirjoittamaan tätä postausta niin, etten kuulosta täysin epätasapainoiselta. No, silläkin riskillä haluan tästä kirjoittaa.
 
Tuleeko teillekin joskus omituinen fiilis jostain paikasta? Omituisella fiiliksellä tarkoitan sellaista epämiellyttävää, levotonta tai surumielistä tunnetilaa. Nyt varmasti ajattelette, että kyllä Vilma, jos kävelen pimeällä kujalla Halloween-yönä niin on kyllä kumman levoton olo, mutta nyt tarkoitan vähän erilaisia tilanteita. Sellaisia paikkoja, jotka saattavat olla ihan tavallisia ja arkipäiväisiä, mutta jostain syystä aistit niistä jotain huonoa.
 
Oon katsonut elämäni aikana aika runsaasti kauhuleffoja ja mun luulisi niiden puolesta omaavan aika hyvän mielikuvituksen. En kuitenkaan usko kokeneeni mitään yliluonnollista.  Silti, mulla on usein tullut joistain paikoista sellainen epämukava olo. Sellainen, että tässä paikassa ei ole kaikki ihan ok tai täällä on ehkä joskus tapahtunut jotain huonoa. Tätä tunnetta voisin kutsua myös jonkinlaiseksi vaistoksi tai intuitioksi.
 
Ihan ensimmäisenä kummallisena esimerkkinä mulla on Helsingin Sörnäinen, muttei siis Sörkka kokonaan vaan enemmänkin Vilhonvuorenkadun ja Katri Valan puiston alue. Mulla on jostain syystä siellä ahdistava olo, vaikka en oo koskaan kokenut siellä mitään epämukavaa. Toinen samantapainen alue on Kaisaniemen puisto, sielläkään ei ole ikinä tapahtunut mulle mitään pahaa mutta välttelen kyseistä puistoa, koska mulle tulee siellä levoton olo.
 
Vähän konkreettisempana esimerkkinä voisin kertoa meidän ensimmäisestä asunnosta Juuson kanssa. Asuimme vuokralla kaksiossa vanhassa talossa ja melkeimpä alusta asti meillä oli siellä hieman kummallinen olo. Asunto oli vähän hassun mallinen, nimittäin vaikka se oli ns. kaksio, oli se jaettu useisiin huoneisiin. Keittiö, makuuhuone, olohuone, eteinen, kylpyhuone ja wc olivat kaikki omia huoneitaan omien ovien takana. Muistan erään päivän, kun olin yksin kotona olohuoneessa ja meinasin mennä keittiöön, mutta mulle tuli vahvasti sellainen olo, ettei sinne kannata nyt mennä. Jäinkin puuhailemaan jotain olohuoneeseen ja jossain vaiheessa päätin uhmata tuota tunnetta ja menin keittiöön, jossa kaikki oli kyllä ihan okei. Toinen kerta oli pelottavampi. Juuso meni aikaisemmin nukkumaan aamutreeniensä takia ja mä jäin olkkariin katsomaan tv:tä. Mulla oli hieman painostava, outo tunne ja yhtäkkiä makuuhuoneesta kuului ihan valtava pamaus. Juuso huusi mua ja mä riensin makuuhuoneeseen. Meidän sängyn vieressä oli iso puinen vaatekaappi, joka oli järjettömän painava ja jopa sen ovet olivat raskaat avata. Vaatekaapin yläovi oli irronnut ja tippunut maahan, muutaman sentin päähän Juuson päästä. Pamaus oli uskomattoman kova ihan olohuoneeseen asti kuuluneena, joten voin kuvitella kuinka se pelästytti kun se kuului parin sentin päästä Juusosta. Vanhat huonekaluthan reistailee tottakai, mutta tuo kyseinen kaappi oli niin älyttömän vahvaa tekoa etten olisi uskonut siitä ihan heti irtoilevan mitään ovia, varsinkaan kun niihin ei koskettu. Sanomattakin selvää, että outo fiilis kyseisestä kämpästä ei helpottanut tuon kokemuksen jälkeen.
 
