25.6.2018

Keskikesän juhla





Oliko teillä ihana juhannus? Sääennuste näytti aluksi melkein koko Suomelle aika huonoa, mutta ainakin meillä oli ihan kivat säät. Tai no, perjantai-ilta oli aika märkä ja tuulinen, mutta perjantaina päivällä ja lauantaina saimme nauttia auringostakin. Meillä meni juhannus tosi kivasti syödessä, lautapelejä ja tennistä pelatessa, saunoessa ja kokkoa polttaessa. Mä heitin vasta nyt juhannuksena talviturkkini!

Me ajeltiin jo lauantaina illalla kotiin, koska Juusolla oli lento sunnuntaina takaisin töihin. Teki niin hyvää, kun oltiin molemmat tiistaista sunnuntaihin lomalla ja nyt tänä aamuna mäkin palasin taas töihin. Ihan heti töihin tullessa huomasin, että suuri osa porukasta on jäänyt jo lomalle. Meillä on varmaan heinäkuu aika rauhallinen.
 
Joku kysyi multa täällä blogin kommenteissa, että mitkä mun kesän suunnitelmat ovat. Mullahan ei mitään superlomia tänä kesänä ole, kun aloitin tässä pestissä viime marraskuussa. Muutamia pienempiä lomia on kuitenkin tiedossa. Ensi viikolla lähden pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen. Siellä on tiedossa yhdet häät, ystävien näkemistä, Juuson kanssa ajanviettoa ja shoppailua. Siitä parin viikon päästä lähden Maltalle vähän yli viikoksi Juuson luo. Aivan huippua! Sitten heinäelokuun vaihteessa onkin tiedossa tyttöjen reissu Tallinnaan ja elokuussa ihania juhlia ja kaikkia kivoja kesäsuunnitelmia. Onneksi on vasta kesäkuu, tää kesä on vaan niin parasta aikaa.
 
Miten teidän juhannus meni? Mitä kesäsuunnitelmia teillä on vielä tiedossa?

8 kommenttia:

  1. Kivat mekot teillä :)
    Juhannus meni töissä. Töitä vielä runsas kuukausi ja sitten loma. Lomalla olisi tarkoitus suunnata Singaporeen ja viettää aikaa täällä Suomessa. Heinä/elokuussa olisi tarkoitus vielä nähdä kavereita ja parit juhlat on tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Onpa tosi kivoja suunnitelmia sulla, ihana että pääset Singaan :)

      Poista
  2. Ihania kuvia ja kauniit kukkaseppeleet😍

    VastaaPoista
  3. Oi vau :) onks teidän mökki järven vai meren rannalla? :)

    VastaaPoista
  4. Me vietettiin miehen kanssa nyt toinen juhannus Helsingissä ja oli kyllä ihanaa! Oon viettäny 21 vuotta jokaikisen kesän mökillä - paitsi yhden kun oikein protestoin ja sain jäädä kotiin. Ja kun koti on meren rannalla, niin sai siitä juhannusfiilistä vähän siitäkin :) mut nyt säät on suosinu sen verran, että on kyllä nautittu ihan totaalisesti!

    Ihan mielenkiinnosta kyselen, että mistä löydät mekkoja? Oon katellu että sulla ollu usein puoleen reiteen asti olevia ja oon itsekin niitä ettinyt erittäin kovasti (t.178cm) mutta tuntuu että kaikki on edelleen ihan liian lyhyitä! Ostin just Marimekon aleista yhden, joka ylettyy melkeen pohkeisiin ja sitä aion vähän lyhentää, mutta emmä muilta merkeiltä ole tarpeeksi pitkiä löytänyt. Se on sääli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannus Helsingissä on tosi ihana, jotenkin se rauhallinen, hiljainen fiilis keskustassa on tosi upea.
      Mä kyllä löydän silloin tällöin ihan peruskaupoista, esim Mangosta ja Ginasta etc, mutta ihan ehdottomasti lempparini on Zalando. Sieltä voi valita esim kaikkia tall-mallistoja jotka on siis tarkoitettu pitkille, mutta jokaisen vaatteen kohdalla lukee aina mallin pituus, josta on helppo sitten aina miettiä miltä kyseinen vaate päällä näyttäisi. Zalandon mallit ovat kaikki jotain 176-181 cm pitkiä, paitsi petite-mallistojen mallit.
      Ja tämä ei sitten ollut mikään Zalandon maksettu mainos, emme ole yhteistyökumppaneita :D

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...