19.6.2018

Mökillä






 
Viikonloppu oli aivan ihana! Perjantaina vierailtiin Juuson kanssa Lintsillä ja la-su oltiin mökillä. Viikonlopun paras hetki oli aamupala terassilla auringon paistaessa, nautiskeltiin oikein pidemmän kaavan mukaan kaikista herkuista ja pohdittiin mitä sitä tänään tekisi. Tuona hetkenä mä tunsin jotenkin niin vahvaa onnellisuuden tunnetta ja jäätiin aamupalankin jälkeen siihen vielä istumaan ihan hiljaa ja kuuntelemaan puiden havinaa tuulessa. Oli vasta aamu ja lämpömittari näytti yli 20 astetta.
 
Otettiin ihan hetki aurinkoa ja onnistuin polttamaan mun rintakehän. Me istuttiin niin pieni hetki siinä, etten olisi uskonut palavani, vaikka yleensä olen ihan supervarovainen auringon kanssa. Viikonlopun toinen paras juttu oli tennis. Ollaan molemmat Juuson kanssa pelanneet tennistä nuorempana ja se on ehkä ainoa laji (keilauksen ja minigolfin lisäksi, lol) missä jotenkin pärjään Juusolle. :D Peli on meillä tosi tasaista mutta molemmat kilpailuhenkisinä ihmisinä saatamme päästä muutamia voimasanoja siinä pelin tiimellyksessä..
 
Tää viikonloppu oli tähän asti mun lempparein tänä kesänä. Ja vitsit, mulla alkoi eilen koko tämän loppuviikon kestävä loma!! Vaikka säät eivät miltään hulppeilta näytä, on fiilis kuitenkin ihan paras. Juuso on vielä tämän viikon täällä ja meillä on juhannus-suunnitelmien lisäksi kivoja tekemisiä tiedossa. Onko teillä juhannussuunnitelmia?
 
Ihanaa juhannusviikkoa kaikille <3
 

3 kommenttia:

  1. Sä olet todella kaunis!😍

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä. :-) missä on mökki mihin viitsii lähteä pelkäks kahdeksi päiväksi??

    VastaaPoista
  3. Oijh kaunis kuva teistä<3 mistä tuo sun mekko on ostettu?:)

    VastaaPoista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...