Vähän samantapaisia fiiliksiä on herättänyt yhden ystävän asunto ja yhden kaverin vanhempien hulppea talo Tallinnassa. Se on jotenkin niin täysin selittämätön tunne, varsinkaan kun en ole kuullut näistä paikoista kuin vaan hyvää ja asukkaat niissä viihtyvät. Itse kuitenkin on vähän ahdistuneena  enkä mielellään viettäisi siellä yötä. Todella outoa!
 
Olen asunut nyt nykyisessä asunnossani kaksi vuotta ja muistan asuntoja etsiessämme, kuinka kiinnitin asunnoissa käydessämme paljon huomiota fiilikseen mikä asunnoista tuli. Tämä nykyinen kämppä oli sellainen, että heti sisälle tullessa tuntui, että siellä oli hyvä energia ja näin on ollut tähänkin asti.
 
En tiedä oliko tässä postauksessa päätä taikka häntää, mutta olisi kiva kuulla mikäli teillä on ollut samanlaisia fiiliksiä ja kokemuksia. Ihmetellään yhdessä! :D

23 kommenttia:

  1. Mulle tulee joskus, tosi harvoin tosin, sellanen olo jos esim kävelen kaupugilla ja haluaisin mennä jonnekin ja oon menossa, mut sit tulee sellanen fiilis et haluanki mennä toista kautta - en koskaan tiedä MIKSI mä haluan mennä sitä toista kautta, koska usein se reitti on pidempi. Mutta sillon kun se tunne tulee, se on todella vahva, ihan semmonen että et voi tehdä toisin :D muistan kun joskus pienenä oltiin semmosessa vanhassa hirsimökissä, tai sen terassilla ja kun kaverit meni sen mökin sisään, niin mun jalat ei vaan ottanu askelta. En halunnu millään mennä sinne. Sitten kun siellä olin, kulki läpi kropan monia kylmiä väreitä.
    Muistan joskus ulkomailla kun oltiin vuorilla ja äitini vain yhtäkkiä sanoi "mennään pois täältä, en tunne oloa hyväksi" ja ihmettelin sitä, mutta lopulta myöhemmin ymmärsinki sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis meillä on ollut ihan samoja kokemuksia! Mullekin tulee välillä (aika harvoin mutta kuitenkin) tuollaisia tunteita ja sitten sitä on vaan uskottava omaa vaistoaan ja mentävä sitä pidempää kautta. :D En tiedä onkohan toi vaan jotain kuvitelmaa mutta outo tunne kuitenkin.
      Mielenkiintoinen myös tuo sun äidin kokemus, kuulostaa hyvin tutulta.

      Poista
    2. Se tunne on ihan liian vahva vaan kuvitelmaksi! Sellanen tiiäkkö että jos meet sinne/sitä kautta, niin siellä voi tapahtua jotain. Mutta et tuu koskaan tietämään, että käykö se tunne toteen, koska et vaan pysty menemään sieltä :D mun äitillä oli tosi usein sellasia fiiliksiä, kun oli meidän lasten kanssa jossain. Mietin sitäkin, että onkohan se periytyvää tms, koska kenelläkään mun kaverilla ei oo koskaan ollu tällästä O.o mutta oli jotenki tosi outoa lukea sulta näitä, koska kyllähän tässä on 25-vuoden aikana tullut koettua vaikka ja mitä :D

