24.9.2018

Helpot kotiruokareseptit: Bataattikeitto


Väläyttelin täällä joskus ideaa, että voisin silloin tällöin jakaa jotain lemppariruokieni reseptejä. Mietin ensiksi tälle postaussarjalle nimeä "kotiruokaa idiooteille", mutta ajattelin, että jos joku sitten loukkaantuu tuosta nimestä. :DDD Anyways, tämän postaussarjan idea on helppous: eli jakaa todella helppoja reseptejä idioottivarmoilla ohjeilla. Itselläni ei arki-iltaisin ole aikaa eikä motivaatiota alkaa taiteilla mitään erikoisempia illallisia, joten suosin helppoutta ja nopeutta. Huomaan myös välillä, että jotkut reseptit ovat kirjoitettu niin oudosti ja vaikeasti, että mulla menee ihan hetki ymmärtää niitä. Siksi ajattelin, että nää ohjeet täällä blogissani soveltuu jopa niille, jotka kokkailevat ensimmäisiä kertojaan.

Reseptini tulevat olemaan kasvisruokia, mutteivät vegaanisia. Saat niistä kuitenkin helposti muokattua mieleisesi tai ruokavalioosi sopivaksi, kun hieman vaihdat tiettyjä ainesosia. 

Aloitetaan bataattikeitolla, joka on mun ihan lemppari sen herkullisen maun ja helpon ohjeen ansiosta. 



AINEKSET

1 kasvisliemikuutio
1 pieni sipuli
1-2 bataattia (voit mitata kaupan vaa'alla n. 700-800g bataattia)
3-5 porkkanaa (makusi mukaan)
1 purkki ruokakermaa (voit valita maustamattomasta johonkin mieleiseesi makuun)
½ teelusikallinen suolaa

VALMISTUS

Tällä keitolla on vain kolme helppoa vaihetta.

1. Laita 1 litra vettä kiehumaan kattilaan ja lisää sinne kasvisliemikuutio.
2. Kuori ja pilko pieniksi kuutioiksi sipuli, bataatti ja porkkanat. Kun vesi kiehuu, lisää ne kattilaan. Keitä n. 20-30 minuuttia. Voit käydä kokeilemassa kasviksia ja juureksia esim. haarukalla, ovatko ne kypsiä. Keiton mukava puoli on se, ettei haittaa, vaikka keittäisitkin vähän liikaa. :) Itse keitän kasvikset aina hieman pehmeiksi.
3. Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää ruokakerma ja soseuta keitto esimerkiksi sauvasekoittimella. Mausta suolalla. 

Mikään keitto ei ole mielestäni mitään ilman sopivia lisukkeita. Oma lempparini on raejuusto, mutta voit käyttää myös smetanaa, turkkilaista jugurttia, siememiä ja sivuun tuoretta leipää. Nam!

10 kommenttia:

  1. Keitot on parhaita syksyyn! :) kiva jos sun reseptit on vegejä, saattaa kannustaa itseänikin tekemään enemmän kasvisruokaa :)

    VastaaPoista
  2. Itse syön vain vegaaniruokaa ja välillä tuntuu hölmöltä, kun moni helppo resepti sisältää lihaa ja jos sen muunnat toiseen ainekseen, ei siihen välttämättä sovi mikään muu :D esim vaikka hernekeitto maistuu tosi oudolta ilman lihaa, mut sitten et siihen lisäksi voi oikeen lisätä mitään, kun sekin maistuu nopeesti oudolta. Ja pelkät herneet keitossa ei kiehdo, yhtä hyvin voin sulattaa pakasteherneet ja syödä niitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä totta. Onneksi nykyään kehitetään jatkuvasti hirveää vauhtia uusia vaihtoehtoja lihalle, että melkein löytä jo täysin lihalta maistuvia vaihtiksia. :)

      Poista
  3. Oi, syksyllä sosekeitot raejuustolla maistuu niin parhaiten!:) Kiitos hyvänkuuloisesta reseptistä 😊
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, siis raejuusto sosekeitossa on vaan niiiin hyvää!

      Poista
  4. Tohon voisi sopia koskenlaskija sekaan :) voisi kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, koskenlaskija. Mihin se ei sopisi <3

      Poista
  5. Tää vaikuttaa ihanalta syyskeitolta ja mukavan simppeliltä! Menee kokeiluun, ehdottomasti :)

    Meidän lemppari kasvisruokareseptejä on täällä:
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/kasvisruokaa-arkeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namnam, täytyypä mennä selailemaan!

      Poista

I'M HAPPY TO HEAR YOUR COMMENTS!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...