      Muistan esim. kun käveltiin Prahassa isäni kanssa iltakävelyllä kaupungilla joskus 2012 ja oltiin juuri kääntymässä hotellin kadulle, kun mulle tuli sellanen tosi epämukava olo, pysähdyttiin paikallemme kun isä päätti polttaa tupakkansa ja samaan aikaan sellasessa pienessä kojussa oli yksi mies (se koju oli semmonen mistä sai ostettua puupalan viereiseen taideteokseen ja siihen sai kirjottaa/piirtää ja ne rahat meni lastensairaalaan tms) joka vetäs rynnäkkökiväärin tiskin alta. Itse en sitä huomannut ensin, kunnes isäni sitten sanoi hiljaa että kävellään tuonne hotlan ovelle oikein hitaasti, tolla miehellä on rynnäkkökivääri. Sitten käännyin vähän ja katoin ja herranjumala sillä todella oli se.... Oli muuten elämäni pisimmät 2minuuttia siinä kun käveltiin siihen ovelle, kun jotenkin koko ajan tunsin vain ne aseen panokset mun selässä, vaikka ei se mies ampunut sillä (onneksi). Mutta sen hetken jälkeen päätin, että jos koen vähänkin jotain epämukavaa niin VEKS SIITÄ TILANTEESTA.

      Poista
  2. Tää oli tosi hyvä kirjoitus, ymmärrän niin mitä ajat takaa!! Oli mielenkiintosta lukea sun kokemuksista.
    Mulla on tosi vahva tälläne tunne meidän läheisestä uimahallista mis käyn silloin tällöi. Mitään ei oo ikinä siel kait tapahtunu mut pukkareissa mul tulee aina sellane tunne et joku kattoo tai sanoo hiljaa mulle jotain. Tää siis tapahtuu vaikka vieressä olisi tai ei ole ihmisii. Missää muual mul ei oo tätä eikä oo ikinä ennen ollutkaa :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tykkäsit! Huh, kuulostaa aika pelottavalta. Inhottava tunne, etenkin kun sinne uimahalliin tulee mentyä varmaan aina pienellä varauksella. :D

      Poista
  3. Tää oli SÖPÖÖ: ”...yhtäkkiä makuuhuoneesta kuului ihan valtava pamaus. Juuso huusi mua ja mä riensin makuuhuoneeseen.” Aaaw, ihanat :-D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha :D "riensin apuun" :D

      Poista
  4. Tää postaus osui ja upposi!! Ja todellakin ollut samoja kokemuksia...

    Mun vanhempien eron jälkeen asuin vuoroviikoin molemmilla vanhemmillani. Mun isä muutti taloon joka oli kyllä hieno mutta mulla oli siellä alusta alkaen tosi huono olla. En jostain syystä uskaltanut olla siellä yksin ja muistan öitä kun menin nukkumaan mun pikkuveljen viereen että saisin unta :DD Mä en osaa selittää sitä oloa, ei mitenkään uhkaava mutta sellainen surullinen ja siinä outoudessaan pelottava. Isä aina lohdutti ja vähän naureskelikin mun ajatuksille. No ei mennytkään kuin pari vuotta kun isä muutti viereiseen kaupunkiin asumaan. Isä tapasi vielä entistä naapurinmiestä jonka kanssa olivat kaverustuneet ja tämä mies oli sitten tokaissut että ihan hyvä että möit pois, kun siellähän talossa se entinen asukas nainen oli tappanut vauvansa ja itsensä... Isä kertoi tän mulle vasta nyt ollessani aikuinen ja vihdoin uskoi mitä olin sillä kummallisella tunteella tarkoittanut!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäh?!?! Ihan hullua. Ja todella surullista :( Varmaan tuli vielä enemmän kuumottava olo kun tajusit olleesi tunteidesi kanssa ihan oikeassa!

      Poista
  5. hyvä postaus! mä inhosin meidän lapsuudenkodin kellaria ja näin siitä aina hirveitä painajaisia. en ymmärrä kun mun vanhemmat ihan rauhassa vihellellen kävi siellä hakemassa jotain joskus pimeällä iltaisin eivätkä aina laittaneet valojakaan päälle, ne ei mitää pelänneet :D pidin pienenä mun vanhempia maailman rohkeimpina ihmisinä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha, kuulostaa todella tutulta tuo kun itse pelkää jotain ja vanhemmat eivät ees mieti asiaa. :D

      Poista
  6. Mun ja avopuolison ensimmäinen yhteinen koti oli juuri tolla tavalla ahistava paikka, jokainen huone oven takana eikä mistään kulmasta nähnyt koko asuntoa kunnolla :D En koskaan tuntenut oloa siellä kotoisaks tai hyväks. Poikaystävä teki sillon paljon yövuoroja ja jouduin kuumottelemaan aika paljon yksikseni... Siellä tapahtu kaikenlaista outoa, esim tv meni itsestään päälle ja kerran radion volyymi nous itsestään :S Sijainti oli ihana, mutta itse asunto ihan ku oma ulottuvuus! Olin aika onnellinen kun muutettiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollaset asunnot on niin ikäviä kun jokainen huone on niin ettei sinne näe. Sen lisäksi se on mun mielestä tosi epäkäytännöllistä :D Hui, tv meni itsestään päälle, kuulostaa ihan kauhuleffamatskulta...

      Poista
  7. Sä et varmaan Sörkkästä tai Kaisaniemen puistosta tykkää ku siellä on niin paljon narkkareita? Mä en ikinä uskaltais asua Helsingissä kyllä muutenkaa kun siellä o nii paljon narkkareita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Narkkarit" ei mua häiritse, enemmänkin sellainen outo fiilis mikä niistä paikoista itsestään tulee :) Helsinki on paljon muutakin, mutta täällä eläessä oppii elämään sen tosiasian kanssa, että meidän joukossa on monenlaisia ihmisiä ja heihin lukeutuu myös päihderiippuvaiset :)

      Poista
    2. Mukava tollanen yleistäminen "Helsingissä kun on niin paljon narkkareita", toki täällä on paljon, sillä onhan tää Suomen pääkaupunki - mutta kyllä niitä narksuja löytyy niin Lapista kuin Lohjalta tai Hämeenlinnasta. Ihmiset suhteuttaa niin väärin tuon -_- Itse jos kuljen kotoa keskustaan tuon jonkun 3km niin siinä matkalla ei kyllä tule koskaan vastaan kun viikonloppuna ehkä yksi juoppo puistonpenkillä - eikä sekään ole harmiksi muille kun itselleen.
      Ja suurinosa näistä ihmisistä hengaa rautatieasemalla tai jollain kujilla - joilla ei ihmisiä pahemmin ole. Joten en näe mitään heissä sellaista, etteikö täällä vois asua :DDd

      Poista
  8. Siis tämä! Mä oon tosi intuitiivinen ihminen ja aistin paljon energioita erilaisista ihmisistä ja paikoista. Yks esimerkki oli mun eräs lukion opettaja, josta kaikki tuntui tykkäävän mutta mua aina kylmäsi sen lähettyvillä. Se sai sitten ihan yllättäen potkut ja myöhemmin selvisi että kyseessä on erittäin väkivaltainen mies. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Mulla on toi sama juttu myös ihmisistä. En viitsinyt siitä vaan kirjoittaa kun oon joskus saanut siitä kirjoitettuani kommentteja että olen arvosteleva ym :D Mutta siis samanlailla aistin paikoista ja ihmisistä, niinkuin sinäkin!

      Poista
  9. Kiinnostava postaus ja vielä kiinnostavampia kommentteja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon samaa mieltä!! :)

      Poista
  10. Mielenkiintoinen postaus ja mielenkiintoisia kommentteja! Mä en (myöskään) usko juurikaan yliluonnolliseen ja veikkaan, että monessa tällaisessa tilanteessa on jotain, johon voisi löytää selityksen sieltä mielen tiedostamattomasta osiosta :) Paikka esim muistuttaa vähän jotain toista paikkaa, josta on vaikka lapsena tullut huono kokemus, mutta mieli suojelee pitämällä sen pois tietoisuudesta.. Tuo oli aika selkeäkin esimerkki, mutta monet varmasti johtuu jostain paaaljon pienemmästä. Varmasti myös jollain tavalla herkät ja ympäristöön reagoivat ihmiset kokee näitä enemmän kuin he, jotka vaan elävät ja kulkevat "laput silmillä". Se tiedostamaton osa on kuitenkin aivan valtava osa meidän mieltä, ettei sitä voi ees ymmärtää :D Voihan se olla jotain ihan muutakin, mutta jollei sitä pidä yliluonnollisena, niin mitä muutakaan se olisi? Intuitio yms on kuitenkin sitä, että mieli yhdistää asioita tiedostamattomasti ja ainahan siinä taustalla on vuosien saatossa kerättyjä kokemuksia ja tietoa jos esim pitää jotain paikkaa pelottavana tai aistii ihmisen olevan mahdollisesti väkivaltainen. Ei niitä asioita voi tietää, ellei ole kasvanut ymmärtämään mikä ylipäätään on pelottavaa tai millainen on väkivaltainen ihminen. Katu voi tuntua ahdistavalta, koska on kymmenen vuotta sitten nähnyt kauhuleffassa kadun, jossa oli jotain samanlaista - vaikkei sitä edes muistaisi tai osaisi tiedostaa. En tiiä saako tosta ajatuksesta kiinni, mutta toivottavasti!

    Ainakin omalla kohdallani oon alkanut ymmärtämään mistä mielen syövereistä yhtäkkiset epämiellyttävät tai ikävät fiilikset tulevat. Enkä ois varmasti hoksannu niitä koskaan ilman apua omaan mieleen syventymisessä :D Mitä mieltä sä oot Vilma tästä mitä yritin selittää? Ootko samaa mieltä, että noille tuntemuksille on jokin psykologinen tausta vai millä ns perustelisit ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni ja kiitos ihanan pohtivasta kommentista, näistä mä tykkään! <3
      Uskon, että kässäsin juuri mitä tarkoitit. Ja oon täysin samaa mieltä kuin sä, mäkään en usko että varsinaisesti sitä nyt aistisi jotain haamuja ympärillään, vaan se on se alitajunta, mainitsemasi tiedostamaton osa mieltämme, joka yhdistää jonkun paikan, ihmisen tai tilanteen vanhaan kokemukseen. Juurikin tuon takia tää aihe on mun mielestä niin älyttömän mielenkiintoinen, koska tätä ei pysty koskaan täysin ymmärtämään. Mulla on ahdistunut olo Kaisaniemen puistossa, enkä ymmärrä sitä vaikka kuinka järkeilisin. Voimme siis ymmärtää vain sen, että käsitämme luultavasti vain noin 1% aivojemme ja mielemme työskentelystä. :)

      Poista
  11. Mielenkiintoinen postaus kyllä ja pakko sanoa ettet ole mikään hullu. Itselleni on tapahtunut vaikka mitä entisessä asunnossani. En voi ajatella olevai hullu, koska edellisillä asukkailla oli ollut samanlaisia kokemuksia. Itsekin nykyisin olen todella tarkka siitä, minkälainen fiilis jostakin paikasta tulee. Jotkut ihmiset ovat vain herkempiä aistimaan asioita kuin toiset, esim joku toinen aistii helpommin toisten ihmisten mielialoja kuin joku toinen taas.Tarkoitan, että jos joku ei ole näkyvästi surullinen, mutta aistit että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Se, että Kaisaniemen puisto herättää levotonta tunnetta on ehkä aiheellistakin. Muistaakseni siellä on joskus ollut raiskauksiakin yms vastenmielistä. En itsekään mene mielelläni sinne. Kaverin kanssa voi päivällä kulkea, mutta muuten jätän suosiolla väliin.

    VastaaPoista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...